Bia Brazil trikoot ovat parhaimmat

Heippa! 🙂

Kerroin viime kesänä tässä postauksessa ostaneeni Bia Brazilin trikoot musta-vihreänä ja niille kävi heti niin ikävästi, että ne ratkesivat haaroista. Näppäränä tyttönä (what?) kursin reiän kasaan ja sen jälkeen housut ovat pysyneet moitteettomina. Halusin talvella ostaa toiset Bia Brazilit musta-pinkkinä, mutta ne olivat loppuunmyyty. Halusin toiset sen takia, koska en halunnut pestä trikoita jokaisen treenin jälkeen ja tuntui hölmöltä kuluttaa yhtiä housuja puhki käyttämällä niitä päivittäin, kun voisin tasoittaa rasituksen ja käytön kahdille housuille. Odotin ja odotin sekä laitoin myös Body Actionille kyselyä housuista. Lupasivat täydennystä maalis-huhtikuulle, mutta vasta heinäkuussa Bia Brazileista tuli myyntiin uusi malli juurikin pinkki-mustana. Päivitin valehtelematta joka päivä Body Actionin sivut, jotta kukaan ei nappaisi housuja ennen minua! 😀 Ostin syksyllä epätoivoisena Gina Tricotista pinkki-mustat treenitrikoot isolla ”work out” tekstillä toisiksi treenipöksyiksi, mutta eihän niitä voi edes käyttää. Ne ovat todella ohutta ja heikkoa materiaalia ja niistä kuultaa kaikki läpi. Noh, ne trikoot jäivät sitten kotipöksyiksi. Älä siis osta niitä!

Blockfest 628

Uudet Bia Brazilit olivat tyyliltään hieman erilaiset; vyötärökaistale on nykyään leveämpi ja edessä on pinkki osio. En ymmärrä minkä takia pinkkiä ei lisätty myös taakse vyötärökaistaleeseen, koska se olisi paljon imartelevampi. Logo ja materiaali ovat edelleen samat, eli materiaalina on 88% polyamidi ja 12% elastaani. Koko oli ennen one size 32-42, mutta uusissa on maininta one size 36-40. Varmaan uudella kokomerkinnällä on haluttu laskea reklamaatioiden määrää, jos trikoot ovat olleet joillekkin liian suuret tai revenneet liian isokokoisilla.

Hinta on laskenut vanhasta 79.90 eurosta 69.90 euroon. Edelliset Bia Brazilit ovat pysyneet todella hyvinä, vaikka olen valehtelematta käyttänyt niitä viimeisen vuoden  aikana vähintään 5 kertaa/vko niin salilla, jumpissa kuin kävelylenkeillä. Eli trikoot ovat joutuneet todella kovalle kulutukselle ja kestäneet monet pesukerrat. Toki jonkun verran nyppyä on tullut, mutta lähinnä vyötärön kohdalle (joutunut liialliseen venytykseen? :D). Myöskään logo ei ole lähtenyt irti, vaikka toki jonkinlaista kulumista on tullut. Huono puoli on se, että näillä pöksyillä en ole pystynyt juoksemaan tai pelaamaan salibandya, koska minulla housut valuvat. Ehkä johtuu siitä, ettei näissä ole vyötärökiristystä? Toinen huono puoli on se, että kumartuessa näistä näkyy hieman läpi, mutta ei todellakaan niin pahasti, kuin joistakin housuista. Välillä on todella kiusallista treenata jonkun tytön takana, kun näkee hänen leopardikuvioiset alushousut ihan selkeästi (apua!).

Sanoisin Bia Brazileiden olevan parhaat trikoot, joita olen koskaan käyttänyt, koska ne ovat älyttömän mukavat jalassa, mutta pitävät samalla kropan ja etenkin vatsan kasassa napakkuudellaan. Trikoot ovat sopivan korkeavyötäröiset, joten niitä ei tarvitse kiskoa ylös jatkuvasti. Rakastan arkikäytössä Now and Then ja Dr. Denim farkkulegginsejä, joten jos tykkäät näistä, tykkäät varmasti treenatessa Bia Brazileista. Olen nähnyt vain muutamalla kanssatreenaajalla Bia Brazilit ja olen ihmetellyt miksi niitä ei näy enempää. Onko logolliset trikoot out vai ovatko nämä trikoot etenkin nuorille liian kalliit, kun nykyään ketjuliikkeistä saa trikoot parilla kympillä. Nämä ovat kuitenkin sellaiset trikoot, että kun niitä kerran kokeilee, ei voi enää käyttää mitään lirutrikoita! Mielestäni näissä kohtaa hinta- ja laatusuhde, mikä on todella harvinaista enää missään tuotteissa. Ja ei, tämä postaus ei ole millään tavalla sponssattu, haluan vilpittömästi suositella näitä trikoita etenkin kaikille muodokkaille naisille, jotka kaipaavat mukavia treenitrikoita. 🙂 Ajattelin itse ostaa nämä jossain vaiheessa vielä täysin mustana ilman minkäänlaisia logoja, joita voisin käyttää sitten joskus, jos kyllästyn logoihin. Pelkään näiden yhtäkkiä loppuvan myynnistä ja sitten joudun taas palaamaan huonoihin trikoihin. Tiedättekö sen tunteen, kun teillä on jokin lempparivaate ja joudutte pelkäämään sitä päivää, kun ne hajoavat ja loppuvat? Minä elän sen tunteen kanssa päivittäin! 😀

gooseberry 013

gooseberry 016

 

bia brazil 073

gooseberry 033

Onko teillä kokemusta Bia Brazileista?

Vegaaninen tuorepuuro

 

Olen viimeiset pari kuukautta nauttinut aamupalaksi vegaanisen tuorepuuron. Aikaisemmin söin varmaan neljä vuotta putkeen aamupalaksi kaurapuuroa raejuuston kanssa, mutta pikku hiljaa aloin lisäämään siihen myös banaania ja kanelia. Sitten kun jätin maitotuotteet pois, mietin millä voisin korvata raejuuston. Lämmin soijavalmiste ei houkuttanut, joten päätin kokeilla laittaa puuron yöksi jääkaappiin ja näin syntyi idea tuorepuurosta. Rakastan tätä aamupalaa yli kaiken ja aina odotan, että pääsen aamulla syömään sitä! 😀 Todella täyttävä, mutta samalla hyvin sulava setti. En olisi joskus karppausaikoina voinut kuvitellakaan syöväni näin hiilihydraattipitoista aamupalaa, mutta enää en pelkää hiilareita. 🙂

Tämä herkku sisältää

  • 2dl kaurahiutaleita
  • n. 250g soijavalmistetta
  • soijamaitoa
  • 1kpl banaani
  • n.100-150g mustikoita
  • kanelia

Alkukesästä lisäsin tähän myös tuoreita mansikoita, mutta pakastemansikat eivät mielestäni toimi tässä setissä. Toisinaan lisään myös cashewpähkinöitä, mutta oikeastaan tykkään enemmän napostella pähkinöitä, kuin syödä niitä ruoan seassa.

Mustikat ovat hautautuneet kaurahiutaleiden alle