Haaste: Älä osta mitään (turhaa) kesäkuussa

Olen jo aikaisemmin kertonut täällä harjoittavani minimalismia ja tämä elämäntapa ulottuu oikeastaan kaikille elämäni osa-alueille. Minimalismista kiinnostuin tosissani viime syksynä ja silloin pistin elämäni ja elämänarvoni todelliseen remonttiin. Materia ja kuluttaminen on ahdistanut jo pidemmän aikaa ja törmätessäni minimalismi-ideologiaan hurahdin siihen täysin ja tunsin löytäneeni oman juttuni. Aion tehdä minimalismista oman postauksensa, mutta pikaisesti kerrottuna olen karsinut varmaan puolet kotini tavaroista ja ne odottavat kirpputorille tai kierrätykseen päätymistä kellarissa. Olen myös lahjoittanut paljon tavaraa pois, enkä ole kaivannut yhtäkään esinettä sen jälkeen. Tunnen oloni nykyään todella vapautuneeksi, kun ympärilläni ei ole turhaa tavaraa sumentamassa mieltäni. Ainoa ongelmani on edelleen vaatteet, enkä pysty olla ostamatta jatkuvasti uusia vaatteita. Haluan hallita itseäni kokonaisvaltaisesti ja minua harmittaa, jos haluni hallitsevat minua, enkä minä hallitse halujani (sama pätee esimerkiksi tunnesyömiseen). Yritin muuttaa asian vuodenvaihteessa, kun osallistuin ”Vuosi ilman uusia vaatteita” -kampanjaan, mutta sorruin muistaakseni helmikuussa. En ilmeisesti pysty olemaan ostamatta vaatteita kokonaista vuotta, mutta nyt päätin kokeilla omaa Älä osta mitään kesäkuussa -haastetta.

Olen ostanut viimeisen kuukauden aikana todella paljon kesävaatteita ja vaikka koenkin kaikki hankinnat muka todella tärkeiksi, en olisi todellisuudessa tarvinut mitään. Vaatteet ovat ihania, mutta kaikkea ei tarvitse ostaa omaksi. Oma tyylikin pysyy paljon selkeämpänä, kun ei tule ostettua uusimpien trendien mukaisia vaatteita. Olisinko muka joutunut pukeutumaan epäsiisteihin tai rikkinäisiin vaatteisiin, jos olisin jättänyt vaatteita ostamatta? Olisinko joutunut pukeutumaan ”epämuodikkaisiin” vaatteisiin, jos olisin jättänyt vaatteita ostamatta? Vastaus molempiin on en ja juuri tämän vuoksi minua harmittaa miksi en kykene ajattelemaan ostohetkellä rationaalisesti. Minulla on kaappi täynnä vaatteita, mutta haluan silti aina vain lisää. Kyse ei myöskään ole rahasta, vaikka tietenkin myös harmittaa, että tuhlaan rahaa turhiin vaateostoksiin. Kyse on siitä, että on typerää täyttää kaappinsa vaatteilla, joita ei edes ehdi käyttää tarpeeksi. En saa rahalleni vastinetta, jos käytän hellemekkoa kaksi kertaa kesän aikana ja lopulta mekko päätyy varastoon vuodeksi odottamaan seuraavaa kesää. Haluan ostaa tarpeeseen, en haluun. Nyt tälle typerälle kuluttamiselle tulee stoppi ja kokeilen kesäkuun totaalista vaatteiden ja asusteiden ostolakkoa, enkä todellakaan aio sortua. Meinasin muuten ostaa itselleni syntymäpäivälahjaksi uuden kellon, mutta sitten tajusin omistavani jo kaksi kelloa, joten minkä ihmeen takia tarvitsisin muka uuden? Herranjestas, että ihminen voi olla typerä ja turhamainen. Onko joku muu mukana ostolakossa?

Pienenä disclaimerina haluan vielä sanoa, että kuluttaminen on toki tärkeä ja välttämätön asia tässä maailmassa. Haluan kuitenkin korostaa, että kuluttaminen on mielestäni silloin järkevää, kun ostaa tarpeeseen ja tekee järkeviä sekä pitkäikäisiä hankintoja (nk. eettinen kuluttaminen). Toivoisin itsekin aina noudattavani quality over quantity ajatusta. En siis tarkoita, että täytyisi lopettaa kokonaan vaatteiden ostaminen, mutta jos siitä on muodostunut ongelma ja ostaa ainoastaan halun vuoksi, kannattaa silloin punnita omia kulutustottumuksiaan.

 

Uudet nilkkapituiset farkut Dr. Denim Domino

 

Ostin super suloiset tennarit Stadiumista

 

PS. Muistin juuri, että tarkoitukseni oli käydä ostamassa Body Actionista Bia Brazilin jumppatrikoot, mutta näköjään siirtyy heinäkuulle. 😀