Treeniä kaverin kanssa

Moikka!
Mulla alkaa parin viikon päästä kesäloma ja ostinpa tänään lennot Lontooseen, johon lähden moikkaamaan siellä opiskelevaa ystävääni. Ihanaa päästä pitkästä aikaa matkalle ja saada maisemanvaihdosta! 🙂 Mua vaan vähän jännittää, että miten mun syömisten käy siellä, kun nyt olen pysynyt puhtaassa ruokavaliossa. Tällaisessa tilassa keho imee kuin sieni kaiken ylimääräisen rasvan ja sokerin, joten matkalla ei olisi hyvä herkutella liikaa, jotta paino ei samantien nouse +5kg. Toisaalta jo pelkästään nykyisestä ruokavaliosta poikkeaminen ihan vain syömällä vaikka patonkia kahvilassa tms, saattaa aiheuttaa häiriöitä aineenvaihdunnassa jne. Mun täytyy siis suunnitella syömiset mahdollisimman hyvin ja realistisesti ennen matkaa ja varautua myös niihin herkkuhetkiin, jotta vältyn turvotukselta ja aineenvaihdunnallisilta ongelmilta. Aion pakata myös lenkkarit ja treenivaatteet mukaan, jotta pääsen aina aloittamaan aamut juoksulenkillä.

Selailin vuoden 2009 Lontoo reissun kuvia ja ei jestas miten paljon erilaisia mättökuvia löysin. Syön tai juon joka toisessa kuvassa jotain, oli se sitten vohvelia, fish & chipsia, suklaata, pastaa, jätskiä jne. Ja sitten olen ihmetellyt, että mistä 5kg matkakilot tulevat, kun olen kuitenkin kävellyt paljon koko reissun ajan? Matkoilla on muutenkin usein pöhöttynyt ja kuivunut olo, koska ei tule juotua yhtä paljon kuin Suomessa, joten rasvainen ja suolainen ruoka vain pahentaa oloa. Onneksi olen nykyään hieman viisaampi ruokavalion suhteen, enkä pilaa matkaani tukkoisan olon vuoksi.

Lontoossa 2009 fish & chips
Lontoossa 2009

Lontoossa vohveleita 2009

Lontoossa 2009

Lontoossa 2009 burger kingia (vegeburger)
Lontoossa 2009

Olin tänään treenaamassa kaverini kanssa ja yritin tutustuttaa hänet saliharjoitteluun. Olen itsekin vielä ihan amatööri ja opin jatkuvasti lisää, mutta osasin ainakin jonkin verran opastaa häntä tekniikoissa. Meillä vierähtikin salilla useampi tunti, kun hiottiin tekniikkaa ja keskusteltiin treenaamisesta. Jos on intoa aloittaa treenaaminen salilla, kannattaa ehdottomasti panostaa vaikka sali pt:n opastukseen, jotta oppisi heti alkuun oikean tekniikan ja saisi tärkeimmät lihasryhmät kattavat treeniohjelmat. Valitettavasti saleilta löytyy myös sellaisia personal trainereita, jotka eivät tiedä juuri mitään ja olen itsekin saanut huonon ohjelman yhdeltä salilta. Kannattaa siis aina kyseenalaistaa rohkeasti ja liikkeitä tehdessä tarkistaa mitä lihasta treenaa jne. Mulla kesti todella kauan, että sisäistin ihan oikeasti mitä treenaaminen tarkoittaa ja että tunsin liikkeet oikeissa lihaksissa. Aikaisemmin vain huitelin menemään ja pääasia oli, että tulisi lämmin liikkuessa.

Mä oon joskus miettinyt olisiko musta joskus vuosien päästä hyvinvointivalmentajaksi, koska mulla olisi kova halu päästä auttamaan muita ja intoa motivoida muita omalla esimerkillä. Pääsen tietenkin toteuttamaan tätä jo blogini kautta, mutta saattaisi olla myös mielenkiintoista tehdä töitä hyvinvointialalla. Valtti on kuitenkin malttia ja kestää vuosia, että omaa tarvittavan tietotaidon, jota mielestäni hyvä valmentaja tarvitsee. Nykyään on tarjolla paljon personal trainer koulutuksia, jotka voi suorittaa tyyliin kirjekurssilla, mutta mielestäni sellainen ei palvele itseä, eikä asiakkaita. Mielestäni on myös tärkeää, että pt tietää itse miten treenataan oikein ja syödään terveellisesti, mutta myös näyttää ulospäin siltä mitä myy. En siis itse lähtisi mihinkään valmennuskoulutuksiin, kunnes olen itse esimerkillisessä kunnossa. Jätän asian muhimaan… 🙂

kuva huhtikuulta

Kuva huhtikuulta

pipari

6 vastausta artikkeliin “Treeniä kaverin kanssa”

  1. Hitto sä olet muuttunu. : O Hyvään suuntaan! Oot aivan ku eri ihminen noissa 2009 kuvissa.

    Itsekin olen miettinyt vaihtoa salin pt:n ja juurikin vain siitä syystä, että hän opastaa mut ja korjaa jos teen väärin. Nykyinen tekee ohjelmat, mutta teen kaiken yksin enkä näin ollen ole koskaan varma meneekö oikein. Muuttunut on kroppa, sen huomaan, mutta oisko muutosta vielä enemmän jos joku ois neuvomassa? Pitänee selvittää.

    • Jep, mä näytän ihan joltain nörttipullukalta noissa 2009 kuvissa!

      Kannattaa pyytää opastusta, koska treenaamisessa oppii koko ajan uutta ja kokee ahaa-elämyksiä! Sitä luulee osaavansa, kunnes joku tulee korjaamaan ja sitten vasta huomaa miten erilaisen tuntuman ja supistuksen voi saaada lihakseen!

  2. Oon varma, että oisit ihan loistava pt! Pt, joka on itse laihduttanut ja päässyt hyvään kuosiin voi olla henkisellä tasolla parempi tuki ja tsemppari (etenkin niille treenautettaville, joilla on sitä pudotettavaa) kuin pt, jolla on ollut 6-pack ala-asteelta saakka 😀 Sitä paitsi sulta varppina löytyy kiinnostusta ja motivaatiota alalle, ja ennen kaikkea asenne on kohdallaan!

    Jee huippua, Lontoo-postauksia ootellessa! Itsellä sinne lyhyt reissu buukattuna parin kk:n päähän 🙂

    • Kiitos luottamuksesta! 🙂 Uskon oman elämäntaparemonttini olevan hyvä pohja valmennukselle! Mun täytyy kuitenkin vielä työstää paljon etenkin mentaalipuolta, ennen kuin lähden muita neuvojaan. 🙂

      Hyvää matkaa jo näin etukäteen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta