Nasu ja Pampula/Pompula

 
 
 

Moikka!
Lähden parin tunnin päästä lentokentälle, mutta ajattelin tulla nopeasti päivittämään tänne kuulumisia. Olemme lähdössä perheeni kanssa Budapestiin viettämään äitini 60-vuotis syntymäpäivää. Olen odottanut kovasti tätä matkaa, mutta nyt ei ole fiiliksiä lähteä ollenkaan. Nasu alkoi keskiviikkona oksentamaan, mutta luulin sen olevan ohimenevää. Torstaina huomasin, ettei Nasu syö tai juo ja oksensi muutaman kerran vaaleanpunaista nestettä, eli ilmeisesti verta. Tarkkailin tilannetta ja vein aamulla eläinlääkäriin. Siellä otettiin verikokeet, mutta niistä ei ilmennyt mitään juurikaan poikkeavaa, hieman valkosoluarvot olivat matalat tms. Nasu oli tiputuksessa, sai antibiootteja tulehduksen varalta ja söi eläinlääkärissä, mutta nyt kotona ei ole taas syönyt mitään ja nukkuu vaan, eikä ole ihmisten lähellä. Minikin nuuhkii Nasua ihmeissään. Inhottavaa lähteä matkalle, kun ei tiedä mikä Nasulla on. 🙁 Nasu sai oksennuksenestoainetta ja Nasu täytyy viedä huomenna röngteniin, jos olo ei parane tai jos oksentaa, koska on saattanut nielaista jonkun vieraan esineen. Stressaa ihan älyttömästi ja mietin kannattaako edes lähteä matkalle, kun vain mietin koko ajan mikä Nasulla on. Pelottaa ihan älyttömästi, koska Nasu käyttäytyy niin oudosti. 🙁

Mikä ihme tässä on, että parin viikon sisällä molemmat kissat on täytynyt viedä eläinlääkäriin, kun normaalisti ovat terveitä! Kaiken lisäksi eläinkääkärikäynnit ovat sijoittuneet juuri niille päiville, kun olen käynyt katsomassa koiranpentuja. Yrittääkö maailmankaikkeus antaa merkkejä, että älä ota koiraa?  Kävin tänään, eli perjantaina katsomassa mittelspitzin pentuja sillä aikaa, kun Nasu oli eläinlääkärissä. Otin tällä viikolla yhteyttä todella pätevän oloiseen kasvattajaan ja pääsin katsomaan kaverini kanssa neljäviikkoisia pentuja. Minulla olisi mahdollisuus saada pentueesta musta tai valko-mustan kirjava narttupentu, mutta harkitsen vielä asiaa. Täysikasvuiset mittelit olivat todella hyväkäytöksisiä ja ihania, joten ihastuin rotuun täysin! Kasvattaja oli todella mukava ja keskustelimme hänen kanssa pitkään ja hän osasi vastata asianmukaisesti kaikkiin kysymyksiini. Hän myös kertoi avoimesti rodun huonoista puolista ja jakoi surullisiakin kokemuksia koirista ja niiden kasvattamisesta. Joku muuten ihmetteli kommenttiboksissa olenko ostamassa rekisteröimätöntä pentua, mutta en siis todellakaan ole! Tämä kasvattaja pitää huolen, että pennut ovat sirutettu, rekisteröity ja eläinlääkärin tarkastamia ennen, kuin lopullinen päätös pennun saamisesta tehdään! Myös pentujen vanhemmat on polvi- ja silmätarkastettu. Haluan rauhallisen pennun, joten sekin vaikuttaa siihen minkä näistä pennuista saisin. Sain muuten myös sellaisen kysymyksen siitä olenko harkinnut ottavani rescuekoiran. Olen kyllä harkinnut, mutta otettuani asiasta selvää tulin siihen tulokseen, ettei musta ole kasvattamaan kodinvaihtajaa. :/ Olisi ihana antaa koti aikuiselle koiralle, mutta mulla ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi kokemusta koirista, kun lähes kaikki rescuekoirat tuppaa olemaan hieman ongelmallisia, esim on eroahdistusta, sisäsiisteys ongelmia jne. Haukkaisin liian ison palan, vaikka ajatus koiran ”pelastamisesta” olisi ihana.

Meillä klikkasi hyvin kasvattajan kanssa ja sain nyt muutaman päivän aikaa miettiä otanko pennun, jonka luovutus olisi kolmen viikon päästä. Kasvattaja vaikutti ärkevältä, pennut ja täysikasvuiset terveiltä ja mulla on tosi hyvä fiilis tästä kennelistä. Myös kaverini oli samoilla fiiliksillä. Ainoa mitä jään harkitsemaan on pennun väritys. Olin asennoitunut jo siihen, että olen ottamassa valkoisen japaninpystykorvan, mutta toisaalta ihastuin myös mustaan mitteliin. Onko väri loppujen lopuksi niin tärkeä tekijä, kun en ole viemässä koiraa näyttelyihin? Nimeksi ajattelin Pampulaa tai Pompulaa, koska mielestäni vain valkoiselle koiralle sopii Pumpuli. Mun ei pitänyt enää kertoa koirajuttuja blogissa, mutta kuinkas kävikään…

Minä ja potentiaalinen Pompula 🙂

 

Pompula? 🙂 Pampula?
 
 
 
 

 

 

 

 
 

 

Ihana Nasu hassuteli yksi päivä 🙁

Jee sain Fitnesstukulta paketin ja kaikki tuotteet tulevat tarpeeseen! En ole vielä ehtinyt testailemaan, mutta patukat otan ainakin matkalle mukaan. 🙂 Mua kiinnostaa erityisesti toi Intensity -buusteri, mutta teen näistä varmaan oman postauksen. Noissa uusissa juomapulloissa on ihanat karkkivärit ja sainkin pinkistä heti kehuja, kun oli yksi päivä käytössä. 😀

Jee!

Heippa ja lähettäkää hyviä ajatuksia Nasulle! <3 Päivittelen blogia matkalla, jos hotellissa on ilmainen netti. 🙂

Piparin makutestissä Arlan proteiinirahka ja asiaa koiranpennuista

Tällä kertaa Piparin makutestissä on maitohyllyltä löytyvä uutuus, Arlan laktoositon proteiinirahka (maksoin rahkat itse, ei yhteistyö). Makuja löysin kaksi; mansikka-sitruunamelissa ja puolukka (Arlan sivuilta löysin myös maustamattoman version sekä vadelma-ruusunmarjan). Hintaa rahkalla oli n. 1.60e, eli on hieman kalliimpi, kuin esimerkiksi Valion Profeel -rahkat.

Maistoin ensimmäisenä mansikka-sitruunamelissan makuista rahkaa, joka muistutti maultaan aika paljon Rainbown -proteiinirahkaa (testipostaus täällä). Maku oli keinotekoinen ja tuntui jäävän kitalakeen kiinni. Rahkat ovat makeutettu sokerilla ja stevioliglykosidilla, minkä huomaa selvästi stevialle tyypillisellä ”soodamaisella” vivahteella. Rahka sisältää sopivan määrän proteiinia (20g/purkki) ja hiilarimäärä on myös maltillinen (13g/purkki). Hyvä ravintosisältö ei silti pelasta tätä rahkaa siltä faktalta, että se maistui pahalta. Puolukasta en viitsi sanoa muuta, kuin että se oli niin etovan makuista, että melkein heitin sen roskiin. Olin kuitenkin sen verran nälkäinen eilisellä road tripilla, että söin koko rahkan paremman puuteessa.

Suosittelenko? En! Jos kuitenkin pidät keinotekoisesta mausta tai esimerkiksi pidät Rainbown mansikkarahasta, suosittelen kokeilemaan tätä. Nämä rahkat saavat minun puolestani jäädä maitohyllyyn ja jatkossa ostan ProFeel- tai Skyr -rahkoja.

stevioliglykosidit
stevioliglykosidit
stevioliglykosidit
Ravintosisältö per 100g (purkki 200g)
Energia 290kJ / 70kcal
Rasva 0,2 g
josta tyydyttyneet rasvahapot 0,1 g
Hiilihydraatit 6,5 g
josta sokerit 6,3 g
Proteiini 10 g
Suola 0,1 g
Kalsium 110 mg
 

Sitten aiheeseen, jonka vuoksi moni varmaan edes lukee tätä postausta, eli suloisiin koiranpentuihin! Olen googlettanut japaninpystykorvan, kultaisennoutajan ja labradorinnoutajan kasvattajia ja huomasin, että eräällä kasvattajalla oli kolmeviikkoisia japaninpystykorvanpentuja. Otin yhteyttä kasvattajaan ja sovimme, että tulen katsomaan pentuja jo tulevana lauantaina, eli eilen. Kävin lauantaiaamuna tekemässä tentin koulussa ja sen jälkeen lähdin road tripille Saloon, jossa en ole itseasiassa käynyt koskaan aikaisemmin. Olin todella yllättynyt, että pennut olivat suunnilleen noin marsun kokoisia ja ne näyttivät mielestäni ihan pieniltä jääkarhunpoikasilta. En ollutkaan ennen nähnyt noin pieniä koiravauvoja ja sainkin melkein sydämen rytmihäiriöitä pentujen suloisuuden vuoksi. Pentujen nuuhkiminen ja silittäminen oli todella terapeuttista ja olisin voinut jäädä siihen istumaan tuntikausiksi. 🙂

Tää on niin söpö!
 
 

 

 

Minulle on varattu narttupentu tästä pentueesta, mutta en ole vielä varma kannattaako ottaa pentua maaliskuussa, koska silloin ei ole välttämättä tarpeeksi aikaa opettaa pentua talon tavoille. Ei tuntuisi hyvältä jättää pentua jo muutaman päivän jälkeen noin 6h ajaksi yksin kotiin. 🙁 Samalla kasvattajalla olisi toinen pentua todennäköisesti tulossa luovutusikään toukokuussa (mikäli emo on nyt tullut kantavaksi), joten saattaisi olla järkevää varata pentu myöhemmästä pentueesta, koska toukokuussa voisin pitää ainakin osan kesälomasta. Minua kuitenkin huolestuttaa, että narttu ei olekaan tullut kantavaksi ja jään ilman pentua, koska japaninpystykorva on todella suosittu rotu, enkä ole löytänyt niille montaa kasvattajaa, etenkään läheltä. Onneksi sain aikaa miettiä asiaa, etten tule tehneeksi hätiköityä päätöstä. Otin kuitenkin koiran milloin tahansa, aion tarjota sille mahdollisimman hyvän kodin. Joidenkin mielestä koiraa ei kannata ottaa kesälomalla, koska silloin koira tottuu siihen, että omistaja on niin paljon kotona, vaikka koiraa silloin totuttaisikin olemaan myös yksin. Mitä mieltä te olette?

Alunperin halusin urospennun, mutta ilmeisesti narttu olisi parempi ensimmäiseksi koiraksi. Japskien juoksut eivät kuulemma ole niin pahoja, joten sen ei pitäisi vaikuttaa päätökseen sukupuolesta. Molemmissa on varmasti hyvät ja huonot puolensa, mutta aion joka tapauksessa jossain vaiheessa leikata koirani, koska en halua ottaa vastuuta pentujen kasvattamisesta vielä pitkiin aikoihin. Koiran leikkaamisesta tuntuu olevan myös kahta eri koulukuntaa, mutta itse olen leikkaamisen puolesta.

Haluaisin ennen lopullisen päätöksen tekemistä käydä katsomassa vielä kultaisen- tai labradorinnoutajan pentuja ja emoa, jotta tulen olemaan varma rodusta. Japaninpystykorva tuntuu itselle sopivan kokoiselta ja luonteiselta rodulta, mutta haluan myös varmistaa, etten ihastu noutajiin. 😉 Perheeni haluaisi, että hankin noutajan, mutta hieman epäilyttää soveltuuko niin iso koira näin pieneen asuntoon, vaikka olisinkin aktiivinen ja tarjoaisin koiralle paljon virikkeitä.

Illalla, kun tulin kotiin Mini vaikutti normaalilta, reippaalta itseltään. Yhtäkkiä Miniltä kuitenkin petti jalat alta ja se alkoi ulvoa tuskissaan. Näytti siltä, kuin se olisi ontunut vasenta etutassua ja käveleminen näytti tekevän kipeää. Se meni hädissään piiloon sängyn alle ja ulvoi kivusta, kun sitä nosti. Nasu oli myöskin ihan hädissään, että mikä isosiskoa vaivasi. Olin ihan paniikissa, koska Minin käytökselle ei löytynyt mitään järkevää syytä. Tutkin Minin läpikotaisin, mutta en löytänyt siitä mitään vikaa. Mini kyhjötti flegmaattisena sohvan takana, joten soitin päivistykseen (okei rehellisesti sanottuna itkin hysteerisenä, enkä pystynyt itse soittamaan :D). Sain onneksi ajan tunnin päähän eläinlääkäriasema Aistista, joten ehdin hyvin rauhoittua siinä ajassa, kun tiesin Minin saavan apua. Eläinlääkäri tutki Minin, mutta mitään vikaa ei löytynyt ja Mini sai terveen paperit, ainoastaan hammaskiveä oli tullut paljon, joten sitä täytyy käydä poistamassa lähiaikoina. Mini kehräsi ja makasi todella nätisti koko tutkimuksen ajan ja eläinlääkäri totesi moneen kertaan, että Mini on kiltein ja rauhallisin kissa, jonka hän on koskaan tavannut. Olin niin ylpeänä äitinä vieressä kuuntelemassa kehuja ja vaikka 30min käynnistä rapsahtikin 135e lasku, se ei haitannut, koska olin niin mielissäni Minin käytöksestä ja siitä, ettei sillä ollutkaan mitään hätää. En ole koskaan kuullut, että Mini olisi ulvonut niin kivuissaan, joten oli parempi, että vein Minin tarkastutettavaksi varmuuden vuoksi. Eläinlääkärin mukaan Mini saattoi vain kärsiä tilapäisestä kiputilasta, ihan kuin ihmiset saattavat lyödä jalkansa pöydänkulmaan tms, mutta siinä ei ole mitään vaarallista.

Eläimissä on se huono puoli, kun ne eivät osaa kertoa suoraan mikä niillä on. Leikkimielisesti mietin, että Mini vain oli mustasukkainen koirien hajusta ja halusi luoda draamaa. 😀 Kotona Mini oli, kuin mitään ei olisi tapahtunut ja oli leikkisä oma itsensä. Kyllä tuokin välikohtaus sai miettimään, että haluanko todella vielä kolmannen lemmikin, josta tulee kova huoli, jos jotain tapahtuu. Olen todella herkkä ihminen ja varmaan ylihuolehtivainen, joten joudun varmaan kasvattamaan koiranpennun pumpulissa. 😀 Ainiin, keksin muuten nimen koiranpennulle ja haluan siitä tulevan Pumpuli, oli se sitten tyttö tai poika!