Pahimmat ennen ja jälkeen -kuvat

Tänään, eli 31.1.2014 vietän kuntoprojektini 3-vuotis päivää ja sen kunniaksi ajattelin paljastaa teille pahimmat kuvat tammikuulta 2011, jotka saivat minut aloittamaan painonpudotuksen ja treenaamisen. En tiedä miten päästin itseni tuohon kuntoon, olenhan aina harrastanut liikuntaa jossain muodossa ja halunnut näyttää hyvältä. Vaikka vaatekoko 46-48 ei vielä saanut hälytyskelloja soimaan, olivat Egyptin matkakuvat sen verran järkyttäviä, että aloin samantien tuumasta toimeen. Ala- ja ylämäkiä on ollut vaikka kuinka paljon, mutta tässä sitä ollaan vielä ”oikealla” polulla kolmen vuoden jälkeen. Tästä ainoa suunta on eteenpäin ja kohti vielä parempia tuloksia! Erityiskiitos vielä siskolleni, jonka tuki on ollut korvaamatonta kuntoprojektin aikana! 🙂

 

Toivottavasti toi kameli ei kuollu mun kyyditsemisen jälkeen. 🙁

 

Kesä 2013
Tsemppiä kaikille kohtalotovereille! 🙂
PS. Kiitos todella paljon kommenteistanne edelliseen koira-aiheiseen postaukseen! Kommenteista oli todella paljon apua ja sain uutta tietoa, mikä sai minut ajattelemaan asiaa vieläkin tarkemmin. Vastaan kaikkiin kommenteihin tänään paremmalla ajalla. 🙂

Haavena oma koira

Elämäni suurin intohimo on ehdottomasti eläimet. Olen haaveillut omasta koirasta jo ihan pienestä pitäen ja meidän pitikin hankkia kultainennoutaja ollessani noin 6-vuotias. Siskoni tuli kuitenkin allergiseksi, joten koiranpentu sai jäädä kenneliin ja lapsuudessani meillä oli ainoastaan kissoja. Minulla ei ole juurikaan kokemusta koirista, mitä nyt lapsena kävin ulkoiluttamassa tuntemattomien ihmisten koiria. Menin ihan pokkana koputtamaan ovea ja pyysin päästä ulkoiluttamaan heidän koiriaan. 😀 Olen itseasiassa miettinyt kehtaisinko laittaa nykyisen taloyhtiön ilmoitustaululle lapun, jossa tarjoudun ulkoiluttamaan naapureiden koiria. En tiedä pidettäisiinkö minua ihan pimeänä, joten harkitsen vielä lapun laittamista. 😀 Antaisitteko koiranne minun ulkoilutettavaksi?

Minulla on aina ollut eläimiä (kissoja ja kilpikonna) ja nykyään kotonani asustaa kaksi kissaa, 8-vuotias Mini ja 6-vuotias Nasu. Olen myös harrastanut ratsastusta monta vuotta, joten olen tottunut olemaan pienten ja isojen eläinten kanssa. Olen halunnut koiraa tosissani viimeiset kuusi vuotta ja blogiani alusta asti seuranneet varmaan muistavat, että olen useaan otteeseen tehnyt postauksen koirahaaveista. En ole voinut aikaisemmin hankkia koiraa, koska edelliset poikaystävät eivät ole halunneet koiraa. Nyt kun taas olen yksin, kukaan ei voi kieltää minua hankkimasta koiraa, joten nyt täytyisi miettiä onko koiran hankkiminen järkevää tässä elämäntilanteessa. Ihanteellisin tilanne olisi hankkia koira silloin, kun on kumppani jakamassa vastuun koirasta ja esimerkiksi lenkittämisen voisi sovittaa molempien aikatauluihin. Tiedän perheeni olevan koiran hankintaa vastaan, mutta asiahan on minun päätökseni, eikä minun tarvitse elää 26-vuotiaana heidän toiveiden mukaisesti.

Minä ja Mussukka joskus 1992?

 

Jonkun random koiran kanssa noin 7-vuotiaana
Serkkujen hamsterin kanssa noin 10-vuotiaana.
Issikkatallilla 2011Issikkatallilla 2011

Miinukset
Viimeisen neljän vuoden aikana minulla on ollut Minin kanssa vaikka mitä ongelmia ja huolia, mutta nyt elämän tasaannuttua on Minikin taas vaihteeksi rauhoittunut, eikä ole kärsinyt pissaongelmista uudessa kodissa. Olen siis tottunut korjaamaan eläinten jälkiä päivittäin, mutta haluaisinko kotiini vielä kolmannen karvakorvan, joka a)levittää karvojaan joka puolelle b)oksentaa, pissaa väärin paikkoihin jne. c)sotkee lattian/sohvan tms märillä tassuilla? Kissakodin pitäminen siistinä on jo nyt haastavaa, joten toisiko koira vain lisää stressiä elämään? Tulisiko kissat ja pentu toimeen? Stressaantuisiko Mini koirasta? Tällä hetkellä elämäni on aika hektinen, joten pystyisinkö todella sitoutumaan koiraan, jota täytyy viedä lenkille monta kertaa päivässä?

Plussat
Rakastan eläimiä ja olen valmis sitoutumaan niihin 100 %. Jos otan koiran, tiedän sen pääsevän hyvään ja rakastavaan kotiin. Vaikka koiran lenkittäminen ei aina nappaisi klo 6 aamulla, olisi ihanaa käydä tekemässä pitkiä juoksulenkkejä koiran kanssa auringon paistaessa. Pidän kuitenkin itseäni nykyään aika reippaana, joten ulkoiluttaminen tuskin olisi ongelma. Uskoisin olevani henkilö, joka jaksaa olla aktiivinen koiran kanssa ja leikkiä koiran kanssa tai mahdollisesti viedä agilityyn tms. Koira varmaan kulkisikin kanssani joka paikassa, kunhan tottuisi autokyyteihin, joten joutuisi olemaan yksin vain ollessani töissä tai treenaamassa. Koirakokemusta omaava kaverini on lupautunut hoitamaan koiraa aina matkojen ajan, joten siitäkään ei pitäisi murehtia. Isokokoinen koira toisi minulle myös turvallisuuden tunnetta ja olisi helppoa aina nukahtaa tietäen, että on joku vahtimassa selustaa (ei sillä, että Mini ja Nasu eivät olisi uskottavia vahtikisuja… ;))

Kuva lainattu.

Rotu
Olen aina halunnut ison koiran, joka jaksaa tehdä pitkiä lenkkejä sekä on luonteeltaan ystävällinen. Kultainennoutaja on aina tuntunut täydelliseltä rodulta, mutta olen viime vuosien aikana miettinyt myös pomerania ja japanin pystykorvaa. En halua räksyttävää pikkukoiraa seurakoiraksi, vaikka esimerkiksi chihut ovatkin todella suloisia. Minulle sopiva koira on helposti koulutettava (ilmoittaisin pennun koirakouluun), ei räksytä, ei omaa metsästysviettiä ja pystyy ehdottomasti juoksemaan pitkiäkin lenkkejä. Kultainennoutaja sopisi täydellisesti tuohon kuvaukseen, tosin miinusta siitä, että kultiksista lähtee kuulemma älyttömästi karvaa. Olen kylläkin tottunut siihen, että vaatteeni ovat aina ihan kissankarvoissa, joten olisiko lisäkarvoilla enää merkistystä? 😛

Suunnitelma

Yritän käydä kaikki roikkumaan jääneet opintokurssit kevään aikana, joten syksyllä pystyisinolemaan ainoastaan töissä, eikä tarvitsisi käydä fyysisesti koulussa, korkeintaan naputtaa opinnäytetyötä kotona. Elämä ei siis olisi enää niin hektistä, joten ei tarvitsisi stressata koiran lenkittämisestä. Kesäloma voisikin olla sopiva ajankohta hankkia koira, koska silloin ehtisin olemaan uuden tulokkaan kanssa ja varmistamaan, että Mini ja Nasu tulevat toimeen koiran kanssa. Tähän mennessä olisin myös ehtinyt pistää sivuun rahaa koiran ostamista varten sekä perustaa koiratilin mahdollisia eläinlääkärikuluja varten. Koiran ei tarvitsi välttämättä olla pentu, mutta se olisi ehkä ihanteellisin tilanne sopeutumisen vuoksi.

 
 

Kuva lainattu.
Kuva lainattu.

 

Kuva lainattu.  

 

Kuva lainattu.

 

Kuva lainattu. Ton koiran ilme. 😀

Onko teillä koiraa (ja kissaa)?
Pärjäävätkö koiranne yksin kotona yhdeksän tuntia ilman paikkojen tuhoamista?
Oletko pärjännyt koiran kanssa yksin vai tarvinnut kumppania vastuun jakamiseen?
Oletko koskaan katunut koiran hankintaa?