Terveisiä muuton keskeltä

Heips ja terveisiä täältä muuton keskeltä. Sain kaivettua läppärin monien jätesäkkien alta ja päätin salaa tulla bloggaamaan pikapostauksen. Olen nukkunut viime yönä vajaa viisi tuntia, koska siivoaminen venyi pitkälle yöhön. Tänään muutamme siis evakkoasuntoon kuukaudeksi ja sen jälkeen kokonaan uuteen ja toivottavasti homeettomaan asuntoon. 🙂 Kissoilla on ollut todella hauskaa muuttolaatikoiden kanssa leikkiessä ja täällä on ollut kova kilpailu, kuka saa olla Kukkulan kuningatar. Mä muuten oon ollut todella ahdistunut kaikesta tavaran määrästä ja suoraan sanottuna järkyttynyt siitä, kuinka paljon ihminen muka ”tarvitsee” materiaa ympärilleen. Kaikki on siis ympärilleni haalimaani materiaa, koska pidän kauniista esineistä, mutta valitettavan moni esine viettää suurimman osan ajasta käyttämättömänä kaapissa. Muuttojen yhteydessä aionkin varmaan myydä tai antaa osan tavaroista pois, etenkin lasitavaroita, koska en käytä suurinta osaa. Mitä teen esimerkiksi kymmenillä punaviinilaseilla, kun en edes juo punaviiniä tai muutenkaan kestitse ihmisiä alkoholin merkeissä juuri koskaan?

Minin vuoro olla Kukkulan kuningatar

 

Grumpy cat Nasu

Luvassa on kuukauden seikkailu uudella alueella, jota en tunne ollenkaan ja kirsikkana kakun päällä pääsen nukkumaan kuukaudeksi pumpattavalle patjalle (selkäongelmat here we come). Toivottavasti netti lähtee pelaamaan uudessa kämpässä, jotta pääsen myöhemmin postailemaan lisää. Illalla menen spinnailemaan, jos suinkin vain kerkeän, olisi ihana päästä hikoilemaan (ja polttamaan rasvaa) kunnolla pitkästä aikaa! See you! 🙂

 

 

 

 

 

pipari

9 vastausta artikkeliin “Terveisiä muuton keskeltä”

  1. Oman ensimmäisen muuton yhteydessä sitä huomasi myös, kuinka älyttömän paljon sitä tavaraa on, vaikka mukana olisikin ainoastaan ne välttämättömät tavarat. Kaikki erilaiset astiat, kattilat, pannut, uunivuoat, lakanat, pyyhkeet, remontointi/korjailutyökalut, siivoustarvikkeet… HUOH. Siihen, kun vielä mukaan lisää ne ei-niin-välttämättömätkin tavarat niin johan oli minunkin pienestä yksiöstä paljon muutettavaa. Tsemppiä muuton keskelle, se ei valitettavasti koskaan muutu helpommaksi ! Mutta hei, ainakin hauis kasvaa laatikoita kannellessa !! (;

    • Kiitos tsempistä. 😛 Vitsit, kun voisi vaan antaa kaikki tavarat pois, pärjäisin ihan hyvin vaatteilla, meikeillä ja tietokoneella. 😀

  2. Moi! Mää kyllä luulen, että tuut yllättymään siitä, kuinka hyvä ilmapatjalla onkaan nukkua, kun muistaa pitää siinä tarpeeksi ilmaa. Itselläni oli syksyllä myös evakkoasumista jonkin aikaa ja nukuin ilmapatjalla. Se mukautui kivasti ruumiin muotoihin ja täytyy sanoa, että sen jälkeen mietin jo, että vaihdan kokonaan ilmapatjaan, kun nukuin siinä paremmin kuin omassa sängyssäni ja selkä oli aamuisin aina vetreä! 😀

    p.s. Oon vasta löytänyt sun blogin (kiinnostuksen herätti blogin nimi, kun oon ihan hulluna pipareihin :D) ja tätä on kiva seurata plus että sulla on ihanat kissat! 🙂

    • Muuten olisi hyvä nukkua, mutta kun tässä ilmapatjassa on reikä, joten se tyhjentyy kokonaan yön aikana. :(( Onneksi sain äidiltä lainaan patjan. 🙂 Kiva, että löysit blogini, tervetuloa lukijaksi!! 🙂 Kiitos, niin onkin maailman IHANIMMAT kisut. <3

  3. Muuttopuuhissa oltiin täälläkin koko viime viikonloppu, ja vaikka palkkasin muuttofirman hoitamaan kantamisen niin oli se silti ihan kaameeta. Jos nyt ei ihan hetkeen tarvis taas muuttaa, on se niin ärsyttävää että. Ja tuollainen laatikkomeri on edelleen levällään. Pitäisi keksiä paikat minne mitäkin tunkee kun on kahden talouden yhteensovittaminen kyseessä. Ärrr…

    http://musclefetish.blogspot.fi/

    • Voi ei!! 🙁 Me ollaan niin pihejä, että muutettiin omin voimin… ja se kyllä tuntui. 😀

    • Mä en enää koskaan ole pihi muuttohommissa, sen päätin jo edellisellä kerralla katastrofimuuttoa tehdessäni ja nyt sinetöityi tämä mielipide. Muutto ei maksanut kovinkaan paljoa (160e sovittiin kahdelta tunnilta) ja hieman pitempikin muutto olisi muutamalla satkulla onnistunut, kunhan vaan kilpailuttaa muuttofirmat. Jokaisen pennin arvoinen oli, etenkin kun muutto tehtiin 4krs ja talossa ei ole hissiä. Kantamista oli siis paljon 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta