Hyvä fiilis

Heips!
Oon tosi pahoillani, että oon ollu niin tuhma Pipari, enkä ole juurikaan postannut tällä viikolla. ;( Oon kuitenkin ollu muutoin tosi reipas ja energinen, koska tämä viikko on ollut virallinen lepoviikko treeneistä. Kävin tosin eilen juoksulenkillä, mutta tahti oli sen verran rauhallinen, että ehkä kroppa kuitenkin kestää sen. 🙂 Lepo on tehnyt todella hyvää niin keholle, kuin mielelle ja olen jaksanut ihan eri tavalla arkirutiineja. Levätessä huomaan, kuinka paljon treeni vie energiaa, vaikka liikunnan pitäisi nimenomaan lisätä energiatasoja. Olisi tärkeää löytää itselleen sopiva liikuntamäärä viikkoon, jolloin energiatasot pysyisivät korkealla ja jaksaisi opiskelua sekä käydä töissä, mutta kuitenkin pystyisi treenaamaan kunnolla. Sitten kun koulu alkaa, aion vähentää treenikertoja, jotta jaksan opiskellakkin, mutta treenimäärät liikkuu sitten varmaan noin 5-6 treenissä per viikko. Saa nähdä mitä valkku ajattelee treenimäärien vähentämisestä… 😀

Uusi treenipaita 🙂

Mulla on sujunut nyt syömispuoli todella hyvin, enkä ole kokenut ”tarvetta” ahmimiseen tai herkutteluun. Oon niin iloinen! Painoa on pudonnut 900g viidessä päivässä, eli ei paha. 🙂 Pidän protskupatukkaa koko ajan laukussa makeannälän varalta, koska minulla se ainakin toimii hyvänä hätävarana. 🙂 Mulla oli eilen vapaasyöntipäivä ja minähän aloitin herkuttelun heti aamupuuron jälkeen vadelmakääretortulla! 😀 Kerroin just tänään kaverille mitä kaikkea söin eilen ja se katto mua ihan järkyttyneenä hahahah. Se pitää mua jonain terveysintoilijana ja ei varmaan edes uskonut mitä kaikkea olin mennyt syömään. Okei eli tässä lista herkuista: kääretorttua, keksiä, katkarapuwokkia, pehmis, salmiakkisuklaata, nachoja ja suklaamoussea. :DD Ostin siis kaikkea mitä teki mieli ja olen jo miettinyt valmiiksi mitä aion syödä ensi viikolla herkkupäivänä. 😛 Nyt ei kuitenkaan enää tee mieli herkkuja ja jaksan hyvin odottaa viikon  vapaasyöntipäivää, koska olen sammuttanut herkkunälän herneillä sekä makeilla kirsikoilla. 🙂 Musta tuntuu, että tää yksi herkkupäivä per viikko saattaa toimia mulla, koska sitten jaksan vetää loput kuusi päivää puhtaalla ruokavaliolla. En kuitenkaan palkitse itseäni ruoalla, vaan nautin!!

Jee huomenna asuntomessuille!!! 🙂

pipari

Yksi vastaus artikkeliin “Hyvä fiilis”

  1. Mulla oli juuri kanssa vapaa viikko treeneistä. Ei hitto kuinka jaksaa taas kokata, siivota ja treenata eri tavalla! Tästä pitäis ottaa tapa että pitää välillä taukoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta