Foxy lady

Helou!
Kuten aikaisemmin kerroin, olen auttanut kaveriani hänen pyynnöstään salitreeneissä ja sain siitä kiitokseksi ihanan kettuhuivin. On tietenkin mukavaa saada lahjoja, mutta enemmän lämmittää ajatus, että on oikeasti osannut auttaa tai motivoida toista! 🙂 Tuota huivia olin tosiaan ihastellut jo aikaisemmin ja oli kiva saada se yllätyksenä. Tätä tulen varmasti paljon käyttämään syksyn aikana, mutta en vielä tiedä minkä kanssa tulen sitä yhdistämään. Loppujen lopuksi mulla on aika vähän tummansinisiä vaatteita ja yleensä suosin valkoista, mustaa ja beigeä (sekä kesällä pirtsakoita värejä). Toisaalta toi voisi sopia tosi kivasti vaikka viininpunaisen kanssa. Asukuvaa tulossa siis myöhemmin…

 

Tulin äsken treenaamasta salilta ja vuorossa oli selkä,takareisi,pakara, vatsa -treeni. Mulla ei ollut yhtään energiaa ja sitä myöten treenaaminen ei napannut yhtään. Meinasin lähteä kesken kaiken kotiin, mutta tsemppasin treenin loppuun ja nyt olen tyytyväinen, etten luovuttanut. Joinakin päivinä olisi hyvä vain jäädä kotiin lepäämään tai tehdä jotain muuta liikuntaa, koska kroppaa täytyy kuunnella ja aina treeni ei vain kulje. Tein kuitenkin tällä kertaa päätöksen mennä salille, koska lähden ensi viikolla Lontooseen, enkä pääse siellä puntille, joten nyt on treenattava! Matkalla pystyn tietenkin lenkkeilemään, mutta ei se ole sama asia, kuin salitreeni, eikä siitä tule yhtä ryhdikästä oloa. Parempi, kuin ei mitään ja on tietenkin kivaa vaihtelua päästä lenkkeilemään aivan uusiin maisemiin.

Kiukku
Vatsarutistukset pallon päältä… evvk!

 Nyt lähden katsomaan Monsters University -leffan, jos se vaikka toisi hymyn kasvoille! Arvatkaa vaan kuinka paljon haluisin ostaa irtareita leffaan… :p Käytiin muuten eilen katsomassa World War Z ja se oli yllättävän hyvä, eli suosittelen.

pipari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta