Valmennuksesta ja hyppytreeni

moikka pitkästä aikaa!
Mulla alkoi tällä viikolla kesäloma koulusta ja olen siitä ihan valtavan helpottunut! Parin viikon päästä alkaa myös ihan kunnon kesäloma töistäkin, joten ehdin tänä kesänä oikeasti lomailla ja panostaa tietenkin treenaamiseen! 🙂 Pääsen myös kohta toteuttamaan unelmani, sillä kesäkuun loppupuolella pääsen IFBB bikini fitness kilpailijan valmennettavaksi! :)) Valmentajani nimeä en aio blogissani mainita, mutta uskon hänen olevan minulle juuri oikea valinta positiivisen ja myötätuntoisen asenteen vuoksi! Ajattelin aluksi, etten mainitse koko asiasta blogissa, mutta toisaalta olisi hölmöä olla kertomatta näin merkittävästä asiasta. Odotan valmennusta todella paljon, koska tulen saamaan siitä paljon itsevarmuutta treenaamisessa, enää ei tarvitse miettiä treenaanko liian vähän tai liikaa tms ja saan myös tukea syömisiin liittyvissä ongelmissa! Tavoitteeni valmennukselle on löytää itselleni sopiva treenirutiini ja sitä tukeva ruokavalio. Uskon olevani valmis yhteistyöhön personal trainerin kanssa, vaikka välillä mietin kestääkö vielä tässä vaiheessa henkinen kantti. Kuntoprojektia on kuitenkin takana jo 2,5 vuotta ja turhaa tässä koko ajan siirrän valmennusta eteenpäin, tuskin tulen olemaan koskaan tämän valmiimpi! Jos homma ei toimi, niin sitten täytyy etsiä uusi valmentaja, jonka kanssa synkkaa. Uskon kuitenkin tähän juttuun ihan 100 % ja luulen tämän olevan henkisen ja fyysisen hyvinvointini kannalta käänteentekevä asia! 🙂

Ennen kuin pääsen käsiksi uusiin treeniohjelmiin ja -rutiineihin, treenaan seuraavat pari viikkoa vielä fiilis pohjalta. Viikonloppuna kävin tekemässä pitkästä aikaa loikkatreeniä jätemäen portaissa ja vitsit minkälaisen poltteen sain aikaan! Tästä innostuneena kävin eilen tekemässä ponnistusvoimaa kehittävän hyppytreenin hiekkalaatikon reunalla ja tulin todistaneeksi, että kesällä ei todellakaan tarvitse lähteä salille treenaamaan saadakseen hyvän treenin aikaan. 🙂 Tein 10×20 ja treeni kesti n. 15min. Tuohon lisäksi voisi vielä yhdistää lyhyen juoksulenkin, niin siinä olisi hyvä aerobinen setti!

Kuvasin treenin videolle ja nämä ovat still otoksia.

Liikuntasaldo 13-19.5 vko 20
Ma: –
Ti: BodyPump 55min
Ke: SomaMove 45min
To: –
Pe: BodyPump 55min
La: Mäkitreeni portaissa 40min
Su: Mäkitreeni portaissa 40min

pipari

2 vastausta artikkeliin “Valmennuksesta ja hyppytreeni”

  1. Oijoi kerrothan meille sitten miltä treenit valmentajan opissa ovat maistuneet! 🙂 Itsekin haaveilen personal trainerista, mutta toistaiseksi ei ole oikein ollut varaa. Ehkä ensi syksynä sitten!

    Hei mitäs tykkäsit tosta Soma Move -tunnista? 🙂 On itekin pitänyt käydä testailemassa, mutta toistaiseksi olen kuitenkin tyytynyt vain niihin tuttuihin ja turvallisiin… PowerStep on lempparini 🙂

    • Aion toki kertoa minkälaista treenaaminen on ollut valmentajan kanssa. 🙂 Itse en ole aikaisemmin raaskinut panostaa valmennukseen, mutta uskon ajan olevan nyt oikea ja tämän olevan joka euron arvoista!

      Soma Move oli paljon rankempi, kuin mitä olin kuvitellut, varmasti yksi rankimmista tunneista Satsilla. Vaatii erityisesti ketteryyttä ja nopeutta. Ei ehkä ollut ihan mun juttu, tykkään mielummin vähän hidastempoisemmasta meiningistä ja voimaharjoittelusta. Salissa oli ihan hirveen kuuma, joten tunti tuntui senkin vuoksi erityisen raskaalta ja olin ihan hiessä tunnin jälkeen. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta