Micoblading ja 3D-pigmentointi

Heippa!

 

Olen koko aikuisikäni tuskaillut kulmakarvojeni kanssa, koska ne ovat aina olleet eri paria ja täysin epäsymmetriset keskenään. Kulmieni paksuus on vaihdellut muodin mukaan ja olen kokeillut kulmien kestovärjäystä ja erilaisia kulmien meikkaustekniikoita. Kulmien kestovärjäys on kuitenkin tuntunut aina ihan turhalta, koska se kestää vain muutaman päivän ja sen jälkeen väri on jo lähes haihtunut, oli sitten värjännyt kampaamossa tai kotona. Lisäksi kestovärjäys ei tuo ratkaisua kulmakarvojen tuuhennukseen. Vuonna 2015 uskaltauduin ensimmäisen kerran kulmien kestopigmentointiin Thaimaassa ja valitsin silloin 3D-käsittelyn, joka on paljon luonnollisemman näköinen, kuin perinteisen kestopigmentoinnin viirukulma-look. Minulle tehtiin koneella 3D-kulmat ja olin todella tyytyväinen lopputulokseen, vaikka väri lähtikin aika nopeasti ja minun olisi pitänyt ehdottomasti käydä Suomessa vahvistamassa kulmat.  Suomen korkea hintataso kuitenkin sai minut jättämään vahvistuksen välistä, joten annoin kulmien haaleta luonnollisesti.

 

Kauheat nypityt kulmani vuonna 2013 ennen minkäänlaista pigmentointia

 

Kulmani 2014 ennen mitään pigmentointeja (lol mikä photarointi)

 

Kulmien 3D-pigmentointia Thaimaassa tammikuussa 2015
Juuri valmiit 3D-kulmat laitettuna Thaimaassa tammikuussa 2015

 

Kulmat 2016 enenn microbladingia

 

Kulmani ennen (kesä 2016)

Olin harkinnut pitkään käyväni microbladingissa, mutta korkea hinta oli pidentänyt harkinta-aikaa. Lopulta hermostuin niin paljon kulmieni eriparisuuteen, joten varasin ajan kulmien kestopigmentointiin. Microblading maksoi Katarina Laguksen käsittelyssä vielä silloin 290 euroa, mutta hintataso on noussut sen jälkeen reippaasti kysynnän kasvaessa (tänään tarkistaessani hinta on 349 euroa). Miettikääpä mikä hinnan nousu prosentuaalisesti, huh huh! Katarina on kuitenkin kouluttanut muitakin microbladingin tekijöitä ja hänen toimipisteessään työskentelee muita osaavia tekijöitä, mutta edullisemmalla hinnalla. Lopulta sitten kävin microbladiningissa ensimmäisen kerran maaliskuussa 2017 ja vapaata aikaa jouduinkin odottamaan kolme kuukautta. Paikaksi valitsin Katarina Laguksen, koska olin jo pitkään ihastellut Instagramista hänen kädenjälkeään. Todella moni kauneushoitola tarjoaa nykyään mibroblading-palveluja, mutta käsialaa on monenlaista ja halusin nimenomaan näyttävät ja todella karvaisen näköiset kulmat. Esimerkiksi kaverini kävi laittamassa kulmat suositussa Kakkobrowsissa ja oli tähän todella tyytyväinen.

Ensimmäinen käyntikertani Katarina Laguksella oli aika mielenkiintoinen, koska toimipisteenä oli vielä silloin hänen kotinsa, kun nykyään hänellä on erillinen toimipiste. Minut otettiin vastaan rennosti kuin vanhana ystävänä ja lattarimusiikki pauhasi taustalla, mutta olisin jotenkin kaivannut rauhallisempaa ympäristöä ja tietyllä tavalla ammattimaisempaa toimintaa. Toki Katarinan kädenjälki oli todella ammattitaitoista, mutta biletys-fiilis kulmien käsittelyn aikana oli vain minulle liikaa (kyllä, olen tiukkis!). Minulle kerrottiin kuitenkin hyvin microbladingin riskit sekä hoito-ohjeet, joten tästä ei missään nimessä ole moitittavaa.

Kulmat maaliskuussa 2017 laiton jälkeen (paranemisvaihe ja rasvat kulmissa)

 

Maaliskuu 2017 ja kulmat paranemisvaiheessa ensimmäisen microbladingin jälkeen (huomaa, että painoni on pudonnut tämän kuvan ottamisen jälkeen)

 

Microblading tehdään partaterää muistuttavalla terällä. Kulmiin tehdään karvamaisia viiltoja, jolloin lopputuloksesta saadaan luonnollinen ja tuuhean oloinen. Minulla oli itselläni ennestään kunnon kulmakarvat, tosin paikoitellen harvat, joten olin kuulemma ihanteellinen asiakas microbladingiin. Kulmakarvojani jouduttiinkin sheivaamaan osittain, koska ne häiritsivät microbleidausta. Itse toimenpide sattui minusta todella paljon ja olin oikeastaan aika järkyttynyt siitä kuinka paljon se sattui. Loppua kohden helpotti, kun puudutus alkoi puremaan paremmin, mutta oli se silti kivulias kokemus kokonaisuudessaan. Mietin kuitenkin koko ajan maksamaani korkeaa hintaa, joten en voinut jättää käsittelyä kesken. Sain käsittelyn ajaksi stressipalloksi silikoni-implantin, jota sitten puristelin koko ajan. En tiedä minkä takia siellä oli silikoni-implantti, mutta hyvä että oli, koska sen puristelu kyllä rauhoitti minua. 😀

Kulmien paranemisprosessi oli suoraan sanottuna todella järkyttävä. Kulmani oli tehty tummimmalla black coffee-sävyllä, joten voitte vain kuvitella kuinka tummilta kulmani näyttivät paranemisvaiheessa. Lisäksi hoitovoide kiilsi ja oikein korosti kulmia entisestään. Ostin Katarinalta 10 euroa maksaneen hoitovoiteen ja käytin sen jo ensimmäisen viikon aikana, kun rasvasin kulmiani pakonomaisesti. 😀 Minua hävetti kulkea julkisella paikalla etenkin ensimmäisen viikon aikana, joten kannattaa ehdottomasti taktikoida milloin ottaa microblading-käsittelyn. Harmi, että kuvista ei välity kuinka järkyttävät kulmani olivat, mutta ne muistuttivat todella paljon American Pie leffan isän kulmia. 😀 Häpesin kulmiani niin paljon, etten käynyt ensimmäiseen viikkoon kahvitauolla työpaikallani! Noin kahden viikon jälkeen kulmani olivat kuitenkin jo täysin parantuneet ja näyttivät suht hyvältä, vaikka olisinkin halunnut sävystä ruskeamman ja kulmista paksummat sekä karvaisemmat. Kannattaa muistaa, että jos ihastelee Instagramista kulmia, niin ne näyttävät paljon paremmilta kuvissa ja livenä saattavat olla vähemmän karvaisen näköiset ja ohuemmat.

Parantuneet kulmat 30.5.2017 ensimmäisen microbleidauksen jälkeen (kulmat on meikattu)

Vahvistusajan sain vasta neljän kuukauden päähän heinäkuulle. Normaalisti vahvistus on noin kahden kuukauden päästä, mutta jostain syystä minulle ei oltu ehdotettu vahvistuksen varausta etukäteen, joten minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin ottaa vahvistus vasta neljän kuukauden päähän. Tähän olin todella pettynyt asiakkaana, mutta en jaksanut tehdä tästä ongelmaa. Ymmärrän bisnesmielessä, että ensimmäisen käyntikerran maksavia asiakkaita priorisoidaan ajanvarauksessa, koska vahvistus kuuluu ensimmäisen kerran hintaan, mutta silti! Onneksi minulla oli pysynyt väri hyvänä ensimmäisestä kerrasta, mutta harmitti, että huolto sijoittui heinäkuulle kesälomaani ja varmasti tulos haaleni juurikin auringon takia. Vahvistus ei sattunut läheskään niin paljon, mutta se saattoi johtua myös siitä, että olin ehtinyt valmistautua kipuun etukäteen. En lätrännyt hoitovoiteen kanssa läheskään niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla ja rehellisesti sanottuna joinakin päivinä rasvaaminen jäi kokonaan välistä, jos en ollut muistanut ottaa hoitovoidetta mukaan. Tällä kertaa en ostanut Katarinan suosittelemaa hoitovoidetta, vaan käytin edellisellä kerralla ostamaani apteekista saatavaa rasvaa.  Käsittelyn jälkeen rasvasin kulmiani vielä noin viisi viikkoa.

Heinäkuu 2017 (muutama päivä kulmien vahvituksen jälkeen)

 

Lähikuva kulmista pari päivää vahvistuksen jälkeen. Huomaa lisääntynyt paksuus ensimmäiseen kertaan verrattuna.
Heinäkuu 2017 (kulmat noin viikko laitosta)

Kokemukseni summatakseni voin lämpimästi suositella microbladingia kaikille, jotka tuskailevat kulmakarvojensa kanssa, en kadu tätä missään nimessä! Uudet kulmani ovat helpottaneet todella paljon elämääni ja näytän ihan ihmiseltä jo herätessäni. Parasta kulmissa on niiden symmetrisyys, joten en enää joudu pähkäilemään sen kanssa mistä aloitan kulman tekemisen. Joudun kuitenkin edelleen meikkaamaan kulmani, koska kulmat eivät pysyneet yhtä paksuina, kuin olisin halunnut, vaikka niitä paksunnettiinkin vahvistuksessa ja tehtiin karvamaisemmaksi. Kulmat ovat myös sävyltään harmahtavan ruskeat (ei välity kuvista samalla tavalla, mutta katso alimmat kuvat), mikä ei todellakaan ole se lopputulos mitä olisin toivonut. Ilmeisesti värin harmaantuminen on kuitenkin ihan normaalia, eli en epäile vian olevan käsittelijässä tai väreissä. Ilmeisesti myös meikkivoide voi harmaannuttaa lopputulosta, vaikka välttelinkin laittamasta kahteen ensimmäiseen viikkoon käsittelystä meikkivoidetta lähelle kulmiani. Eli edelleen kulmien meikkaus kuuluu meikkausrutiineihini, mutta ei ole maailmanloppu, jos en ehdi niitä meikkaamaan, koska kulmani näyttävät ihan hyvältä ilman meikkiä. Kulmani meikkaan joko Nyxin kulmakynällä (Micro brow pencil sävy ash brown) ja/tai Nyxin brow pomenadella (sävy espresso) sekä lisään kulman alkuosaan kuivahtunutta ripsiväriä tuomaan karvamaisuutta. Aion varmasti käydä jatkossa vahvistamassa kulmiani noin reilun vuoden välein, jotta kulmissa pysyy muoto ja karvamainen lookki.

Voin myös suositella tekijänä Katarina Lagusta, vaikka en ole varma olenko hänelle enää menossa tekemään vahvistusta jatkuvasti nousevan hintatason vuoksi (huom. tämä ei ole yhteistyöpostaus). Uskon, että vuoden päästä, kun vahvistus on ajankohtainen, on microbladingin palveluntarjoajia niin paljon, että hintojen on pakko laskea kovan kilpailun vuoksi. Odotan myös innolla, että microblading-tekniikkaa aletaan hyödyntää myös silmien- ja huultenrajauksissa ja ehdottomasti otatan myös ne, kunhan niitä aletaan tekemään kunnolla.

 

Muistilista microbladingiin:

  • Älä ota buranaa tai muita tulehduskipulääkkeitä ennen käsittelyä
  • Älä värjää kulmiasi ennen käsittelyä!
  • Älä käytä omega 3-valmisteita muutamaa viikkoa ennen käsittelyä, koska se ohentaa verta
  • Taktikoi ajanvarauksen kanssa siten, ettei sinulla ole ainakaan viikkoon käsittelystä tärkeitä juhlia tms.
  • Lähikuvissa kulmat näyttävät laiton jälkeen aina paljon luonnollisimmilta ja paremmilta kuin luonnossa, joten ole kriittinen instagramin täydellisiä kulmakuvia kohtaan
Parantuneet microblading kulmat 1,5 kuukautta toisen vahvistuksen jälkeen

 

Kulmat puoli vuotta vahvistuksen jälkeen meikattuna (pahoittelut surkeasta eyelinerista :D)
Kulmat tammikuussa 2018 meikattuna ja kaksi kertaa microbleidattuna sekä 3D-pigmentoitu vuonna 2015
Kulmat nyt ilman meikkiä (huomaa harmahtavuus)

Ps. Kuviani zoomaillessa huomasin kuinka suttuinen ja huono meikkaaja olen. 😀 Pitäisiköhän mennä johonkin maskeerauksen viikonloppukurssille, jotta oppisin vihdoin meikkaamaan siististi (etenkin silmät)? 😀

Pps. Perustin blogilleni oman instagramtilin ja voit seurat minua instasta nimellä piparinmaailma. 😊

pipari

2 vastausta artikkeliin “Micoblading ja 3D-pigmentointi”

  1. Hei! Säilyykö nuo jollain tapaa ikuisesti niinkuin tatuioinnit. Eli kos mieli muuttuu eikä halua enää palkkikulmia niin mitäs sitte?

    • 😂 Noi palkkikulmat on ikuisesti tatuoituna muistuttamassa nuoruuden virheestä! Nykyajan tribaalitatuointi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta