Yksinelämisestä, kiitoksesta ja vetovoiman laista

Minulta kysyttiin ennen muuttoa onko haikeeaa muuttaa yksiöstä pois. Asuin viimeiset 1,5 vuotta yksin ja sitä ennen olin aina asunut jonkun toisen kanssa. 2011 oli minulle muutosten vuosi ja eron jälkeen itsenäistyn ensimmäisen kerran kunnolla muuttaessani yksiöön ja ottaessani elämäni kunnolla hallintaani. Muistan alkuaikoja pienessä yksiössäni, kun makasin koulun jälkeen sängyllä ilman televisiota ja nettiä ja mietin, että miten joku voi olla onnellinen tällaisessa kopissa. Tunsin oloni todella yksinäiseksi ja onnettomaksi. Vaikka en asunut kovin kaukana perheestäni, tunsin silti olevani eristyksissä. Minulla oli myös huonot yhteydet kouluun ja aluksi nukuinkin yöt äitini luona, josta oli lyhyt matka aamulla kouluun ja aina koulun jälkeen kävin vain ruokkimassa kissat kotona. Aluksi en voinut edes kutsua yksiötäni kodiksi, koska se tuntui naurettavalta ja teeskentelyltä. Asunto oli esimmäinen vuokra-asunto ja minua ahdisti, etten saanut tehdä pientä remonttia jos niin olisin halunnut, kuten tein edellisessä, omassa asunnossani. Kaikki asunnossa ahdisti ja tunsin sen niin persoonottomaksi ja kylmäksi. Vihasin elämääni.

En uskaltanut nukkua yksin ensimmäiseen puoleen vuoteen ja niinä harvoina yönä, kun en mennyt äidilleni yöksi, valvoin koko yön ja toivoin, että olisin vahingossa nukahtanut. Menin seuraavana päivänä väsyneenä kouluun ja koulun jälkeen nukuin kotona päiväunet, koska päivällähän ei ole mitään pelättävää… Loogista, eikö? Unirytmini oli täysin sekaisin, enkä sen vuoksi jaksanut keskittyä tunneilla. Muistan joskus viime kesänä 2011 heränneeni yöllä, olin ilmeisesti nukahtanut yliväsymykseen aamuyöllä ja heräsin sängyn tärinään. Koskin käsilläni patjaa ja se väreili ja olin silloin täysin hereillä. Tämä toistui muutamana yönä ja pelkäsin ihan älyttömästi. Kissat myös käyttäytyivät näinä öinä todella kummallisesti, naukuivat levottomina ja jäivät tuijottamaan tuntemattomaan. Googletin sängyn tärinän ja löysin mitä erilaisia vastauksia, mutta yleisin kokemus oli, että se johtui ”välitilaan” jääneiden ihmisten toimesta. Kuulostaa hullulta, eikö? Minulla nousee karvat pystyyn kaikista tällaisia asioista, enkä halua uskoa niihin, mutta niihin aikoihin tulin miettineeksi, että tässä maailmassa kaikki on mahdollista, enkä poissulje mitään. Kerroin asiasta perheelleni ja he sanoivat, että olen joko kuvitellut kaiken tai ollut unessa. Tiesin kuitenkin itse mitä koin ja että olin täysin tajuissani. Tärinä loppui, kun en enää pelännyt ja ystäväni opasti minua meditoimaan, jonka avulla aloin kokemaan rauhaa ja selkeyttä. Ymmärsin, ettei mikään tässä maailmassa voi satuttaa minua jos minä en itse sitä vedä puoleeni. Tämä vahvisti ajatustani siitä, että sitä saa mita tilaa. Jos pelkään, tulen kohtaamaan pelon aiheita, luon itse pelkoni. Jos en pelkää, saan olla rauhassa ja mieleni pysyy tyynenä. Vedin pelottavat tapahtumat itse puoleeni ja kun lopetin pelkäämisen, koin vihdoin rauhan ja sain nukuttua ilman häiriöitä. Nykyään kun ajattelen näitä kokemuksia, pidän tällaista herkkyyttäni rikkautena, koska jokainen ei varmasti koe tällaista.

Vuoden 2011 aikana tutustuin henkiseen kirjallisuuteen ja aloin tutkia näitä asioita halutessani hallita elämääni paremmin (huomaa, että henkisyys ja hengellisyys ovat eri asioita). Paras kirja, joka tuli vastaan oli The Secret, joka antoi minulle todella paljon (suosittelen myös the Power -kirjaa ja the Law of Attraction -kirjaa). Kyse ei ole mistään hihhuli ajattelusta, vaan yksinkertaisesti vetovoiman laista; Sitä saa mitä tilaa. Perusajatus on, että saat kaiken haluamasi jos sinulla on positiivinen focus haluamissasi asioissa ja uskot siihen, että saat mitä haluat. Tällainen ajatusmalli ei kuitenkaan tule niin helposti kuin luulisi, ainakaan minun kohdallani. Liian usein ihmiset jäävät kylpemään negatiiviseen energiaan ja pilaavat päivänsä tai ylipäänsä elämänsä. Koin käännekohdan, kun muutin ajattelutapaani ja aloin arvostamaan kaikkea mitä minulla on elämässäni ja uskalsin sallia kaikkea hyvää elämääni. Monesti ihmiset ajattelevat, etteivät ansaitse parempaa, vaikka jokainen meistä tottakai ansaitsee aina parasta!

Tein itselleni listan, johon kirjoitin kaikkea mitä haluan elämältä. Tein myös kansion, johon revin lehdistä inpspiroivia kuvia asioista, joita haluan elämääni. Luin haluamani asiat joka päivä ääneen ja visualisoin itseni niissä uusissa, ihanissa elämäntilanteissa. Poistin elämästäni ihmiset, jotka syystä tai toisesta toivat elämääni turhaa mielipahaa ja negatiivisuutta, koska ansaitsen ympärilleni vain positiivisia ja minun parasta haluavia ihmisiä. Kun syksyllä 2011 olin päässyt positiiviseen ajattelutapaan, alkoi yhtäkkiä tapahtua. Sain esimerkiksi työpaikan, jota blogiani pidempään seuranneet tietävät etsineeni kauan. Viihdyin todella hyvin uudessa työpaikassa ja sain paljon uusia, ihania ystäviä. Kuntoprojektini ja laihtumiseni jatkui hyvään malliin ja tunsin oloni hyväksi. Vihdoin yhdessä vaiheessa löysin myös hyvästä ystävästäni poikaystävän ja koin saaneeni hyvin paljon kaikkea hyvää lyhyessä ajassa. Elämä hymyili, kun myös minä hymyilin.

Joka aamu, kun herään, kiitän ainakin kymmenestä eri asiasta, joita minulla on elämässäni. Kiitos ihanasta perheestä, kiitos ystävistä, kiitos kauniista kodista, kiitos Ministä ja Nasusta, kiitos voimasta laihtua, kiitos työpaikasta, kiitos ihanista työkavereista, kiitos opiskelupaikasta, kiitos autosta, kiitos kesästä jne. Aloittaessani päivän kiitoksella, tulen automaattisesti ajatelleeni elämän hyviä asioita ja tulen hyvälle tuulelle, sen sijaan, että keskittyisin elämän varjopuoliin. Itseasiassa elämässä ei edes ole varjopuolia jos et halua nähdä niitä! Huomaan nyt arvostavani enemmän ympärilläni olevia hyviä asioita ja todella vaalivani niitä. Suosittelen kaikille aloittamaan jokaisen päivän kiitoksella, koska se vaan tuntuu paremmalta. 🙂

KIITOS!