Haavena oma koira

Elämäni suurin intohimo on ehdottomasti eläimet. Olen haaveillut omasta koirasta jo ihan pienestä pitäen ja meidän pitikin hankkia kultainennoutaja ollessani noin 6-vuotias. Siskoni tuli kuitenkin allergiseksi, joten koiranpentu sai jäädä kenneliin ja lapsuudessani meillä oli ainoastaan kissoja. Minulla ei ole juurikaan kokemusta koirista, mitä nyt lapsena kävin ulkoiluttamassa tuntemattomien ihmisten koiria. Menin ihan pokkana koputtamaan ovea ja pyysin päästä ulkoiluttamaan heidän koiriaan. 😀 Olen itseasiassa miettinyt kehtaisinko laittaa nykyisen taloyhtiön ilmoitustaululle lapun, jossa tarjoudun ulkoiluttamaan naapureiden koiria. En tiedä pidettäisiinkö minua ihan pimeänä, joten harkitsen vielä lapun laittamista. 😀 Antaisitteko koiranne minun ulkoilutettavaksi?

Minulla on aina ollut eläimiä (kissoja ja kilpikonna) ja nykyään kotonani asustaa kaksi kissaa, 8-vuotias Mini ja 6-vuotias Nasu. Olen myös harrastanut ratsastusta monta vuotta, joten olen tottunut olemaan pienten ja isojen eläinten kanssa. Olen halunnut koiraa tosissani viimeiset kuusi vuotta ja blogiani alusta asti seuranneet varmaan muistavat, että olen useaan otteeseen tehnyt postauksen koirahaaveista. En ole voinut aikaisemmin hankkia koiraa, koska edelliset poikaystävät eivät ole halunneet koiraa. Nyt kun taas olen yksin, kukaan ei voi kieltää minua hankkimasta koiraa, joten nyt täytyisi miettiä onko koiran hankkiminen järkevää tässä elämäntilanteessa. Ihanteellisin tilanne olisi hankkia koira silloin, kun on kumppani jakamassa vastuun koirasta ja esimerkiksi lenkittämisen voisi sovittaa molempien aikatauluihin. Tiedän perheeni olevan koiran hankintaa vastaan, mutta asiahan on minun päätökseni, eikä minun tarvitse elää 26-vuotiaana heidän toiveiden mukaisesti.

Minä ja Mussukka joskus 1992?

 

Jonkun random koiran kanssa noin 7-vuotiaana
Serkkujen hamsterin kanssa noin 10-vuotiaana.
Issikkatallilla 2011Issikkatallilla 2011

Miinukset
Viimeisen neljän vuoden aikana minulla on ollut Minin kanssa vaikka mitä ongelmia ja huolia, mutta nyt elämän tasaannuttua on Minikin taas vaihteeksi rauhoittunut, eikä ole kärsinyt pissaongelmista uudessa kodissa. Olen siis tottunut korjaamaan eläinten jälkiä päivittäin, mutta haluaisinko kotiini vielä kolmannen karvakorvan, joka a)levittää karvojaan joka puolelle b)oksentaa, pissaa väärin paikkoihin jne. c)sotkee lattian/sohvan tms märillä tassuilla? Kissakodin pitäminen siistinä on jo nyt haastavaa, joten toisiko koira vain lisää stressiä elämään? Tulisiko kissat ja pentu toimeen? Stressaantuisiko Mini koirasta? Tällä hetkellä elämäni on aika hektinen, joten pystyisinkö todella sitoutumaan koiraan, jota täytyy viedä lenkille monta kertaa päivässä?

Plussat
Rakastan eläimiä ja olen valmis sitoutumaan niihin 100 %. Jos otan koiran, tiedän sen pääsevän hyvään ja rakastavaan kotiin. Vaikka koiran lenkittäminen ei aina nappaisi klo 6 aamulla, olisi ihanaa käydä tekemässä pitkiä juoksulenkkejä koiran kanssa auringon paistaessa. Pidän kuitenkin itseäni nykyään aika reippaana, joten ulkoiluttaminen tuskin olisi ongelma. Uskoisin olevani henkilö, joka jaksaa olla aktiivinen koiran kanssa ja leikkiä koiran kanssa tai mahdollisesti viedä agilityyn tms. Koira varmaan kulkisikin kanssani joka paikassa, kunhan tottuisi autokyyteihin, joten joutuisi olemaan yksin vain ollessani töissä tai treenaamassa. Koirakokemusta omaava kaverini on lupautunut hoitamaan koiraa aina matkojen ajan, joten siitäkään ei pitäisi murehtia. Isokokoinen koira toisi minulle myös turvallisuuden tunnetta ja olisi helppoa aina nukahtaa tietäen, että on joku vahtimassa selustaa (ei sillä, että Mini ja Nasu eivät olisi uskottavia vahtikisuja… ;))

Kuva lainattu.

Rotu
Olen aina halunnut ison koiran, joka jaksaa tehdä pitkiä lenkkejä sekä on luonteeltaan ystävällinen. Kultainennoutaja on aina tuntunut täydelliseltä rodulta, mutta olen viime vuosien aikana miettinyt myös pomerania ja japanin pystykorvaa. En halua räksyttävää pikkukoiraa seurakoiraksi, vaikka esimerkiksi chihut ovatkin todella suloisia. Minulle sopiva koira on helposti koulutettava (ilmoittaisin pennun koirakouluun), ei räksytä, ei omaa metsästysviettiä ja pystyy ehdottomasti juoksemaan pitkiäkin lenkkejä. Kultainennoutaja sopisi täydellisesti tuohon kuvaukseen, tosin miinusta siitä, että kultiksista lähtee kuulemma älyttömästi karvaa. Olen kylläkin tottunut siihen, että vaatteeni ovat aina ihan kissankarvoissa, joten olisiko lisäkarvoilla enää merkistystä? 😛

Suunnitelma

Yritän käydä kaikki roikkumaan jääneet opintokurssit kevään aikana, joten syksyllä pystyisinolemaan ainoastaan töissä, eikä tarvitsisi käydä fyysisesti koulussa, korkeintaan naputtaa opinnäytetyötä kotona. Elämä ei siis olisi enää niin hektistä, joten ei tarvitsisi stressata koiran lenkittämisestä. Kesäloma voisikin olla sopiva ajankohta hankkia koira, koska silloin ehtisin olemaan uuden tulokkaan kanssa ja varmistamaan, että Mini ja Nasu tulevat toimeen koiran kanssa. Tähän mennessä olisin myös ehtinyt pistää sivuun rahaa koiran ostamista varten sekä perustaa koiratilin mahdollisia eläinlääkärikuluja varten. Koiran ei tarvitsi välttämättä olla pentu, mutta se olisi ehkä ihanteellisin tilanne sopeutumisen vuoksi.

 
 

Kuva lainattu.
Kuva lainattu.

 

Kuva lainattu.  

 

Kuva lainattu.

 

Kuva lainattu. Ton koiran ilme. 😀

Onko teillä koiraa (ja kissaa)?
Pärjäävätkö koiranne yksin kotona yhdeksän tuntia ilman paikkojen tuhoamista?
Oletko pärjännyt koiran kanssa yksin vai tarvinnut kumppania vastuun jakamiseen?
Oletko koskaan katunut koiran hankintaa?

pipari

59 vastausta artikkeliin “Haavena oma koira”

  1. Minkäkokoinen asuntosi on? Mietin vain että tuollaisella isommalla koiralla voi olla aika ahdistavat tunnelmat pienessä asunnossa. Koira tarvitsee huomattavasti enemmän tilaa kuin esim. kissa.

    • Mulla on pienkaksio 37,5 neliötä, eli kissat voisi olla eri huoneessa tarvittaessa. Oon ymmärtänyy, että asunnon koolla ei ole niin väliä, vaan sillä, kuinka aktiivinen on koiran kanssa (lenkkeily, leikkiminen jne).

  2. Luinkin sitten asiasta vähän kun rupesi itseäkin mietityttämään. Eli itseasiassa koiran koolla ei ole niin väliä, mutta esimerkiksi noutajat tykkäätävät isommasta asunnosta, koska ovat tottuneet ”työkseen” liikkumaan kokoajan (eli vaeltamaan paikasta toiseen). Eli esim. kultainennoutaja voi tästä syystä ahdistua pienessä asunnossa. Kun taas sitten joku iso Greyhound ei harrasta tätä vaeltelua, joten sille ei ole väliä vaikka asunto olisi kuinka pieni. Eli enemmänkin ilmeisesti rodulla on väliä, eikä niinkään koiran koolla.

    • Kiva, kun vaivauduit etsimään tietoa! 🙂 Nyt täytyy kyllä googletella millaisia kokemuksia on kultaisennoutajan pitämisestä pienessä asunnossa. Kultis ei tietenkään ole ainoa rotuvaihtoehto, mutta se on aina tuntunut mulle siltä ”oikealta”. Koiran ehdoilla tässä tietenkin mennään, eli en ottaisi rotua, joka ei sovi mulle/elämäntilanteeseeni.

  3. Moikka. Itselläni on tanskandoggi ja eivät nekään suuria tiloja tarvitse:) Toki asun omakotitalossa ja koiran otin vasta sinne muutettua, mutta kyllä kasvattajat antoivat koiria myös kerrostaloasuntoihin. Liikuntaa kun saa tarpeeksi niin koira pötköttelee kotona työpäivän ajan. Ainoa miinus isossa koirassa ja pienessä asunnossa on se, että olette jatkuvasti toistenne tiellä 😀 Mielelläni jo ottaisin toisen samanlaisen kuolanaaman kotiin!

    • Mua ei haittaisi, vaikka koira olisi koko ajan mun tiellä, koska oon tottunut siihen kisujen kanssa. Nasu on aina kamppaamassa mua, varmaan tahalteen. 😀 Koirat varmaan lähinnä nukkuu omistajan ollessa poissa kotoa, joten tuskin isokaan koira tylsistyisi.

  4. Pistä ihmeessä lappu taloyhtiön (ja miksei vaikka lähikaupankin) seinälle. Itse olisin superkiitollinen, jos joku lähellä asuva pystyisi satunnaisesti käyttämään mun koirat edes nopsasti ulkona, saati sitten kunnon lenkillä esim jos satun olemaan kipeänä 🙂

    • Taidanpa laittaakin! Täytyy sitten raportoida tänne onko kukaan suostunut lainaamaan koiraansa mulle. 😀

  5. Mulla on juurikin kultainennoutaja 😉 Apollo on nyt 5-vuotias ja otettiin se mun edellisen poikaystävän kanssa. Opiskelin vielä silloin ja ehdoin hoitaa pentua – nyt työelämässä aika onkin välillä kortilla, mutta onneksi mun äitini on enemmän kuin innokas hoitaja ja myös nykyinen poikaystävä lenkittää/ruokkii tarvittaessa. En tosin olisi voinutkaan kuvitella koiran ottamista, jollei mulla olisi sellainen äiti kuin on – yhtä eläinrakas kuin minä ja ongelma on pikemminkin saada koira hoidosta ”kotiin” kuin toisinpäin 😀 Jos sairastun tai olen ylitöissä tai haluan reissuun, äiti on pelastus! <3

    Kultaisista noutajista sen verran, että ne ovat kilttejä toki, mutta hyvin itsepäisiä. Ja tähän kannattaa varautua – sitä ei monikaan edes tiedä. Se pieni suloinen pentu on kasvatettava hyvin tottelevaiseksi tai muuten saat tapella sen kanssa lenkin suunnasta vielä myöhemmin… 😀 Labbut on siitä helppoja, että ne ovat persoja ruoalle – mun kultsini on nirso.

    Kokemuksesta voin kertoa, että 40-kiloinen uros on myös kohtuullisen haastava lenkitettävä narttujen juoksuaikaan… Myös pienistä roduista löytyy hyviä lenkkikavereita – jos siis nimenomaan kaipaat paljon liikuntaa vaativaa seuraa 🙂

    • PS. Me asutaan isossa rivarikämpässä, jossa on oma piha – tässä on myös etunsa, kun on niin iso koira kuin kultsi 😉

    • Terveisiä Apollolle! 🙂 Saat kyllä olla onnellinen, että sulla on noin hyvä tukiverkosto. 🙂 En tiennytkään, että kultaiset noutajat ovat itsepäisiä, olen pitänyt niitä aina sellaisina symppiksinä ja rauhallisina, jotka tekevät suurinpirtein tekevät kaiken mitä omistaja pyytää. Labbis voisi olla toinen vaihtoehto, mutta jotenkin tykkään enemmän kultaisista noutajista. 🙂

  6. Meillä oli kaks kissaa kans entuudestaan kun meille tuli viime keväänä koiranpentu. Kumpikaan kissoista ei ollut tottunut koiriin, hyvä kun olivat edes ikinä nähneet koiraa. Järkytys oli niille valtava kun pieni karvapallo kotiutui meille. Kissat oli alkuun järkyttyneitä ja jopa aggressiivisia pentua kohtaan ja pelkäsin koko ajan että kissat rääpii pennulta silmät irti. Meillä olikin alkuajat kämppä jaettu puoliks ja kissat oli toisella puolella ja koira toisella puolella. Kun oltiin koiran vieressä ni kaikki pysty olemaan samassa tilassa. Meillä ressas alkuun niin että ne meinas tiputtaa kaikki karvansakin! Pikkuhiljaa kuitenkin ne alko tottua toisiinsa ja uskalsi jopa jättää ne keskenäänkin + pentu tietenki kasvo ja alko pitää puolensa 🙂 (meillä on tosiaan lapinporokoira, joten kasvo reippaasti kissojen ohi) Nyt toinen kissa ja koira on kavereita ja kissa jopa puskee koiran naamaa ja ne leikkii keskenään. Toinen kissa on vieläkin vähän pidättyväinen eikä ymmärrä esim sitä kun koira tulee nuolemaan sen korvia 😀
    Meillä pentuaika meni tosi kivuttomasti, ei tullut mitään paikkojen tuhousta, mutta nyt teini-iässä koira päättikin sitten syödä sohvan ja kissojen kiipeilytelineen tylsyyksissään. 😀 Karvoja ei meillä ainakaan oo huomattu enempää mitä aikaisemminkaan, vaikka toki harjatessa määrän huomaa! Sori ku tuli romaani 😀

    • Kiitos romaanista, luin sen mielelläni! 😉 Toi kissojen reagointi noin voimakkaasti olisi mulle sellainen kauhuskenaario. En pystyisi katsomaan vierestä, kun Mini ja Nasu ”kärsivät”. :/ Uskon kuitenkin, että kisut ovat sopeutuvaisia, koska ovat luonteeltaan muutenkin kilttejä ja rauhallisia. Onneksi teillä kääntyi asiat parempaan päin, koska voin hyvin kuvitella, kuinka stressaava tilanne on ollut kissoille ja etenkin sulle.

      Meillä Mini on jo pissannut yhden sohvan pilalle, joten ei olisi ihan uutta huonekalujen tuhoaminen… 😀

  7. Mulla on ollut aikoinaan rottweiler, ja se oli tosi ihana koira. Sittemmin olimme yhden eksän kanssa hankkimassa pitbullia Jenkeistä mutta meille tuli ero ja eksä päätyi sitten hankkimaan koiran yksin. Nykyisin mulla ja miehellä on välillä ollut ihan armottomia koirakuumeita ja ollaan tuolla ulkona ihasteltu kaikenlaisia karvaturreja ja katseltu YouTubesta koiravideoita ym. Hah, hellyyttävää. Oltiin yhdessä sitä mieltä että staffi olisi ehkä meille sopiva koira, mutta emme kuitenkaan ole päätyneet sellaista hankkimaan sillä se on tosi sitova päätös. Sitten pitäisi säästä huolimatta joka päivä jaksaa lenkittää, ja aamullakin herätä aina koiran kanssa ensimmäisenä ulos, eikä mitään ex tempore ulkomaanreissujakaan niin vaan heitettäisi, joten toistaiseksi ollaan unohdettu tuo aihe. Meillä on toiminut hyvin se kun ollaan lainattu koiria tutuilta hoitoon. Sen pari päivää niiden kanssa kun on niin saa taas koirakuumetta hieman laskettua 🙂

    http://musclefetish.fitfashion.fi/

    • Mulla on jo varmaan viimeiset kahdeksan vuotta ollut hirveitä koirakuumeita kausittain, mutta viimeiset pari vuotta olen harkinnut asiaa tosissani. Todella hyvä, että harkitsette asiaa noin hyvin ja järkeilette päätöksen, koska liian moni ottaa koiran hetken mielijohteesta. :/ Kyllä sen varmasti tietää, kun aika on oikea! Mun mielestä rottikset on ihania, mutta ymmärrän, että monet saattaa pelätä niitä. 😀

  8. Itse olen todennut, että asunnon koolla ei niinkään ole väliä. Ei sen koiran ole tarkoitus sisällä riehua ja juoksennella, kun ne toiminnat tehdään ulkona. Omat koirani ainakin ilmeisesti pääasiassa nukkuvat työpäivän ajan ja muulloinkin, kun ei olla kotona. Jos elukat on koulutettu ja ne ei pääse kyllästymään ja turhautumaan, niin ei ne seinille hypi. Mulla on siis pari kääpiöpystykorvaa ja hyvin ovat oppineet myös sen, että sisällä ei räksytetä. Mun koirat on sen ikäisiä, että olen ottanut ne, kun asuin vielä vanhempieni kanssa, ja itse asiassa vanhemmilla ne koirat on nytkin, koska heillä on enemmän aikaa puuhastella koirien kanssa ja piha, jotta pääsee ulos lenkkien lisäksi, jos haluaa. Mä asun itse yksiössä ja koirat on ollut mulla välillä pidempiäkin aikoja omassa kodissani ja hyvin niillä on kaikki sujunut pienessäkin asunnossa.

    Mutta siis pääpointti, miksi päätin kommentoida liittyy kissoihin ja koiriin samassa kodissa. Meillä on ennen koiria ja niiden aikanakin aina ollut kissoja ja koiranpennun totuttaminen aikuisiin kissoihin on ainakin meillä ollut aika helppoa. Pitää vaan antaa eläinten omalla ajallaan tutustua tyrkyttämättä ja tietysti on tosi tärkeää valvoa, ettei vaan pääse mitään vahinkoa sattumaan. Tässä asiassa on varmastikin ollut hyötyä siitä, että vanhempieni talo on aika iso, jolloin kissat ovat päässeet omaan rauhaan, jos pentu on ollut ärsyttävä. Tämä on helppo toteuttaa myös pienemmässä asunnossa silleen, että järkkää kissoille ainakin alkuun paikan pöydältä/kaapin päältä/hyllystä/mistä tahansa, minne koira ei pääse. Nuorempi koira meinasi alkuun vähän jahdata ja komentaa kissoja, mutta kieltämällähän tuollaisen sai loppumaan. Ehkä ainoa ”ongelma” voisi olla se, että kaikille eläimille pitää antaa huomiota tasapuolisesti tai ainakin sen mukaan, mitä ne sitä tarvitsevat. Mikä tahansa ”vanha” eläin saattaa tykätä huonoa ja käyttäytyä jopa aggressiivisesti, jos uusi vie kaiken huomion. Mutta nämä on tietysti niin luonnekohtaisia juttuja, ettei voi tietää varmuudella etukäteen.

    En ole koskaan katunut koirieni hankkimista, pikemminkin olen katunut sitä, että alun perinkään annoin vanhempieni pitää koirat, kun muutin 😀 Välimatka on onneksi kuitenkin lyhyt, niin on helppo kipittää hakee koirat lenkille (12 vuoden aikana on kuitenkin niin tottunut lenkkeilemään koiran kanssa, että yksin ei oikein osaa mennä). Mutta pääsyy siihen, että koirat eivät ole mulla on se, että mulle tulee tosi huono omatunto, jos jätän koiria kauheen paljon yksin kotiin vielä työpäivän lisäksi. Eikä ne koirat siitä nyt varmastikaan ihan hirveesti kärsi, mutta kun vanhemmillani on mahdollisuus tarjota niille parempaa, niin en sitten voinut ottaa niitä itselleni vain siksi, että mä haluan, että ne ois mulla.

    Näistäkin asioista on varmasti monia erilaisia kokemuksia ja mielipiteitä. Tuntuukin, että blogien kommenttiboksit yleensä räjähtää aina koira-aiheisissa jutuissa, kun joka koiranomistajalla on oma (usein aika vahvakin) mielipide suunnilleen kaikesta. Tässä taannoin kun eräs bloggaaja oli päättänyt hankkia koiran ja kyseli kokemuksia muutamasta rodusta, joiden välillä mietti, niin sain kommenteista sellaisen käsityksen, että kaikkien koiraa edes harkitsevien on oltava jotain yli-ihmisiä ja asuttava alyttömän isossa talossa hillittömän kokosella tontilla ja töissäkään ei sais käydä, kun kaikki aika pitäis käyttää koiran viihdyttämiseen. Minun mielestäni rohkeasti vaan hankkimaan koira, kun asiaa on harkinnut (niin kuin olekin ) ja jos itse tietää, että pystyy ja haluaa hoitaa koiran asianmukaisesti.

    Pikkurakkien puolesta täytyy muuten vielä sanoa sen verran, että nehän ovat tosi pitkäikäisiä isoihin rotuihin verrattuna, jos vaan pysyvät terveinä (eka koirani, samaa rotua kuin nykyiset, sairastui ja kuoli alle 2-vuotiaana). Mun kleinspitzit ovat 12- ja 8-vuotiaita eikä oo kyllä mitään vanhuuden merkkejä. Monesti törmää siihen, että ihmiset luulee, ettei pienet koirat jaksa pitkiä lenkkejä. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että 10 km menee ihan helposti niin pakkasessa kuin kuumalla kesäkelilläkin. Kyllähän koirat varmasti pidempäänkin kipittelisi, mutta mulle yleensä riittää toi kymppi (mikä ei varmaan joidenkin mielestä ole ollenkaan pitkä lenkki). Pienet koirat on myös tosi helppo ottaa mukaan kaikkiin sallittuihin paikkoihin 🙂

    Toivottavasti löydät itsellesi sopivan rodun! On koira vaan ihan erilainen lemmikki kuin kissa. Kummassakin on omat hyvät ja huonot puolensa. Koiraa kun kiellät, niin se ymmärtää tekevänsä väärin ja lopettaa, mutta kielläpä kissaa, niin sekin ymmärtää kyllä tekevänsä väärin, mutta todennäköisesti jatkaa silti 😀

    • Kiitos todella perusteellisesta ja hyödyllisestä kommentista! Ihan alkuun täytyy sanoa, että kleinspitz on pitkään ollut yksi vaihtoehto, mutta sitten löysin japaninpystykorvan, joka on ulkonäöllisesti ns. isompi versio. 😀 Tykkään nallemaisen näköisistä koirista, joten sen vuoksi edellä mainitut rodut sekä pomeranian viehättää. 🙂

      Kuulostaa siltä, että oot tehnyt oikean päätösen jättäessäsi koirasi vanhemmillesi, joten sitä ei kannata katua. Ihmiset ovat usein liian itsekkäitä mitä tulee lemmikeihin, eivätkä osaa järkeillä päätöksiään. Kyllähän se hieman särähtää korvaan, jos kuulee jonkun ”jättäneen” lemmikkinsä vanhemmilleen, mutta koirien parastahan siinä on mietitty. Sulla kuulostaa olevan ihanteellinen tilanne, kun pääset kuitenkin säännöllisesti nauttimaan hauvojen seurasta, eli toi ratkaisu varmasti toimii enemmän, kuin hyvin. 🙂

      En tiedä ketä bloggaajaa tarkoitit, mutta voin vain kuvitella, kuinka kärkkäästi jotkut saattavat esittää kantansa koiran hankinnasta. Mun mielestä tärkeintä on, että koira pääsee rakastavaan, turvalliseen ja ennen kaikkea aktiiviseen kotiin, joten tontin koolla tms ei ole siinä vaiheessa väliä, jos koirasta ei välitetä.

  9. Ota ehdottomasti koira! Se antaa niin paljon enemmän kuin ottaa, ja on ihan parasta mitä elämässäni on 😀 Otimme koiran mieheni kanssa yhdessä, mutta erosimme pian tämän jälkeen. Olemme kuitenkin hyvissä väleissä ja koira on aina tervetullut hänenkin luokseen jos itselläni on jotain menoa tai ollut esim. pitkä työ- + koulupäivä. Ilman hoitopaikkaakin olen tosin hyvin pärjännyt kun olen ollut töissä vieraassa kaupungissa jossa minulla ei ollut tuttuja. Siellä työpäiväni olivat usein sen verran pitkiä että koira joutui olemaan neljänä päivänä viikossa 9 tuntia yksin, mutta ei koskaan tuhonnut mitään (edes pentuna, luulen tosin ettei kaikki ole kasvatuksen tulosta vaan ihan tuuria että itselleni sattui tuollainen tyyni ja kiltti pentu…), eikä myöskään haukkunut koskaan yksin ollessaan vaan nukkui noin 95 % ajasta (vakoilin skypellä :D).

    Itse en koe olevani mikään superreipas ihminen, mutta hyvin nopeasti siihen tottuu että aamulla koiran kanssa käydään aina ennen seitsemää ulkona, eikä se kyllä alun jälkeen tunnu miltään velvollisuudelta vaan ihan jokapäiväiseltä rutiinilta 🙂 Tsemppiä koiranhankintaan, itselläni on haaveissa toinen koira ja luultavasti kesällä, kun tilanteeni on kaikin puolin tasainen, toinen terrieri muuttaa kotiini!

    • Hahhaha sä kuulostat ihan koirahullulta ”Ota koira, se on parasta elämässäni”. 😀 Noin mä ajattelen kissoista! Vähänkö mä repesin tolle Skype -jutulle, pitäisköhän munkin alkaa vaklaamaan mitä Mini ja Nasu tekee täällä päivät pitkät. Ehkä ne kutsuu tänne jotain katukolleja. ;D

      Mulle tuli sun kommentista sellanen fiilis, etten melkein kehtaa olla enää ottamatta koiraa tämän jälkeen, sen verran kova painostus! ;D

  10. Tervehdys 🙂 Nyt sattui sellainen aihe tähän, että ajattelin etten voi jättää vastaamatta sillä ehkä vastaukseni auttaa sinua 🙂
    Eli täällä ilmoittautuu kohta 2-vuotiaan kultsuherran onnellinen omistaja 🙂 Oman koiran hankinta on ollut varmasti elämäni paras päätös, mutta tosiaan tämä päätös pitää todellakin miettiä loppuun asti, että onko valmis tähän koiranhankintaan todella.

    Asuin 26 neliöisessä yksiössä kun hankin kultsuni, mutta alusta asti oli varma juttu että tulen muuttamaan isompaan asuntoon, sillä yksiö on liian pieni kultsulle. Muutin koiran ollessa 6 kk vanha n. 50 neliöiseen kaksioon jonka koen olevan juuri passeli minulle ja koiralleni :). Myös yksineläminen haastavoittaa aika paljon koiranpitämistä, ei sitä käy kieltäminen. Koiran kanssa tarvitsee apuvoimia.

    Maksimiaika mitä _aikuista_ koiraa voi pitää yksin on mielestäni 8 h. Pentuaikana kävin varmaan vuoden ajan pissattamassa koiraani ruokkisella kesken työpäiväni, joten olihan se aika hektistä juosta pääkolmantena jalkana kotiin, ottaa koira ulos, kaivaa banaani jogurtti tms. jääkaapista ja kiiruhtaa takaisin töihin. Myöskin oma saliharrastukseni on ”kärsinyt” koiran hankkimisen jälkeen, koska asun yksin, ja jos koira on ollut jo 8 h yksin työpäivänäni ei minulla ole sydäntä jättää koiraa enää yksin salitreenin ajaksi. Tietenkin lenkkien määrä on kasvanut joka tasapainottaa omalta osaltaan tuota salitreenien vähentymistä. Salitreenit tehdään sitten vapaapäiviniä.

    Kirjoitit ettet halua että koiralla olisi metsästysviettiä niin kultaisellanoutajallahan on metsästysvietti (käytetään metsästyskoirana). Ja tosiaan se vielä pitää sanoa, että tällaista isoa rotua kuin kultainennoutaja voi alkaa viemään juoksulenkeillä vasta n. vuoden ikäisenä, eli juoksukaveria ei koirasta ihan heti saa 🙂 Muutoin kultaisestanoutajasta: rotu on äärimmäisen hyvä vaihtoehto ensimmäiseksi koiraksi, kultsu on suhteellisen helposti koulutettavissa ja rotu on luoteeltaan nimensä mukaisesti kultainen ja kiltti 🙂 Tykkää lapsista ja on sosiaalinen tapaus – aivan ihana rotu!

    Tässä muutama kysymys joista on ehkä apua:
    Olisitko valmis karsimaan omaa saliharrastusta ja jumppia koiran takia?
    Onko sinulla perheessä tai kaveripiirissä sellaisia henkilöitä jotka pääsisivät tarvittaessa pitkänä työpäivänä käyttämään koirasi lenkillä tai voisivat ottaa koiran hoitoon esim. mahdollisen matkan ajaksi?
    Oletko valmis maksamaan monta kymppiä koiran ruoasta kuukaudessa (kultsut syövät paljon :D)?
    Olisitko valmis kieltäytymään esim. mukavasta tyttöjenillasta kun koira ollut päivän yksin eikä koiralle ole hoitajaa?

    Suosittelen erittäin lämpimästi koiran hankintaa, jos aika on oikea 🙂 Saat kultsusta maailman suloisimman ja ihanimman perheenjäsenen ja ystävän <3

    Toivottavasti tästä on apua 🙂

    • Kiitos kommentista!
      Aikamoisen rulianssin olet joutunut läpikäymään pentuaikana. En tosiaan tiedä mitä syksy tuo tullessaan, mutta todennäköisesti teen silloin työharjoittelua, eli työpäivät ovat 8h pituisia + työmatkat. Eli koira joutuisi olemaan pitkiä aikoja yksin (tai siis kissojen kanssa). Mulla ei asu ketään perheenjäsentä ihan tässä lähistöllä, joten en saisi apua lenkittämiseen. Tosin tuskin mä tulen olemaan ikuisesti sinkkuna, joten tulevan kumppanin voin sitten nakittaa siihen hommaan. 😀 Mulla on tosin yksi kaveri, joka lupaili koirahoitajaksi lomamatkojen ajaksi. 🙂 Mulla ei onneks ole juurikaan kavereita tai iltamenoja, joten en niistäkään joutuisi luopumaan. 😀 Lähinnä harmittaisi treenien väliin jättäminen, mutta toisaalta lenkkeily lisääntyisi huomattavasti sitten, joten se jollain tavalla kompensoisi treenien väliin jättämistä. Metsästysvietillä tarkoitin sitä, ettei koira jahtaisi kissoja.

      Paljon on mietittävää, joten onneksi päätöstä ei tarvitse vielä tehdä! Jos hankin koiran vaikka heinä- tai elokuussa, niin tässähän on vielä puoli vuotta aikaa sulatella asiaa! 🙂

  11. Ootko katsellut rotuja, joista ei yleensä lähde paljon karvaa? Villakoirat, vesikoirat, lagotto romagnolo, bichon -rodut ja vastaavat. Villakoirien ja vesikoirien alkuperäinen käyttötarkoitus on metsästetyn linnun noutaminen vedestä, joten aktiivisuutta ko. roduilla on luonnostaan. Etenkin villakoirat on nykyjalostuksen myötä kehitetty seurallisempaan suuntaan, eli mikään pakko koiran kanssa ei ole lähteä sorsametsälle. Vastaavasti vesikoirilla on enemmän ”alkukantaista käyttäytymistä”, eli haukkuherkkyyttä ja epävarmuutta vieraita kohtaan. Nämä asiat saa tietysti koulutuksella aika hyvin kitkettyä pois, kun sosiaalistaa koiraa erilaisiin eläimiin ja tilanteisiin jo pienestä lähtien. Bichon -rotuiset koirat on suoraan jalostettu seurakoiriksi, eli niiden luonnollinen käyttötarkoitus on olla leikkisiä, tottelevaisia ja aktiivisia. Näitä rotuja siis ovat esimerkiksi bichon frisé, bichon bolognese, bichon havanese, maltankoira, coton de tulear ja löwchen. Näissä koirissa yleensä joutuu kuitenkin hoitamaan turkkia harjaamalla ja halutessaan trimmaamalla. Oma koirani on sekarotuinen bichon-koira, josta ei juurikaan lähde karvaa. Joskus sylissä pitäessä saattaa jäädä housuihin pari karvaa, mutta käytännössä karvaa ei juurikaan lähde. Turkkia pitää hoitaa harjaamalla, ja harjauskertojen määrä riippuu karvan pituudesta. Harjatessa karvaa irtoaa harjaan aika paljon, mutta ei niinkään pöllyä mihinkään. Trimmaan yleensä kaikki karvat pois kesäksi, ja kesän puolivälissä toistan trimmauksen vielä uudelleen, jotta turkki pysyy koko kesän lyhyenä ja helppohoitoisena. Talvella annan karvan kasvaa, jotta lämmittäisi koiraa. Tällaisilla koirilla aluskarva on yleensä vähäinen tai puuttuu kokonaan, eli pakkasilla koira tarvitsee takkia, vaikka karva olisikin täydessä pituudessaan. Trimmailen yleensä myös koiran naamaa, ettei karvat mene silmille. Kun koiralla on lyhyt karva, ei sitä tarvitse harjata ollenkaan ja karvan ollessa pitkä (talvella), harjaan sen yleensä 2-3 kertaa viikossa. Jos koiran jättää harjaamatta, niin kevään tullessa trimmatessa huomaa, miten karvan alta löyyty (järkyttäviä) takkuja, joita ei välttämättä rapsutellessa huomaa, mutta koira varmasti ne tuntee. Näitä rotuja monet myös pesevät usein, mutta luulen sen olevan enemmän näyttelyjuttu, koska itselleni riittää, että koiran pesee silloin, kun se päättää kieriä jossain paskassa metsässä 😀 Eikä se siis erityisemmin haise. Pointti siis oli, että jos ei karvanlähtö kiinnosta, niin ei tuollainen ”ei-karvaava” koirakaan hirveästi ylimääräistä aikaa vaadi. Harjaamiseen menee se 3 minuuttia muutaman kerran viikossa, naamakarvojen trimmaamiseen saman verran kerran kuussa ja koko koiran trimmaamiseen yleensä menee 30-60 minuuttia. Tietysti on tärkeää opettaa koira jo pentuna harjaamiseen ja trimmaamiseen, niinkuin kaikkiin hoitotoimenpiteisiin yleensäkin. Ohueeseen karvaan tarttuu helposti roskaa ja varsinkin metsäreissun jälkeen joutuu vähän harjaamaan tai pesemään roskia ja hiekkaa mahasta ja tassuista. Talvella lunta jää tassuihin, mutta niin taitaa jäädä kaikilla muillakin roduilla. Ja koiran ollessa nuorempi käytiin juoksemassa 10km lenkkejä, eli pieni koko ei missään nimessä ole este lenkkeilylle! Tietysti välillä piti pysähtyä haistelemaan, mutta kyllähän monet opettaa koiransa siihen, että juostessa ei pysähdytä. Musta tuntui jotenkin julmalta eikä se yhteen putkeen juokseminen ollut niin justiin, niin tuntui ystävällisemmältä vaan suosiolla pysähtyä minuutiksi aina silloin tällöin.

    Suosittuja on myös villakoirasekoitukset, eli koirat, joissa jompi kumpi vanhemmista on villakoira ja jompi kumpi jotain muuta. Näitä yhdistelmiä on vaikka kuinka paljon, ja joitakin löytyy myös Suomesta. Näistä en tiedä enempää, mutta jos kiinnostaa, voit katsoa vaikka täältä:

    http://www.dogbreedinfo.com/poodlemix.htm

    Jotkut terrierirodut ovat myös sellaisia, ettei niistä lähde kovinkaan paljon karvaa, eikä myöskään tarvitse trimmata tai harjata niin usein, mutta yleensä turkkia joutuu sitten nyppimään. Terrierit ovat myös alkuperäiseltä käyttötarkoitukseltaan pieniin kaninkoloihin juoksevia, pelottomia metsästyskoiria, joilla kyllä sitä metsästysviettiä on aika paljon.

    Ja tosta sohvan sotkemisesta: Sohvalle voi laittaa johonkin reunaan viltin ja opettaa koiralle, että siinä on sen paikka. Pieneltä koiralta (miksei isommaltakin) on myös kätevä pyyhkästä tassut pyyhkeellä märän lenkin jälkeen. Pyyhkeellä saa myös helposti irtohiekat pois. Kurakeleillä pesen koiran tassut joka lenkin jälkeen suihkussa.

    Koiranpennuilla on sosiaalistamiskausia, joina aikoina ne ovat erityisen vastaanottavia erilaisille ärsykkeille, ja tällaisina kausina on ehdottoman tärkeä totuttaa pentu toisiin eläimiin, jos toivoo, että pentu luokittelee kissat yhtälailla perheekseen kuin omistajankin. Valitettavasti tämmöinen herkkyyskausi on aikana, jolloin pentu on vielä kasvattajan luona (yleensä n. viikolla 3). Eli ehdottomasti kannattaa katsoa kasvattajia, joilla on kissoja ennestään! Tottakai esim. rescue -eläimetkin tottuvat toisiinsa, vaikkeivat välttämättä ole ikinä tavanneet toisen lajin edustajia, mutta helpottaahan tämä. Kissoilla tämä sama herkkyyskausi on samoihin aikoihin. Yleensä kuitenkin kissa ja koira lemmikkinä toimii paremmin niin päin, että kissa on taloudessa ensin, koska se kuvittelee olevansa laumassa ylempiarvoisempi, ja koira taas vastaavasti sopeutuu paremmin alistumaan.

    Kun koira tulee taloon, kannattaa eläinten antaa totutella toisiinsa pikkuhiljaa. Kissoilla kannattaa olla paikkoja, joihin koira ei pääse (esim. kaapin päällä), ja joista ne voi katsella rauhassa pennun touhuja. Ensimmäisellä kohtaamisella pennun voi myös pitää hihnassa tai sylissä niin, ettei se pääse koheltamaan heti kissojen päälle. Myös hiekkalaatikot kannattaa sijoittaa niin, ettei pentu mene häiritsemään tarpeillaan olevaan kissaa tai jopa syömään niitä tarpeita. Ruokinnan kanssa kannattaa myös miettiä, kuinka sen järjestää. Jonkin asteista hamstraamista voi tapahtua, eli koira saattaa syödä kaikkien ruuat kuin varmistaakseen, että jos ruoka loppuu, niin kissat jäävät ilman eikä koira. Tai toisinpäin. Kissan kupit voi sijoittaa korkealle, mutta se ei poista ongelmaa, etteivät kissat söisi koiran ruokia. Jotkut kissat ja koirat eivät halua syödä toistensa ruokia, oma koirani syö molempien edestä. En tiedä, mitä koiran- ja kissankasvattajat sanovat järjestelystäni, mutta annan molemmille liharuokaa (jauhelihaa, seitä, porsaansuikaleita, kanaa…) aamulla, ja vahdin, että kumpikin syö edes jonkun verran. Lisäksi pidän muroja koko ajan esillä, jotka sisältävät lihan lisäksi myös vaikkapa kasviksia. Aamuisin lemmikkini ovat nälkäisimmillään, joten yleensä molemmat säntäävät heti ruokakupeilleen ja syövät mitä syövät. Joskus kupin tyhjäksi ja joskus vain vähän. Työpäivän aikana kukaan ei ole vahtimassa, syövätkö lemmikit toistensa ruokia, joten ainakin niillä on ollut aamulla mahdollisuus syödä. Ja niitä muroja on sitten tarjolla siltä varalta, että nälkä yllättää. Yleensä ne eivät edes syö niitä. Kissahan on luonnostaan lihansyöjä ja koira sekasyöjä, joten ravintoa kannattaa huomioida senkin pohjalta. Välillä sekoitan oman koirani ruokaan esimerkiksi porkkanaa, omenaa ja kukkakaalia, jotta se saa tarpeeksi kasvisruokaakin. Lisäksi se haluaa jakaa aina syömäni hedelmät, eli esimerkiksi appelsiinia mutustellessani annan pieniä paloja sille samalla.

    Sinun koira on hyvässä asemassa myös siinä, ettei sen tarvitse olla heti yksin kotona, kun kissat ovat seurana. Koira on hyvä opettaa yksinoloon pikkuhiljaa, ja varsinkin ensimmäisenä päivänä sen kanssa kannattaa olla koko päivä kotona. Sitten vaikka mennä käymään kaupassa tai salilla ja vähitellen lisätä yksinoloaikaa. Koirat yleensä tottuvat nopeasti siihen, että aamulla omistaja lähtee pois ja tulee illemmalla takaisin, eikä eroahdistusongelmia kovin monella koiralla ilmene. Jos ilmenee, niin sitten lisätään poissaoloaikaa vähän hitaammin. Varsinkin harjoitteluvaiheessa on myös hyvä jättää koira yksin sen ollessa väsynyt. Eli esimerkiksi jotain hepulileikkejä, pitkä lenkki tai koirapuisto viimeisenä aamulla ennen koiran jättämistä yksin. Yleensähän lemmikit nukkuvat sen ajan, kun omistaja ei ole kotona, niin se harjoittelu on hyvä aloittaa siitä, että koira on jo valmiiksi väsynyt ja menee automaattisesti nukkumaan. Pentuna koira yleensä haluaa maistella kaikkea, ja oma koirani söi mm. sängyn jalkoja, sähköjohtoja, lattialistoja ja kenkiä. Koitin suihkutella chilikastikkeita, mutta ei ne paljon menoa haitanneet. Eli kengät kaappiin, sähköjohdot koiran ulottumattomiin ja uusi sänky vähän myöhemmin 😀 Mattoja en myöskään pitänyt, kun opeteltiin sisäsiisteiksi, ja lattiaa sai pestä aika usein.

    Kun ulkona on 30 astetta pakkasta, sataa jääpuikkoja vaakatasossa ja olen samalla flunssassa ja 38 asteen kuumeessa, niin voin rehellisesti sanoa, että kyllä sillä hetkellä kaduttaa, että tuli ikinä koira hankittua. Tai kun se satuttaa itsensä, tai saa kuonoonsa toiselta koiralta, ja saa siitä hyvästä maksaa sata euroa eläinlääkärikäynnistä. Tai kun se oksentaa sänkyyn ja joutuu vaihtamaan kaikki peitotkin siitä hyvästä. Mun koiralla on muuten tapana oksentaa aina sänkyyn tai matolle, en tiedä miksi. Joskus sen kanssa makoillessa sängyssä huomaa, että se alkaa kakoa (onneksi koirat kakoo pitkään ennen kuin oksentaa, niin ehtii reagoida siihen) ja nostan sen lattialle oksentamaan, niin se suoraan kävelee matolle ja yrittää oksentaa siihen 😀 Kaduttavia hetkiä on myös ne, kun joutuu perumaan omia asioitaan sen takia, ettei saa koiraa kennellekään hoitoon. Sellaiset ihmiset, jotka pystyy elämään vain koiran ehdoilla on vähissä, ja vaikka on ihan luonnollista jäädä koiran kanssa kotiin ennemmin kuin jättää se yksin koko päiväksi, kyllä se harmittaa. Yritän myös välttää semmoisia päiviä, että työpäivän jälkeen tulisin kotiin vain käyttämään koiran ulkona ja lähtisin loppuillaksi jonnekin huitelemaan. Tottakai semmoisiakin päiviä tulee, että ei ehdi koiran kanssa olla kuin niiden pakollisten lenkkien verran, eikä niille voi mitään. Koira kyllä viimeistään seuraavana päivänä ilmoittaa, että on ollut vähän tylsä päivä, kun koko ajan pyytää leikkimään tai lenkillä ei malta millään kääntyä kotiinpäin.

    Eipä muuta 😀

    • Oho mikä kommentti! Kiitos paljon kattavasta kommentista, sain paljon uutta tietoa. 🙂 Hyvä, että kerroit rehellisesti myös katumuksen tunteista, koska niistä harvoin halutaan puhua. Olen tottunut siihen, että kissat määräävät tahdin, eli koko ajan pitää olla vahtimassa, ettei Mini pissaa mihinkään ja täytyy piilottaa siltä kengät, vaatteet jne. Haluaisinko kuitenkin vielä lisästressiä koirasta? Saattaisin tuntea ahdistusta siitä, että eläimet kontrolloivat liikaa menojani ja tekemisiäni. :/

      Mielestäni bichon on todella suloinen, mutta mulle ehkä liian pieni. Olen myös kuullut, että ne ovat haukkuherkkiä. Työkaverillani on espanjanvesikoira ja vaikka se onkin söpö, eivät vesikoirat tai villakoirat ole se mun juttuni. 🙂

  12. Hienoa, että olet pohtinut koiran hankkimista monelta eri näkökannalta. =)

    Pariin juttuun kiinnitin nopsasti huomiota. Pohdit toki itsekkin kultsusta lähtevää karvan määrää. Ja tosi on, että sitä karvaa lähtee. Ja kultsun turkista on huolehdittava säännöllisesti kampaamalla, trimmaamalla ja pesemällä, että se pysyy helppohoitoisena. Huolellisella turkin hoidolla vähentää myös lattioilla pyöriviä karvapalloja.

    Et myöskään halua riistaviettistä koiraa, mutta hyvin moni kultsu on riistaviettinen johtuen sen alkuperäisestä käyttötarkoituksesta.

    Omasta kokemuksesta voin sanoa, ettei elo riistaviettisen koiran kanssa ole ylivoimaisen vaikeaa. Toisella omista koiristani on hyvinkin vahva riistavietti ja koulutuksen myötä se ei ole aiheuttanut mitään ongelmaa.

    Hienoa, että myös muita rotuvaihtoehtoja olet miettinyt. Suosittelen olemaan kasvattajiin yhteydessä, he osaavat kertoa parhaiten kasvattamastaan rodusta. 🙂 Ja heidän luokseen pääsee varmasti tutustumaan rotuun lähemmin. =)

    • Riistaviettiä en haluaisi sen takia, koska en halua koiran jahtaavan kissoja. Hyvä, että tämän saisi hoitoon kouluttamisella. 🙂 Ehkä voisin käydä jossain vaiheessa tutustumassa kasvattajiin ja nähdä todellista koira-arkea. 🙂

  13. Tuo tilantarve on nimenomaan rotukohtaista, mutta kyllä siihenkin auttaa aktiviteettien jättäminen koiralle 🙂 Itselläni on venäjänvinttikoira n.50 neliön asunnossa Helsingin keskustassa ja ihan loistavasti ollaan pärjätty. Mutta greyhän tuolla mainittiinkin eli ainakin isot vinttikoirat ovat helppoja pieniin tiloihin, mutta en usko noutajan olevan ongelma, kunhan muistaa jättää aina jotain omaa duunia. Noutajat ovat kuitenkin tarkoitettu noutamaan joten kyllästyvät helposti jos hommia ei ole tarjolla. Vinkkinä koira kannattaa aina käyttää ”hajulenkillä” ennen kuin se jätetään yksin. Eli ei missään nimessä mitään super pitkää juoksulenkkiä vaan antaa koiran haistella aivan kaikkea ja mennään sen ehdoilla eteenpäin. Suurin osa koirista väsyy enemmän hajulenkeillä ja jäävät sitten tyytyväisinä pötköttämään yksin kotiin. 🙂 Ja aivan varmasti pentu tulee kissojen kanssa toimeen, mutta hyvä että kissat saa kaiken varalta eri huoneeseen. En näe mitään syytä olla ottamatta koiraa vaikka asuisi yksin. Plussat koirasta voittaa aina poikkeuksetta kaikki ne miinukset ;D Minulla on aina ollut koiria ja en ole kyllä kertaakaan katunut koiran hankkimista 🙂 Jos pitää eläimistä näin paljon kuin me, katuu ennemmin sitä ettei koiraa hankkinut 🙂

    • Hehe tää ei liity koiraan, mutta kuulostaapa ihanalta 50 neliöinen kämppä keskustassa, lucky you!! 🙂
      En ollutkaan tiennyt noista hajulenkeistä, täytyykin kirjoittaa toi ylös muistiin. 🙂 Musta tuntuu, että tulisin tosiaan katumaan, jos en tule koskaan hankkineeksi koiraa. Ajankohta olisi sen takia hyvä, koska sitten kun tutustun uuteen kumppaniin, hänen täytyy hyväksyä koko paketti, eli minä+kissat&koira. 🙂 En siis enää halua käydä läpi samaa ruinausrumbaa koiran hankinnasta miehen kanssa.

  14. Koirien parissa paljon puuhanneena on pakko sanoa, etten ole koskaan kuullut kultsien ’vaellusinnosta’ sisätiloissa? Itselläni on paljon kokemusta labbiksista (nehän on molemmat kultsi&labbis noutavia lintukoiria), eikä labbikset kyllä vaadi kauheesti tilaa sisällä. Lähinnä ne makoilee, nukkuu, syö luita ym. Toki edellyttäen, että koira saa tarpeeksi liikuntaa ulkona.

    Meillä on kissa (joka tosin jäi asumaan vanhempieni luokse, kun muutin pois kotoa), kolme koiraa ja kani. Otin ensimmäisen koirani kun tein opinnäytetyötä ja työskentelin samalla päätoimisesti. Poikaystäväni opiskeli eri paikkakunnalla, eli huolehdin koirasta pääosin yksin. IKINÄ en ole katunut koiran ottamista, se oli ehdottamasti paras päätös ikinä! <3 Oli myös sama tilanne koiraa harkitessani, että perheeni vastusteli ja heistä se oli huono idea. Tosin mielipiteet muuttuivat nopeasti, kun koira sitten muutti luokseni, etenkin isäni rakastui siihen heti. 🙂

    Nykyisin koiria onkin kertynyt kaksi lisää eli yhteensä kolme. Kaksi rescuekoiraa Espanjasta ja yksi suomalainen kodinvaihtaja. Koirat pärjäävät hyvin kotona työpäivän tuhoamatta paikkoja tai haukkumatta. Mies asuu nykyään yhdessä kanssani, mutta meillä minä hoidan pääasiassa kaikki eläimet. Eli ruokin ja lenkitän. Koirien hoito on muodostunut osaksi arkea, enkä koe sitä mitenkään raskaaksi. Huonolla ilmalla voi ärsyttää lähteä ulos, mutta lenkin jälkeen on aina virkistynyt mieli.

    Vaikeinta on hoitopaikan löytäminen matkojen ja menojen ajaksi. Onneksi vanhempani hoitavat koiria mielellään ja koirille se on kuin toinen koti. Mutta jos vanhempani ovat itse matkoilla, on tosi vaikea löytää muita hoitajia. Kaikilla on nykyisin niin paljon menoja ja kiirettä. Ja monet kaverit usein lupailevat koiranhoitoa, mutta eivät tarvittaessa olekaan kovin halukkaita. Jotkut taas oikein pyytävät koiria hoitoon, mutta luotan koirat vain todella hyville tutuille. Toki yhdelle koiralle löytää hoitopaikan helpommin kuin kolmelle! 🙂 Siihen täytyy myös tottua, että suoraan töistä ei voi olla menoja. Täytyy aina ensin viedä koirat ulos ja ruokkia ne. Enkä mielelläni lähde illalla enää mihinkään, kun koirat ovat olleet jo työpäivän ajan jo keskenään. Mutta harrastan nykyisin koirien kanssa, niin ei tarvitse jättää niitä yksin harrastusten ajaksi.

    Koirat ehdottamasti antavat enemmän kuin ottavat, joka ikinen päivä saan niistä iloa. <3

    • Ja vielä asunnon koosta, mun mielestä asunnon koolla ei ole väliä. Tietenkään mitään jättirotua ei ehkä kannata ottaa pieneen yksiöön. Itselläni on ”hyperaktiivinen” saksanpaimenkoira yksiössä. Energiat puretaan pihalla ja sisällä ollaan lunkisti, tiestysti sisällä voi myös aktivoida koiraa.

    • Uskon, mutta ovat sitäkin suloisemman näköisiä. Näyttävät ihan lumipalloilta (valkoiset pommit). 🙂 En haluaisikaan jättikoiraa, vaikka rakastankin berhandinpaimenkoiria. 🙂 Mulle sopisi parhaiten ns. keskikokoinen koira. Lapsuudessani mummoni naapurilla oli 8okg berhandinpaimenkoira ja kävin taluttamassa Leeviä aina, kun menin mummolaan. Leevillä oli tosin tapana astua mun varpaille, mikä oli aika epämiellyttävää. 😀

  15. Heippa, miulla on tuore (ja lyhyt) kokemus koirista, meillä on 5 kk koiranpentu. Pärjää loistavasti sen 9 tuntia yksin tuhoamatta (meillä tosin rajataan olo yhteen huoneeseen ollessaan yksin, mutta mielellään sinne jää) ja on sisäsiisti. En tosin ensimmäisenä kuukautena jättänyt kuin 5 h korkeintaan yksin. On tosin vähentänyt treenaamista ainakin toistaiseksi, kun ei kehtaa 9 tunnin jälkeen jättää yksin enää.. tosin tässä auttaa puoliso, jos tulee tarve jäädä myöhempään, mutta onhan hänelläki omat menonsa. Pentu on tosi vilkas ja enpä muista milloin viimeksi olisin saanut rauhassa syödä, kokata, lukea kokeisiin you name it ! Mutta en todellakaan ole katunut, heti ensi hetkestä kun tuon sain syliin, niin se on vaan ollu niin rakas, perheenjäsen <3

    • Voi vitsit, teillä onkin ihana pentuaika meneillään. Voinko tulla halimaan teidän koirulia? 😀 Kuulostaa helpottavalta, että koiran voi jättää noinkin pitkäksi aikaa yksin, jos vaikka työpäivät venyvät. 🙂 Ihanaa pentuaikaa teille!! 🙂 <3

  16. Itse en usko että asunnon koolla on väliä koiranhankinnassa, itselläni on suuri koira ja olemme välillä asustelleet yksiössäkin. Aikoinani kun itse hankin koiran oli mulla ennestään pari kissaa, kissat eivät tulleet toimeen koiran kanssa vaan kynsivät pennun mennessä liian tuttavallisesti, tästä seurauksena revennyt sarveiskalvo. Aikoinani hankin koiran poikakaverini kanssa ja lusikoiden ja eläinten mennessä jakoon on myönnettävä etten olisi hankkinut koiraa yksinasuvana, oli se vaan niin paljon helpompi suunnitella omia menoja kun se ei automaattisesti tarkoittanut sitä että koira joutuu sen ajan olemaan yksin. Vaikka kaikki aina väittää etteivät päivääkään vaihtaisi koiransa kanssa eletystä ajasta pois, niin täytyy myöntää että on tässä vuosien varrella välillä kaduttanut koiran hankinta 😀

    • Kiitos rehellisestä vastauksesta! On muakin välillä kaduttanut Minin ottaminen, kun olen saanut päivittäin vaihtaa pissalakanoita ja siivota oksennuksia. Aina on kuitenkin tullut parempia aikoja, jolloin kaikki on tuntunut kaiken sen vaivan arvoiselta! 🙂 Toi sarveiskalvon repeäminen kuulostaa pelottavalta, toivottavasti meillä ei käy niin. 🙁

    • Juu, olen kyllä tästä kertonut blogissani. 🙂 Olen siis eronnut ja muutin omaan pienkaksioon. Tosin asumme edelleen yhdessä exän kanssa, kunnes hän löytää oman asunnon. Helsingissä hyvistä asunnoista on kova kilpailu, joten sen vuoksi tällainen ratkaisu toistaiseksi. 🙂

  17. Koirat ovat aivan ihania ystäviä, ja itselle tulee tippa välittömästi silmään kun vain kuvittelenkin elämää ilman pientä rakasta kuorsaajaani. Kuitenkin olen miettinyt, että hankinko enää uutta koiraa, kun sellainen tilanne eteen tulisi. Vaikka koira niin ihana onkin, niin kyllä siitä omat vaivansa on. Ensinnäkin jatkuva huono omatunto siitä, että koira on yksin työpäivän ja työmatkat päälle aiheuttaa sen, ettei työpäivän jälkeen lyhyen hereilläoloajan jälkeen raaski lähteä minnekään kun miettii että toinen on ollut yksin lähes 9h jo. Sekin, jos juhliin on kutsuttu vaikka klo 18-> ja tiedät kotiutuvasi aamuyöllä aiheuttaa lähes joka kerta sen, että lähden kotoa 9-10 aikaan missaten juhlien alun. Samoin hoitopaikkaa/lenkittäjää joutuu usein kysymään perheeltä, jos vaikka työpäivä ja koulutus osuu pitkittämään päivää. Myös koiran satunnaiset sairastelut on saanut sydämen niin palasiksi muutaman kerran, etten tiedä haluanko enää surua tieten tahtoen kokemaan. Muuten koira on ihana, aina lähellä ja niin hauskanen että riittää kun sen touhuja vain katselee. 🙂 Mutta näin ”yksin” koiraa vuosia hoitaneena sanon, etten ole hauskaa ajaa tukka putkella työpäivän jälkeen kotiin ja miettiä että olisipa kiva lähteä jumppaan mutta empä tiedä raaskinko jättää koiraa yksin taas ja kotiin tullessani käynkin pian nukkumaan. 🙂 Tsemppiä pohtimiseen!:))

    • Koira tosiaan sitoo todella paljon, eikä sitä varmasti tajua kunnolla, kuin vasta arjen tullessa vastaan. Toisaalta kyllähän ihmiset hankkivat lapsiakin ja onhan sekin haastavaa, mutta toivottavasti kaiken vaivan arvoista. Aikataulut menisivät varmasti täysin uusiksi koiran tullessa taloon, mutta eiköhän sekin olisi järjesteltävissä. Ja kuten aikaisemmin sanoin, niin tuskin tulen aina olemaan yksin, joten tuleva kumppani sitten osallistuisi myös koiranhoitoon. 🙂

  18. Kiitos kaikista kommenteista ja tuestanne tässä tärkeässä päätöksessä! Vastailen loppuihin kommenteihin, mutta nyt täytyy mennä nukkumaan, koska aamulla on koulua! 🙂

  19. Eikä kannata stressata liikaa koiran hoidosta ja elämästä koiran kanssa 🙂 Elämä ei muutu rakettitieteeksi, eikä tarvitse erakoitua koiran kanssa neljän seinään sisään lenkkien välillä. Lapsuuden kotona koira oli ja kun omaan asuntoon muutien niin puoli vuotta meni opetellessa koiratonta elämää kunnes oli pakko alkaa katselemaan sitä omaa karvaista kaveria. Eikä kaduta hetkeäkään, vaikka aamulla on käytävä ulkona ennen koulua/töitä, ei ole tarvinnut menoista kärsiä, eikä niitä usein olekaan, koiruus ulos ennen menoja ja kotiin tullessa ja nukkumaan. Koira on sopeutuvainen otus ja elää hetkesä. Ei se osaa surkutella jos sulla on kiire viikko tai oot kipeä, toki näkee sen miten se nauttii kun saa puuhailla omien ihmisten kanssa ja saa ulkoilla pitkään 🙂 varsinkin noutajat ja niinkuin paimenjkoiratkin, on tyytyväisiä jo ihan seurasta ja ei vaadi hienoja harrastuksia. Isonkin koiran kanssa reissut sujuu, kun totuttaa juniin/ihmisiin/ruuhkaan/autoon ja kyläilee pentuaikana paljon. Oman koiran kanssa oon aina asunu yksin, niin pienessä yksiössä kuin isossa kaksiossa.

    Tsemppiä koiran hankintaan, kyllä se oma rotu löytyy ja ei muuta kun reippaasti vaikka johonkin näyttelyyn katsomaan ja kyselemään mielenkiintoisista roduista. Sielä tapaa hyvin livenä koiria ja niitten kasvattajia, joilta saa kyseltyä rotukohtaista tietoa riittävästi 🙂

    • Kiitos ihanan kannustavasta kommentista! 🙂 Uskon siihen, että asioilla on tapana järjestyä ja kaikki on tarkoituksenmukaista. 🙂 Uskon myös siihen, että rakkaus eläimiin ja halu sitoutua auttaa todella pitkälle, koska silloin elämän rytmittäminen eläinten mukaan ei tunnu negatiiviselta asialta. 🙂

  20. Oli pakko kimmentoida! Itselläni 5- vuotias kultsu ja yksin olen sen kanssa. Ennen asuttiin yksiössä, nyt kaksiossa ja hyvin pärjäs molemmissa!
    Karvanlähtö on miinusta mut muuten ihana rotu! Omallani ei oo mtn metsästysviettiä eli senkaa ei ongelmaa 😀 itse treenaan salia neljästi viikossa ja oon ratkassu asian niin että käyn aamulla ennen töitä kunnon lenkin ja töistä suoraan salille 30- 45 min treenin (yleensä kun on vähä lyhennetyt päivät) ja sit vloppusin käyny myös treenaamassa. Ja sitten tietty trenin jälkeen vaatii vähän enemmän rakkautta ja huomioo;) ja aktiivileikit on mieleisiä meillä, nakin etsintää ymym.
    Mutta mun pärjäämisessä on ollu ehdotonta hyvä tukiverkko, esim kun itse sairastaa tai muuta.
    Mutta siis suosittelen!!:) etenkin kultsua!;)

    • Heheh sulta tuli aika puolueeton kommentti kultuista. 😉 Koiran kanssa vois käydä vetämässä aamuintervallit ja sitten vaikka neljänä iltana käydä salilla tai jumpassa. Tuohon päälle vielä muut lenkit koiran kanssa, niin tuskin kuntoni tulee rapistumaan koiran myötä. 🙂 Luulen, että sairastuessani perheeni pystyisi jonkin verran auttamaan, mutta onneksi sairastan todella harvoin!

  21. Hei!

    Itse olin myös miettinyt koiran hankkimista vuosikausia, sillä lapsuudenkodissani on ollut aina koiria. Vasta nyt vuosi sitten, kun minulla oli mahdollista antaa riittävästi aikaa koiralle, hankimme mieheni kanssa espanjanvesikoiran. Kävin pentuaikana kerran tai kahdesti työpäivän aikana käyttämässä koiran ulkona, ja ruokkimassa sitä. Lomaa ei ollut mahdollisuus ottaa. Nykyisin käyn lounastunnilla käyttämässä koiran ulkona, sillä työpäiväni venyvät välillä 10 tuntiin, ja minusta esim 8 tuntia on melko pitkä aika koiralle olla yksin, ainakin pentuaikana. Asun työpaikan vieressä, joten tämä on siksi helppoa.

    Positiivisia asioita koira toi tullessaan paljon. Yksi niistä on lenkkeily, ja sen myötä kadonneet kilot. Tunnin lenkki päivässä säällä kuin säällä, ja päälle pienemmät pyrähdykset 🙂 Tosin niin kuin aiemmissakin kommenteissa moni on sanonut, vähän muut harrastukset jäävät väkisin vähemmälle, niistä on pakko ollut vähän tinkiä. Toisaalta helpottaa hirveästi, kun on kaksi ihmistä hoitamassa koiraa, eli ei ole ihan niin kiinni siinä, kuin jos olisi yksin. Ja tietysti se, että on hoitopaikkoja matkojen varalle. Espanjanvesikoiraa voin suositella, jos tykkää aktiivisesta koirasta, siitä saa mukavan lenkkikaverin. Karvaa ei lähde, eikä turkkia tarvitse harjata, vaan availla jos tulee pieniä takkuja. Muutenhan koirakaverit sitten kuljettavat roskaa ja hiekkaa mukanaan, ja keksivät pientä jäynää 🙂 Eli ihan saa siivoilla riittävästi kumminkin.. Karvat leikataan lyhyeksi kahdesti vuodessa tai useammin jos haluaa. Espanjanvesikoira on söpön ”nallen” näköinen ja keskikokoinen, ei ihan pieni koira.

    Itsekin jännitin ja pohdin vähän koiran hankkimista, onhan siinä paljon vastuuta ja tekemistä, mutta hyvin on kaikki mennyt. En kadu ollenkaan koiran hankkimista, mutta olen tyytyväinen siitä, että maltoin odottaa itselleni/meille sopivaa elämäntilannetta, että ei tarvitse stressata ehtiikö tarpeeksi touhuamaan koiran kanssa. Hyvin se menee kuin itse niin asennoituu!

    • Mietin tosiaan sitä, että onko ensi kesä se itselleni sopiva ajankohta koiran hankinnalle vai pitäisikö vielä odottaa elämäntilanteen tasaantumista. Toisaalta haluaisin elää hetkessä, koska koskaan ei voi tietää mitä elämässä tapahtuu. Olen halunnut koiraa tosissani viimeiset 4-6 vuotta, joten eiköhän tässä ole kohta mietitty ihan tarpeeksi… 🙂

      Itse en tiedä missä tuleva työharjoittelupaikka tulee sijaitsemaan, mutta toivottavasti se olisi lähellä kotia, jotta työmatkat eivät olisi liian pitkiä ja aikaavieviä. Mun mielestä espanjanvesikoira on söpö, työkaverillani on sellainen uros, mutta ei ole kuitenkaan se mun juttuni. Olen aina rakastanut kultaisia noutajia ja lapsuudesta jäänyt jonkinlainen päähänpinttymä kyseisestä rodusta. 🙂

  22. Jos mäkin upotan lusikkani tähän soppaan!
    Joku jo mainitsikin, että kissojen ja koirien taloudessa saattaa tarvita hippasen enemmän tilaa, jottei tule turhia konflikteja. Tää varmaan ratkeaa sillä, et mirreillä on mahdollisuus kivuta johonkin niin korkealle, minne koira ei yllä. Itseltäni löytyy kotoa jo edellä mainittu lagotto, joka on kovasti espanjanvesikoiran kaltainen vesipeto, italialainen versio! Oma koirani on jahdannut kotipihallemme erehtyneitä kissoja siinä missä rusakoita, joten olin kerran ihan kauhuissani kun koiriin tottunut kissanpentu tuli suinpäin tekemään tuttavuutta 😀 Rosso onneksi oli vaan äärimmäisen kiinnostunut et, hei mikä koira tää on kun haisee niin oudolle ja lopulta jopa leikki sen kanssa!

    Miltei kaikilla koirilla on jonkin verran riistaviettiä, jonka esimerkiksi edestä säntäävä kissa tai muu pieni eläin saattaa laukaista ja tähän toki kannattaa varautua. Mutta koulutus on kaiken a ja o! Jo valmiiksi vinkkaan et äärettömän hyvä pentukoulu löytyy Heiluvasta Hännästä, joka on muuten myös kissakoulu 😉

    Kannattaa muistaa, että koiravauva ei moneen kuukauteen jaksa tehdä pitkiä lenkkejä. Koiranpennun kanssa on ihanaa ja välillä kamalaa, mutta kun tekee pohjatyön hyvin eli jaksaa kouluttaa pennun ajan kanssa, ei koiraa parempaa kaveria kyllä ole. Pentua valitessa kannattaa olla tarkkana ja ”kilpailuttaa” kasvattajia, eikä sortua siihen ekaan tarjottuun pentuun. Ettei tuu sikaa säkissä =)

    Mun oma koira jäi pääasiallisesti asumaan mun porukoille, koska mun duunipäivä saattaa kestää jopa 12-16 tuntia. Välimatkaa on onneksi vain kilometri, joten on helppoa mennä hakemaan koira lenkkikaveriksi! Muutenkaan ei olisi ollut reilua viedä vanhaa koiraa omakotitalosta, jossa aidattu piha, kerrostaloyksiöön… Tai näin mää sen järkeilin.

    Mielestäni ehdoton maksimi koiran yksinololle on 8 tuntia. Mikäli välissä ennättää käydä koiraa ulkoiluttamassa, voi satunnaisesti jättää koiran pidemmäksikin pätkäksi yksin. Koira on kuitenkin niin seurankipeä, että on epäreilua pitää sitä liikaa yksin.

    Onnea koiran valintaan! Uskoisin että kultainennoutaja sopii sinulle kaveriksi! =)

    • Meillä kisut voi hyppiä kaappien päälle ja myös korkea kiipeilypuu löytyy, joten kisut pääsisivät koiraa pakoon tarvittaessa. 🙂 Kiitos vinkistä tuosta Heiluvasta Hännästä, täytyy tarkistaa tarjonta sieltä. Aion ehdottomasti viedä koiran pentukoulutukseen ja mahdollisesti myös toiseen koulutukseen, jos tarvitsee.

      Joo oon ymmärtänyt, että kunnon lenkkejä voi tehdä alkaen 6kk ikäisenä ja juoksulenkkejä noin vuoden ikäisenä? 🙂 Rodun pitää kuitenkin olla sellainen, että jaksaa juosta 10km/h vauhtia noin 5-15km lenkkejä kerrallaan, eli lyhytjalkaiset eivät kävisi. Kultainennoutaja taitaisi olla mulle ihanteellinen rotu, mutta täytyy harkita vielä. Ainakin kultiksia olisi enemmän tarjolla, kuin japaninpystykorvia.

      Yritän sovittaa asiat niin, että koira joutuisi olemaan max 8h yksin.

  23. moi,

    uskon, että ihminen tietää jos on valmis ottamaan koiran ja paneutumaan vastuulliseksi hoitajaksi.
    Itselläni on koko elämäni ollut kissoja ja jyrsijöitä lemmikkinä, mutta olin jo lapsena päättänyt että haluan jos itselleni pomeranianin. Niinpä vajaa 3 vuotta sitten lähdettiin avokkini kanssa kasvattajalta hakemaan urospentu, enkä ole katunut päivääkään. Kissaa en enää voi ottaa, sillä mieheni on kovasti allerginen, mutta koira on kyllä vienyt sydämemme aivan täysin.
    Ajattelin kommentioda kun olit tuossa tekstissäsi juurikin kyseistä rotua miettynyt 😉 Varmasti jokaisesta rodusta löytyy erilaisia yksilöitä, me olemme onneksemme päässeet helpolla, koiramme ei juurikaan hauku muuta kun kotipihalla vapaana ollessaan, ihan vartioimismielessa, mutta pakko tähän väliin snaoa, että luulin naapureisen suuttuvan tuosta satunnaisesta haukkumisesta, mutta lähinnä he ovat naureskelleet, että kuulostaa ihan lelukoiralta, joten ääni ei siis ole kova ja haukkuminen ei ole todellakaan jatkuvaa.
    Pienestä koostaan huolimatta lenkkeilyt sujuu pidemmänkin kaavan mukaan ja Bamse(koiran nimi) on aina innoissaan lähdössä lenkille. Tosin juoksulenkeille en ole koskaan ottanut mukaan.

    Koiramme jää tosiaan aina aamulla yksin, olemme mieheni kanssa molemmat päivätyössä, tosin mieheni työpaikkka on niin lähellä kotiamma, että hän käy aina lounastauolla kotona koiran luona. Ikinä ei ole mitään rikkonut tai järsinyt, ei edes pentuna.
    Asumme 60 neliöisessä rivitalo kaksiossa ja pakko sanoa että en kyllä yhtään isompaa koiraa ottaisi asuntoomme. Jotenkin vain on sellainen tunne, että isompi koira ei ”mahtuisi” meille 😀
    Bamse on myös todella helppo saada hoitoon, koska kaikki ovat innoissamme aina ottamassa pikkumiestä hoitoon, jos meidän pitää lähteä käymään reissussa tms. Joten se ei ole koskaan ollut ongelma 🙂 Ei ole koskaan ketään kohtaan ollut vihainen/purrut tms. Lapsienkin kanssa leikkii oikein nätisti.

    Karvaa koirasta lähtee todella vähän vaikka luulisi sellaisen turkin karvaavan koko ajan! Alusvilla on niin tiheää ja tiukkaa, että tosiaan oikeastaan ainoastaan harjauksen yhtedessä lähtevät karvat ovat niitä jota meiltä löytyy.

    Ainut huonompi puoli näin pienessä koirassa on leikkikavereiden puuttuminen. Meillä kävi pieni onnettomuus Bamsen ollessa alle vuoden ikäinen kun olimme tuttavilla kylässä ja heillä oli iso sekarotuinen koira. Se sitten kävi koiramme kurkkuun kiinni, onneksi pääsimme heti väliin niin ei tullut suuria vahinkoja. Tämän takia en uskalla antaa koirani leikkiä kuin oman kokoisten koirien kanssa. Joten esim koirapuistoon mennessä olemme hyvin varovaisia missä seurassa koiramme liikkuu. En tarkoita ettei koiramme saa olla muiden koirien kanssa tekemisissä, vaan lähinnä sitä ,että suurten koirien leikit ovat niin rajuja, että pikkusemme on jäänyt usein jalkoihin ja esim jalka saattaa murtua helposti vaikka ison koiran astuessa koiran päälle leikkiessään.

    Onneksi naapurissamme asuu ystävämme joilla on melkein yhtä pieniä koiria, joten siellä on turvallista käydä leikkimässä.
    Hassua kyllä, että välillä tulee esim lenkillä isojakin koiria vastaan, jotka selvästi plkäävät koiraamme, eivät ehkä ihan ymmärrä mikä pallero on kyseessä ja siksi välttävät kontaktia 😀

    Mutta sen olen kyllä huomannut että sanonta ”koiran on ihmisen paras ystävä” on aika totta. Koira varmaan vaistoaa ihmisten tunteet jollain tasolla ja meidän taloudessa saa aina tukea koirasta, jos on paha mieli. Ja on myös oikein ihanaa herätä joka aamu siihen että pikkunen tuhisee vieressä ja laittaa tassun nenän päälle, että nyt olisi aika herätä! <3

    • Bamse kuulostaa ihanalta! 🙂 Mun mielestä pomeranianit on ihania, mutta kaipaan hieman isompaa koiraa lenkkikaveriksi ja turvaksi. Kisut kun ovat jo vähän kuin pieniä koiria, niin haluan oikeasti ns. kunnon kokoisen koiran. Tykkään pystykorvien ulkonäöstä, joten japaninpystykorva olisi hyvä vaihtoehto, koska se olisi kooltaan sopivan kokoinen sekä jaksaa juosta pitkiä matkoja.

      Kuulostaapa ikävältä tuo onnettomuus ja muakin jännittää miten pystyn välttämään tällaiset konfliktit esimerkiksi koirapuistossa. Haluan, että koirani tulee toimeen kaikkien koirien kanssa, jotta on helppo saada hoitoon ja esimerkiksi mahdollisesti harrastaa agilitya tms. Saatan myös haluta toisen koiran myöhemmin, joten toisiin koiriin totuttaminen olisi tärkeää. Harmi, että kaikki omistajat eivät jaksa panostaa koulutukseen, joten tuollaista ikävää voi tapahtua. 🙁 Tosin eihän vika aina ole omistajassa, ymmärrän myös sen.

      Tuntuisi kyllä hassulta ottaa kultaista noutajaa näin pieneen asuntoon, joten senkin takia harkitsen, että ottaisin pienemmän koiran, mahdollisesti japanninpystykorvan tai mittelspitzin. Ehkäpä kultaisennoutajan aika olisi sitten, kun asun omakotitalossa. 🙂

  24. Meillä on labbis ja sehän menisi myös sun kriteereihin 🙂
    Poitsu oppi sisäsiistiksi 3kk iässä, ei ole kertaakaan haukkunut kunnolla. Ei pidä ääntä jos kuulee jonkun tulevan ovelle. Ollaan tehty niin, että ei olla huomioitu sitä sisään tullessamme ennen kuin on vaatteet otettu pois ja me ollaan valmiita tervehtiin. Ei myöskään hypi päälle 🙂
    Meillä okt ja perheessä mies, minä ja 2 lasta. Pystyisin huolehtimaan myös yksin ollessani, mutta kyllähän päivät ovat paljon lyhyempiä kun tuo ekaluokkalainen on koiruuden kanssa kotona ennen ja jälkeen koulun. On ollut yksin yöllä alakerrassa 8h, ei tuhoja, päivällä 5-6h ja paria listaa on syönyt. Mitään muita pahoja ei ole tehnyt 🙂

    • Kuulostaa ihanalta teidän haukku! 🙂 Toivottavasti saisin opetettua omankin koiran 3kk ikäisenä sisäsiistiksi ja myös päälle hyppiminen olisi ehdottomasti kielletty. Teillä on kyllä kätevä, kun koko perhe pystyy osallistumaan koiran hoitamiseen ja aktivoimiseen. 🙂 Vaalea labbis on yksi rotuvaihtoehdoista, tosin tykkään ehkä hieman enemmän kultiksien turkista.

  25. Hei,
    Suomenlapinkoira voisi sopia sulle kans. Se on kooltaan keskikokoa vähän pienempi mutta silti ns. iso koira. Mulla on itsellä lapinkoira ja siitä saa lenkkiseuraa säällä kuin säällä. Mulla on ollu myös kissa samaan aikaan, kissa on tosin siirtyny jo taivaaseen, ja he tulivat hyvin toimeen keskenään. Lapinkoira on myös perus terve rotu.

  26. Olen pitkään myös haaveillut koirasta. Omalla mahdollisella rotulistalla vilisi monia samoja rotuja kuin mielessäsi. Lopulta päädyin kuitenkin shetlanninlammaskoiraan, joka on osoittautunut juuri meille sopivaksi energiapakkaukseksi.

  27. Moikka! Minuun silmään pisti heti toi kohta missä kerrot halauvas ison koiran joka jaksaa tehä pitkiä lenkkejä… Kyllä se pieni jaksaa yhtä hyvin, ja nyt en tarkoita mitää chihuu vaan sellasia vähän isompia kuitenkin 😀 Meillä oli 13 vuotta shetlannin lammaskoira ja oi kyllä, se jakso kyllä kävellä yli 10 km ilman minkäänlaist ongelmaa! eikä ees räksyttäny vaikka oli pieni kokoinen. Ärsyttää kun ihmiset luulee et pienet koirat olisi jotenki vaikempia kun isot, se on niin höpöhöpö juttu. Ja tosta kultainen noutajasta, ne ovat tosi hienoja koiria ja näyttävät tosi kilteiltä mutta tunnen myös sellasen joka ei ole niin ihana ja kiltti mitä vois kuvitella vaan vaarallinen ja just sellanen joka haukkuu PALJON. En halua tässä mitään mustamaalata mut mun pointi on se et voi se iso olla yhtä kamala ku riiviömäinen pikkukoira ja sit taas se ihana pikkuinen chihu voi olla maailman ihanin koira. Koira on just sellainen kun omistajansa!

    • Mä oon monta kertaa kirjoittanut, että haluan koiran, jonka kanssa voin juosta pitkiä lenkkejä. 🙂 Uskon kyllä, että pienemmät koirat jaksavat kävellä pitkiä lenkkejä, mutta haluan tosiaan juoksuseuraa. En tuomitse rodun perusteella, koska tiedän, että omistaja vaikuttaa todella paljon koiran luonteeseen ja käytökseen! 🙂

    • Hei,

      löysin blogitekstisi google-haun kautta 🙂 minulla on toy/kääpiövillakoira, ja käyn nimenomaan juoksemassa sen kanssa. Ei väsy, jaksaa vielä pitkän lenkin jälkeen puuhata. Halusin vain oikaista luulon etteikö muka pienen koiran kanssa voisi juosta. 🙂 Tämäkin varmasti riippuu rodusta ja yksilöstä, tuleeko juokseminen luonnostaan..

  28. Hei! 😊

    Onpa kiva kuulla että olet ehkä hankkimassa koiran. Itselläni on tällä hetkellä 2-koiraa. Rodut ovat (espanjanvesikoira ja Cavalier) Suosittelen ehdottomasti espanjanvesikoiraa. Se on erittäin ystävällinen, reipas, suloinen, täydellinen rotu.Perro (espanjanvesikoira) kanssa voi käydä agilityssä, tokossa ja näyttelyissä. Itse käyn agilityssä. Eikä espanjanvesikoirasta lähde lähes yhtään karvaa. Sen kanssa on ihana lenkkeillä eikä se tee tuhoja. Sitten Cavalier. Cavalier on kaunis, suloinen ja täydellinen rotu. Se on erittäin kiltti. Sen kanssa käydään usein näyttelyissä ja agilityssä. Ei räksytä!. Jos olet hankkimassa isoa koiraa. Kotisi on oltava tarpeeksi iso. Espanjanvesikoira ja Cavalier sopii hyvin kaupunki- että maalaiselämään. 😊 Ois kiva jos tässä oli muutamia vinkkejä:
    Toivottaa:Koirahullu 😊

  29. pomeran maksaa 2000€ eli kakstonnii jos on paljon rahaa ni sit mut aika kallis tosi pieni eli ei turvaa selustaa ja ei vaadi pitkiä lenkkejä.

    japaninpystykorva yhtä pieni kuten pomeran eli ei turvaa selustaa hinta 1200€
    vaatii tosi paljon aikaa ei voi olla yksin kotona 2-4h emempää.

    kultainennoutaja hinta 1000€ se on tarpeeksi iso turvaamaan selustan ei hauku paljon sen on pakko päästä metsästämään muuten käy haukkumaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta