Ihonhoitorutiinini

Ihonhoitorutiini on todella simppeli – en oikeastaan hoida ihoani mitenkään. 😀 Olen todennut, että mitä vähemmän hinkkaan ja hoidan kasvojani, sitä paremmassa kunnossa ihoni on. En esimerkiksi koskaan kuori ihoani, vaikka itseruskettava varmaan tarttuisikin tasaisemmin, mutta en vain yksinkertaisesti halua vaikeuttaa ihonhoitorutiineja millään tavalla. En myöskään halua kylpyhuoneeseeni liikaa turhia purnukoita, niitä tuntuu nytkin olevan jo liikaa. Olen siinä mielessä onnekas, että ihoni on aina ollut hyvä ja kuulas, tosin iän myötä liiallinen auringonotto on tehnyt jälkensä. Käytän todella harvoin aurinkosuojaa, oikeastaan vain silloin, kun otan aurinkoa. Tosin meikkivoiteessani (Lancome Teint Miracle) on valmiiksi aurinkosuoja, joten meikattuna olen ainakin suojattuna.

 

Pesen kasvot kerran päivässä ennen nukkumaanmenoa joko meikinpuhdistusliinalla tai öljyttömällä kasvojenpuhdistusaineella. Minulla on ripsienpidennykset, joten meikin poistamisessa täytyy olla aina varovainen ja olenkin todennut meikinpuhdistusliinat erittäin käteviksi. Ripsienpidennysten kanssa on myös tärkeää käyttää öljyttömiä puhdistustuotteita, koska öljy heikentää ripsiliimaa. Vuosien myötä olen kokeillut erilaisia ihonhoitotuotteita eri valmistajilta sekä eri hintaryhmistä. Olen monien kokeilujen jälkeen löytänyt itselleni toimivat tuotteet, jotka sopivat iholleni sekä kukkarolleni. Käytin esimerkiksi aikaisemmin Cliniquen All About Eyes -silmänympärysvoidetta, mutta luettuani Ostolakossa -blogista Pirkan kulttituotteeksi muodostuneesta silmänympäryysvoiteesta, täytyi sitä kokeilla ja olin ihan myyty tuotteen toimivuudesta! En olisi koskaan itse tullut ostaneeksi halpamerkkien kosmetiikkaa, mutta nyt en ole enää niin ennakkoluuloinen. 🙂 Aikaisemmin käytin kalliita kosmetiikkatuotteita ihan vain sen vuoksi, että luulin niiden oikeasti olevan laadukkaampia ja vaikuttavan dramaattisesti ihoni kuntoon, mutta olen ollut hyvin väärässä. Nyt kukkaro kiittää ja olen tyytyväinen nykyisiin lemppareihini. Löytyykö teiltä samoja lemppareita?

 

 Ihonhoitorutiinini

Step 1: Silmämeikin puhdistus vanupuikkoa käyttäen vedellä tai öljyttömällä meikinpoistoaineella (Lumene Gentle Eyemakeup remover)

Step 2: Meikin puhdistus liinalla (Iseree sensitive facial wipes) tai öljyttömällä kasvojenpuhdistusemulsiolla (Neutrogena oil-free makeup remover)

Step 3: Kasvojen ja silmänympärysten kosteutus (Nivea soft ja Pirkka silmänympärysvoide q10)

Step 4: Itseruskettava noin kolmen päivän välein (Kicks self-tanning facial gel)

 

 

Aurinkoista viikonloppua! 🙂

pipari

4 vastausta artikkeliin “Ihonhoitorutiinini”

  1. Moi!
    Oletko kokeillut bio oilia? Se on erittäin hyvä kokemuksestani 🙂
    Miksi et pidä enää blogiasi, tätä on mukava lukea uudestaankin? Onko sinulla vihjettä kissanhiekalle, kun olen kuullut, että sellai paakkuuntuva palloksi menevä hajuton olisi kestävä ja hyvä?
    Olen nähnyt sinut kerran myyjänä yhdessä vaateliikkeessä noin vuosi sitten? Olit varmasti sama henkilö 😊

    • bio oilissa on mineraaliöljyjä ym. teknokemian epämääräistä tavaraa. myös sen tulokset eivät oikeastaan tehneet yhtään mitään (mikä ei raaka-aineisiin nähden ole suurikaan yllätys).
      Parempi on valita vaikka mikä tahansa ruuanlaittoöljy.

  2. Moikka! Kertoisitko taas pitkästä aikaa vähän joulua edeltäviä kuulumisia? 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta