Hampaiden tehovalkaisu Medismilessa

Pääsin viime viikolla blogin kautta hampaiden tehovalkaisuun Sellon Medismileen ja sitä edellisellä viikolla minulle tehtiin hampaiden tarkastus, jossa poistettiin hammaskiveä ja tehtiin soodapuhdistus. Hampaani näyttivät paljon kirkkaammilta ja puhtaammilta jo pelkästään näiden toimenpiteiden vuoksi ja ihan harmittaa, että olen vältellyt hammaslääkärillä tai suuhygienistillä käyntiä vuosia. Olin todella innoissani tästä yhteistyöstä, koska olen jo pitkään halunnut valkaista hampaani, mutta en ollut vaan uskaltanut tätä ennen sitä tehdä. Toimenpide kesti reilun tunnin ja hampaitani valkaistiin 1x5min, 2x 15min ja 1x10min sarjoissa. Alahampaitani vihloi todella paljon valkaisun loppupuolella, koska valkaisuaine sekoittui syljen kanssa, mutta onneksi valkaisun jälkeen ei ilmennyt vihlontaa. Lopputulos on mielestäni kauniin ja luonnollisen vaalea, mutta tahdon vielä myöhemmin käydä kevytvalkaisemassa hampaani, jotta saan yhtä valkoiset hampaat kuin esimerkiksi Xenialla (hänellä oli pohjalla pari aikaisempaa valkaisua). Voin lämpimästi suositella Medismilen palveluita ja etenkin Maximia, joka teki minulle hammaskiven poiston ja ystävälleni hampaiden tehovalkaisun.

Kuvista näkee, kuinka etenkin alahampaat vaalenivat huomattavasti.



Omat vinkkini valkaisuun:
-Älä niele valkaisuainetta vaan pyydä, että sylki imetään pois
-Pyydä suuhygienistiä olemaan koko ajan vieressä, jos esimerkiksi ilmenee vihlontaa
-Syö hyvin ennen valkaisua, koska et voi syödä muutamaan tuntiin valkaisun jälkeen
-Älä panikoi, jos hampaisiin ilmestyy läikkiä tms, väri tasoittuu parin päivän sisällä
-Käytä hammaslankaa päivittäin, jotta hampaat pysyvät siistin näköisinä 

Hampaat vaalenevat vielä 48 tuntia toimenpiteen jälkeen, jonka vuoksi ei saa nauttia värjääviä ruokia tai juomia. Kahden päivän ajan saa syödä ja juoda vain valkoisia ruokia/juomia ja  teimmekin kaverini kanssa listan kaikista valkoisista ruoista, jotka tulivat mieleemme: maitorahka, raejuusto, maito, kananmunan valkuainen, fetajuusto, vuohenjuusto, kotijuusto, kermavaahto (nam), vaniljajäätelö (super nam), turkkilainen jogurtti, kreikkalainen jogurtti, vaniljajogurtti ja maustamaton jogurtti. 😀 Myös kaurapuuro ja vaalea leipä kuulemma käyvät, vaikka ne eivät valkoisia olekaan. Toinen kaverini, joka on käynyt Medismilessa joskus pari vuotta sitten suositteli Medismilessa myytävää fluoria sisältävää valkaisevaa hammastahnaa, jota käytetään kuuriluontoisesti hampaiden valkoisuuden ylläpitoa varten (hinta n. 10e). Täytyy itsekin käydä ostamassa tuota tai jos teillä on suositella jotain toista valkaisevaa hammastahnaa, niin kertokaa ihmeessä! 🙂

Lisäinfoa Medismilesta:
”Medismilellä käytetään vain ammattilaiskäytössä olevia Beyond plus- ja Beaming white -valkaisuaineita. Valkaisuaineet ovat vetyperoksidipohjaisia geelejä. Ne ovat puskuroitu siten, että ne ovat hellävaraisia hampaille, mutta tehokkaita valkaisuun. Valkaisua kiihdytetään sinisellä led-valolla ja se hoituu yhdellä tunnin hoitokerralla kuntoon. Toimenpiteitä tehdään ainoastaan hammaslääkäreissä ja -hoitoloissa, jotka ovat Valviran valvonnassa. Kenelle valkaisu sopii? – Joka haluaa kauniin valkoisemman hymyn. Tummentumia on saattanut aiheuttaa esimerkiksi kahvi, punaviini, tupakointi tai sairaudet. – Hampaiden valkaisu ei itsessään edistä terveyttä, mutta suun puhdistukset ja tarkastukset ovat aina terveyttä edistäviä ja ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä.”

Jos innostuit hampaiden valkaisusta, niin ilokseni voin ilmoittaa, että Medismile haluaa tarjota lukijoilleni hampaiden tehovalkaisun hintaan 149 euroa (tarjous voimassa maaliskuun loppuun saakka) . Varausta tehdessä tulee mainita blogini nimi (kiva, että tää on Piparin maailma, soriii :DDD).  Jos teillä on kysymyksiä liittyen hampaiden valkaisuun, niin kysykää ihmeessä! 🙂

Medismile Oy
Kauppakeskus Sello, Espoo Puhelin: 010 3200 801
E-mail: [email protected]