Kaapista ulos ja treenikassi

Olen etsinyt sopivaa treenikassia ja löysin vihdoin pirtsakan kassin Stockalta. Tähän kassiin mahtuu juuri sopivasti kaikki tarvittava ja on kivan tyttömäinen, joten olen todella tyytyväinen ostokseeni. 🙂 Aikaisemmin käytin mustaa treenikassia, mutta kyllä tällainen pirtsakka väri piristää kummasti näin talvellakin.

Välillä minusta tuntuu, että elän jollain tavalla kaksoiselämää, koska minulla on kaksi suurta ”salaisuutta”. Tuskin kukaan uusista tutuistani tai kavereistani tietää blogistani tai siitä, että olen joskus ollut ylipainoinen. Toki työkaverini ihmettelevät usein syömisiäni ja yhdelle kerroin, että olen painanut aikaisemmin paljon enemmän. Hän sitten kysyi minulta eräs päivä, kuinka paljon olen kaikenkaikkiaan parin vuoden aikana laihtunut. Hän varmaan oletti pudotuksen määrän olevan noin 10kg, mutta kun kerroin hänelle todellisen kilomäärän, hän meni sanattomaksi, eikä osannut juurikaan reagoida. Minun täytyi näyttää kuvatodiste, jotta hän todella uskoi minua (pahempi kuva, kuin mitä blogissa koskaan nähty). Hän ei osannut vieläkään reagoida muuten kuin halaamalla minua ja se tuntui todella mukavalta, meinasin jopa alkaa itkemään. Tuntui, kuin olisin jollain tavalla tullut ”kaapista ulos” ja se tuntui helpottavalta. Kaikille en kuitenkaan halua kertoa menneisyydestäni, koska ylipaino kertoo kuitenkin ihmisestä aika paljon. Silloin ihmisellä on todennäköisesti jotain tunnepuolen ongelmia ja vaikka ylipaino olisi selätetty, saattaa ihminen olla edelleen epätasapainoinen jne. Ja tottakai häpeän myös entistä minääni ja haluan ylläpitää itsestäni tietyille ihmisille normaalia ja tervettä mielikuvaa. Myös työkaverini oli todella vaikeaa käsittää, että joku minunlaiseni reipas ja terveitä elämäntapoja noudattava henkilö on voinut olla joskus niin ”rappiolla” huonojen elämäntapojen vuoksi. Tällaisten wtf-reaktioiden takia en halua täälläkään kertoa lähtöpainoani, koska tavallaan se tuntuu loukkaavalta, että joku ihmettelee miten on voinut painaa niin paljon. 🙁 Tiedän, että monia teitä motivoisi tietää lähtöpainoni, mutta olen päättänyt, että vasta sitten, kun pääsen ihannemittoihini paljastan lähtöpainoni ja jonkun pahimman before -kuvan.

Toinen salaisuuteni on tosiaan tämä blogi. Pidän tätä suurena salaisuutena, koska blogilla on kuitenkin todella iso merkitys elämässäni ja blogimaailma vie minulta paljon aikaa. Minulla on usein mielenkiintoisia keskusteluja bloggaamisesta (mainostaminen jne.) ja bloggaajista ja kaverini joskus kummastelevat miten tiedän asian tiimoilta niin paljon. Olen oppinut väistämään kysymyksiä ilman, että suoranaisesti valehtelen ja keksin ympäripyöreitä vastauksia. En missään nimessä häpeä blogiani, enkä täällä hauku ketään tms, mutta minua silti ahdistaa edelleen ajatus siitä, että muut kuin perheenjäsenet tai täysin tuntemattomat seuraavat blogiani. Tiedän, että blogiani lukee myös jotkut random tutut, koska he ovat jääneet ”kiinni” lukemisesta tietämällä minusta asioita, joita eivät voisi tietää ilman, että lukevat blogiani. On paljon helpompaa ajatella kirjoittavansa ns. päiväkirjaa, jota lukee vain ihmiset, joita ei tule koskaan tapaamaan. Tämän takia en mene koskaan esimerkiksi mihinkään bloggaajille tarkoitettuihin tilaisuuksiin, koska en halua sekoittaa blogimaailmaa todelliseen maailmaan (jos ymmärrätte mitä tarkoitan?). Minulta on esimerkiksi pyydetty muutamaan lehteen pieniä haastatteluja, mutta en ole suostunut, koska pelkään kavereideni tai tuttujeni bongaavan minut tuollaisista jutuista. Toisaalta voisin saada hyviä yhteistyömahdollisuuksia, jos verkostoituisin ahkerammin, mutta ehkä haluan pitää bloggaamisen pelkästään salaisena harrastuksena. 🙂 Blogin salaisena pitäminen tuo myös jollain tavalla jännitystä elämään, koska olen kokenut monta läheltä piti tilannetta, joissa on pitänyt nopeasti keksiä jokin selitys tai peitetarina. How exciting! 😀 En usko, että tulen koskaan tulemaan ”kaapista ulos” blogini kanssa, mutta never say never. XOXO Pipari Girl. :DDD

pipari

23 vastausta artikkeliin “Kaapista ulos ja treenikassi”

  1. Toi sun painon pudotus on kyllä todella hieno asia ja upea saavutus. Mutta mun täytyy silti ilmaista eriävä mielipiteeni tuon ylipaino asian suhteen. Ei ylipaino automaattisesti tarkoita mielenterveysongelmia 😀 Ja kaikki me kuitenkin ollaan sisältä samoja ihmisiä siitä huolimatta mitä me milloinkin painetaan. Se ylipainoinen ihminen on ihan yhtä arvokas, mielenkiintoinen, syvällinen, ihana ja rakastettava ihminen, kuin hän olisi laihanakin.

    • Kiitos!
      Mun on pakko myöntää, että mulla tulee nykyään todella negatiiviset fiilikset ihmisistä, jotka ovat reippaasti ylipainoisia (eivätkä hoida asiaa). Tämä tulee tietenkin oman entisen minäkuvan kautta, mutta mielikuvani ylipainoisesta ihmisestä on laiska, huono itsekuri, saamattomuus jne. Tämä on hölmöä, koska tietenkin ylipainoinen voi olla reipas ja normaalipainoinen laiska jne, mutta näin minä vaan ajattelen! Jos ihminen päästää itsensä epäterveellisen lihavaksi, on silloin pakko olla jotain henkisiä ongelmia, eihän muuten lihominen ole mahdollista, ellei kyseessä ole sairaus tms. Usein ylipainoiset ovat ns. tunnesyöjiä ja murheet unohdetaan ruoan tms avulla. :/ Surullista! Itse olen edelleen osittain tunnesyöjä, mutta siitä pyrin pääsemään eroon.

  2. Ymmärrän tuon pointin, että ylipainoiset voivat olla usein jollain lailla onnettomia. Tai siis, HALUAAKO joku oikeasti olla lihava? Enkä puhu nyt pienestä pyöreydestä tai muutamasta ylimääräisestä kilosta, vaan ihan useista kymmenistä liikakiloista? Kuka ilmoittautuu? Olen miettinyt, että voivatko ihmiset muka hyvin siinä tilassa? Vaikka henkisesti ja luonteeltaan olisi kuinka lämmin ja iloinen ja mukava ja symppis ihminen kilojensa kanssa, niin ainakin fyysisesti luulisi asian rassaavan? Ja omasta kokemuksestani tiedän, mitä itseinhoa se herättää, jos kiloja on kerääntynyt, vaikka normaalipainoinen olen aina ollutkin.

    Nämä ajatukset siis kaikella kunnioituksella kaikkia ihmisiä kohtaan, mutta itseäni ihmetyttää liikalihavat ihmiset (joita alkaa Suomessa olla noin puolet vai miten se meni)

    • Moni saattaa olla ihan sinut ylipainonsa kanssa, mutta kuten olen aikaisemmin sanonut täällä, ei reippaasti ylipainoinen ihminen voi olla terve (tai ainakaan kauaa). Ylipainon takana voi olla paljon tukehdutettuja unelmia jne, kuten minullakin oli. :/ En voi kuitenkaan puhua kaikkien puolesta, mutta varmasti monen ylipainoisen ihmisen elämänlaatu paranisi kaiken kaikkiaan jos he saisivat itsensä normaalipainoon ja kiinni terveistä elämäntavoista.

  3. Olet onnistunut hienosti painonpudotuksessa ja motivoit itseänikin skarppaamaan ja pudottamaan ylimääräiset kiloni. Minusta kuitenkin annat blogissasi välillä hiukan ylimielisen kuvan tai ns. voittajan on helppo hymyillä. Minusta kuitenkin suhtaudut aika ikävästi ylipainoisiin ihmisiin eli ihmisiin, jotka ovat vartaloltaan samanlaisia kuin sinä muutama vuosi sitten. Enkä ymmärrä, miksi et voi olla vain ylpeä saavutuksestasi ja sanoa sitä ääneen uusillekin tutuillesi, jos asia tulee puheeksi. Siksikö, että itse nykyään väheksyt ylipainoisia ihmisiä, etkä halua myöntää olleesi yksi heistä? Minusta tämä on vähän raukkamaista ja pinnallista. Määrittelet ihmisiä liikaa painon kautta. Hyväksytkö ystäviksesi ylipainoisia ihmisiä? Minusta on myös surullista, jos ihminen on todela ylipainoinen, mutta on myös surullista, jos laihdutus ja painonhallinta täyttää koko elämän. Itse kamppailen painoni kanssa, mutta pyrin laihtumaan hitaasti ja hyväksymään itseni myös hiukan ylipainoisena tavoitellen samalla uusia parempia elämäntapoja niin, ettei niiden noudattaminen kuitenkaan täyttäisi koko arkeani.

    • Hei,

      Mukava kuulla, että painonpudotukseni on auttanut motivoimaan – se onkin blogini tarkoitus!

      Ymmärrän mitä ajat takaa ja minua harmittaa, etten osaa pukea sanoiksi mitä haluan sanoa. En ajattele, että voittajan on helppo hymyillä, koska en ole mikään ”voittaja”! Olen päässyt ylipainosta, mutta en ole vieläkään sellaisessa kunnossa, jota olen aina ihaillut tai tavoitellut.

      Hyväksyn ystävikseni ihmisiä, joilla on samanlaiset elämänarvot ja -asenteet kuin minulla, olivat he sitten minkä kokoisia tahansa. Haluan ympärilleni positiivisia ja terveitä elämäntapoja noudattavia ihmisiä, koska haluan ympäröidä itseni vain positiivisilla ihmisillä ja asioilla!

      Minulla on tuttuina ylipainoisia ihmisiä ja olen ensimmäisenä kannustamassa ja neuvomassa heitä painonpudotuksessa! En koskaan mollaa tms, vaan tsemppaan heitä. Tuntemattomat ylipainoiset ihmiset saattavat herättää minussa negatiivisia tunteita, jos näen heissä entisen minäni. Ylipainooni liittyi todella paljon negatiivisia asioita ja harmikseni ne muistuvat mieleeni vaikka ylipainoisen 25-vuotiaan naisen nähdessäni. En todellakaan naura tai pilkkaa heitä tms, vaan he saavat minut surulliseksi. Tulen aina ajatelleeksi, kuinka paljon potentiaalia heissä olisi, jos he saisivat muurinsa kaadettua ja karistettua ylipainonsa.

      Painonhallinta on todella suuri osa elämääni, mietin sitä jatkuvasti. Tämä prosessi on osoittautunut kaiken kaikkiaan todella vaikeaksi, koska tunnesyöjän on vaikea ylläpitää tai pudottaa painoa. Toivottavasti minäkin parannun joskus!

      Ymmärrän, että on ylipainoisia, jotka ovat sinut itsensä kanssa, eivätkä halua muuttua. Minulle ei ole heille muuta sanottavaa, kuin kaikkea hyvää!

  4. Hei,
    Mun painoni on kiirinyt hiljalleen ylöspäin iän myötä. Vielä lasten saamisten jälkeenkin olin hoikkanen.Sitten kuin taikaiskusta painoni alkoi nouseen, n kilo/vuosi. 20 vuodessa olikin tullut 20 kiloa painoa liikaa. 🙁
    Koen silti olevani ihan yhtä arvokas, innostunut, aktiivinen, seksikäs. Vaikka painankin 84 kiloa.
    Jostain syystä kuitenkin nyt tulin todella surulliseksi. Olen kohta 50-vuotias, takana useita voitettuja sairauksia mm. rintasyöpä kaikkine leikkauksineen ja hoitoineen. Tuntuu kauhealta ajatus, että sinun ikäisesi todellakin saattavat ajatella minusta ja kaltaisistani LIHAVISTA ihmisistä noin.

    Tiedän, että sinulla on oikeus ajatella just niinkuin ajattelet, mutta nyt tunnut todella pinnaliselta ihmiseltä.Minä en edes yritä selitellä kilojani sairauksilla, vaikka olenkin alle 40-vuotiaana lääkkeillä joutunut vaihdevuosiin. Varmaan se on hidastanut aineenvaihdunnan minimiin.
    Toivottavasti en liho pikkuhiljaa, koska se voisi olla sinulle todella traumaattista.

    Haluan toki olla laihempi, mutta en vaan saa painoa alas kuin 4-5 kiloa! En ole edes tunnesyöppö, en syö paljoa, mutta en saa pikkuhiljaa kertyneitä kiloja poiskaan. Joten hyväksyn itseni juuri tällaisena, toivon kyllä syvästi, että kaltaisesi ”parantuneet” eivät ajattelisi noin yleistävästi ylipainoisista tai myöskään alipainoisista.

    • Hei,

      Kiitos kommentistasi. Ymmärrän kantasi. Minua kuitenkin jäi mietityttämään, että jos olet noin kovasti puolustuskannalla tässä asiassa, oletko ihan oikeasti sinut painosi kanssa? Minun ajatuksellani ei pitäisi olla sinulle mitään merkitystä.

      Puhuin tekstissäni reippaasti ylipainoisista ja en itse luokittele tuota 84kg vielä reippaaksi ylipainoksi. Pointtini oli, etten pidä siitä, etteivät ihmiset suostu pitämään itsestään huolta ja antavat itsensä repsahtaa, kuten minäkin annoin. Ylipainoisissa ihmisissä heijastuu omat tunteeni, eikä heidän pitäisi ottaa siten negaani henkilökohtaisesti. (En tietenkään näytä/osoita negatiivista ajatteluani heille!)

  5. Ihailen sun pysyvää elintapojen muutosta ja todella huomattavia tuloksia suhteellisen lyhyellä aikavälillä.

    Olen itse kärsinyt koko ikäni ylipainosta ja jotenkin elopaino tuntuu jojoilevan muutamalla kilolla nykyään. Parhaimmassa kunnossa olin 2009 kesätyöni ansiosta, kun työntekoon kului sesonkina 12-13 tuntia matkoineen. Heräsin siis 7-8 aikaan töihin ja olin illalla kotona noin 23-00 aikoihin, joten ruokailuun ei jäänyt juurikaan aikaa. Laihduin paljon sinä kesänä ja olin ihan hyvässä kunnossa. Olin tällöin kiinnostunut urheilustakin, kun kävin salilla ja pyöräilemässä + juoksemassa jättärin portaita (siihen lenkkiin kului noin 2h, välillä kauemminkin). Kuitenkin 2010-2011 olin toisessa kesätyöpaikassa eri paikkakunnalla ja siellä päästin itseni aivan hävettävän huonoon kuntoon. Hoidin itse ruokaostokseni ja herkkupuoli kiinnosti aina enemmän. Kuljin kuitenkin pyörällä töihin, mutta eihän 20-30 min loppupeleissä kovinkaan kummoinen lenkki ollut.
    Nykyään olenkin siis ihan suoraan sanottuna tankkerikunnossa, kun päästin itseni tällaiseen kuntoon. Teen nykyään lähes päivittäin 7,5 tuntia kohtalaisen rankkaa seisomatyötä niska limassa ja kulutan itseni täysin puhki töissä eli en voisi kuvitellakaan käyväni kotona ja sitten lähtevän salille/juoksemaan. Olen siis aivan neuvoton miten alottaisin taas terveellisen elämän. Olen miettinyt josko alottaisin ruokavalion muuttamisella ja kävelisin työmatkat jokaisena työpäivänä (noin 1h näin talvisäällä, menisi hieman vähemmän ilman sohjoisia teitä). Toisaalta olen niin vahvasti kasvatettu ”perinteisiin ruokakaavioihin” niin en voisi kuvitella vetäväni raejuustopuuroa, pelkkää jauhelihaa raejuustolla yms protskusapuskaa.. Mutta ehkäpä aluksi kuulukin aloittaa ns. rankasti. Eli siis minulla innostusta elämäntapamuutoksiin löytyisi, mutta en vain tiedä mistä alottaisin. Tarvitsin varmaan ammattilaisapua aluksi?

    Sen verran vielä sanon tuohon miten koet ylipainoiset ihmiset nykyään niin pidän sitä hyvinkin ”loukkaavana” ja itsekkäänä. Luulisi, että sinä haluaisit yrittää auttaa muitakin ongelmiensa kanssa, kun olet itsekin saman käynyt läpi. Sain tekstistä sellaisen käsityksen, että sinä olet nyt ”kaunein, parhain ja timmein” ja voit katsoa tankkereita kaupungilla paheksuen. Tietysti kyllä minäkin katson itseäni isokokoisempia ihmisiä ällötyksinä, mutta en myöskään koe langanlaihuutta kauniina. Jokaisen kuuluisi olla ns. normaalinkokoinen ei langanlaiha eikä ”läski”.

    Toivottavasti et nyt ottanut nokkiinsa tästä. Halusin vain kirjoittaa ajatukseni tänne kommenttilootaan, koska se koskettaa itseäni niin läheltä.
    Kiitos kuitenkin erittäin inspiroivasta blogista, joka herättää paljon ajatuksia ja antaa vinkkejä tosielämään.

    • Moikka!
      Kiitos paljon. 🙂

      Olen itse jojotellut lähes koko elämäni ja on hurjaa miten paljon paino voi muuttua. Olen kaksi kertaa aikaisemmin onnistunut pudottamaan painoa 15-20kg, mutta molempina kertoina paino hiipi vähitellen takaisin. On vaikeaa suhtautua uuteen itseensä, kun on jo hetken ehtinyt ”nauttia” hoikemmasta ulkomuodosta. :/

      Onneksi KOSKAAN EI OLE LIIAN MYÖHÄISTÄ, sen olen oppinut kantapään kautta! Kaikista ihanteellisinta olisi, että löytäisit sellaisen elämäntavan, jonka avulla pystyt aina ylläpitämään toivomaasi normaalipainoa. Olisi hyvä, että harrastat edes jonkin verran liikuntaa, koska se on hyvää vastapainoa työlle, oli se fyysistä tai ei. Ruokavaliolla on kuitenkin merkittävin rooli painonpudotuksessa ja -hallinnassa, joten jo remontoimalla ruokavaliosi voit saada loistavia tuloksia!

      Kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen, jos vain mahdollista. Jospa kokeilisit alkuun keventää ruokavaliotasi karsimalla kaikki ylimääräiset herkut pois ja teet hyviä arkipäivän valintoja, kuten vaihdat vaalean leivän tummaan, vaihdat vaalean pastan täysjyvään, vaihdat punaisen lihan kanaan, kalkkunaan ja kalaan jne. Internet on pullollaan tietoa painonpudotuksesta ja vähähiilihydraattinen ruokavalio ei todellakaan ole se ainoa oikea vaihtoehto, eli ei sinun tarvitse puputtaa raejuustoa, jos et niin halua tehdä!

      Älä turhaan loukkaannu kommenteistani, en tarkoita loukata ketään henkilökohtaisesti. Minulla on vielä paljon henkisiä taakkoja ylipainoon liittyen ja koen usein ”kasvukipuja” kuntoprojektini aikana. Kuten sanoin toisessa kommentissani, kokemani negatiivisuus ylipainoisia ihmisiä kohtaan johtuu vain omista traumoistani jne. En tarkoita kenellekkään pahaa, enkä kohtele ylipainoisia ihmisiä toisin kuin muitakaan!

      Toivon sinulle kaikkea hyvää ja että pääset kiinni terveelliseen elämään! TSEMPPIÄ! 🙂

  6. Näytät suhtautuvan tosi hienosti melkoisen arvostelevaankin sävyyn annettuun palautteeseen. Joku puhui ylimielisestä asenteesta ja pinnallisuudestakin, mutta en itse näe asiaa ollenkaan samalla tavalla, päinvastoin! Tietenkin saat olla iloinen ja ”voittaja”, kun olet nähnyt noin paljon vaivaa oman kuntoprojektisi eteen! Arvostelijoiden kannattaisi ennemminkin ottaa opiksi. Painon pudotus ei ole helppoa kenellekään, joten ollaan siis iloisia niiden puolesta, jotka siinä onnistuvat! Tsemppiä Pipari!

    • Heippa,

      Mun mielestä on hienoa, että edes joku ymmärsi mitä ajoin takaa. Tarkoituksenani ei ole loukata tai haastaa ketään, päinvastoin! Ajatukseni saattavat avata joissain ihmisissä omia lukkoja ylipainon suhteen ja ymmärrän, että se tekee kipeää. En suhtaudu kenenkään ylimielisesti tai vihamielisesti näissä asioissa, koska tiedän naisten painokeskustelun olevan herkkä asia kenelle tahansa! Halusin ainoastaan kertoa rehellisesti, kuinka vaikeaa minun on edelleen käsitellä ylipainoon liittyviä asioita omien traumojen ja kokemuksien vuoksi.

      Kiitos tsempistä!:)

  7. Heissan!
    Jokaisella on omat mielipiteensä. Joku jossain joskus kirjoitti mielestäni osuvasti: Kukaan ei pakota ketään olemaan lihava. Näinhän se vaan menee, elämä on valintoja. Ja välillä totuus tekee jokaisella kipeää. Ja toisaalta on hyvä muistaa, että ihminen on luotu liikkumaan.

    Mutta hei – sä oot kyllä niin voittaja! Mä joskus puolisen vuotta sitten googletin jotain tuotetta tai jotain ja löysin blogisi ja merkkasin suosikkeihini. Välillä käy lukemassa tekstejäsi. Jatka samalla linjalla – UPEAA! Nyt vaan rohkaistut ja laitat mittoja ja kuvia esille 🙂

    Hyvä kirjoitella tässä samalla, kun kahmii merkkareita suuhunsa! Höh – paraskin puhuhja;)
    Mukavaa keväänodotusta,
    Liina

  8. Mä voisin ite olla lihava ja oisin mielelläni, mut oon sen verran saanut vastakkaiselta sukupuolelta kommenttia pienestä pitäen pyöreydestäni, että enpä sellainen osaa olla. Itseasiassa olin ihan pienenä semmoinen pulskemman puoleinen, mut en ikinä ajatellut sitä sen enempää… Kunnes luokallani oleva poika, johon olin vielä ihastunut, sanoi mulle, et ”Oot varmaan lihavin ja tyhmin tyttö, johon oon ikinä törmännyt.” Sitten laihdutin 8-9 vuotiaana puolikkaaks siitä mitä olin ollut. Yhdessä kesässä. Vaihdoin vielä silloin syksyllä koulua, niin uudet luokkalaiset eivät ikinä tienneet mun olleen läski ja vapauduin siitä lihavan identiteetistä. Sitä minää, sitä lihavaa minää, ei ikinä ollut ollutkaan. Pienen tytön ehdottomuudella en enää koskenut mihkään karkkeihin tai sipseihin ja osallistuin kaiken maailman jalkapalloleireille ja semmosille. Mun matka ”terveeseen ruumiseen” alkoi tuosta yhdestä lauseesta. En siis laihduttanut tuota yhtä poikaa varten, vaihdoinhan vielä luokkaa… mut mä en enää halunnu, et kukaan sanoo mulle noin enää ikinä.

    Ajan kuluessa olen kuullut muitakin samanlaisia huomautuksia, esimerkiksi et mul on ruma ja lyhyt tukka tai en oo naisellinen jne. Jostain syystä olen sellainen ihminen, en osaa tuollaisessa tilanteessa sanoo mitään vastaan, vaan kuuntelen hiljaa. Laitan leimaavat sanat korvan taakse ja päätän et kukaan ei jatkossa tuu sanoo mulle tuommoista. Mä vaan aattelen pikku päässäni, että ei sitten mitään.. että sitten kasvatan pitkän ja nätin tukan ja että sitten ostan naisellisia vaatteita ja alan käyttäytyy paremmin. En sitten tiiä ollakko kiitollinen noista kommenteista vai ei, ne ovat todella muokanneet mua ulkoisesti, että myös sisäisesti. Jos kukaan ei olisi ikinä sanonut mitään mä olisin hyvin uskottavasti berliininmunkkei syövä läski nörtti ja täydellisen tyytyväinen mun pikku elämään herkkujen, leffojen ja pelien äärellä. 😀 Koska sellainen mä olin ihan ihan pienenä.

    Kai tää mun nykyinen ulkomuoto on hyvä… mutta se on sellainen, et en koe sitä ihan omaksi. Päin vastoin koen, että pitelen yllä kulissia, nätin tytön kulissia. Aina jos joku uus ihminen tutustuu muhun, niin mun tekee mieli sanoo, et ”älkää kattoko minkä näkönen oon, en oo oikeesti tämmönen”. Mun oma monimutkainen suhde ulkonäkööni on saanut mut vihaamaan leimaamista. Kaikenlaista leimaamista niin ulkonäön, koulutuksen, työpaikan, tyylin, maun, harrastusten, varallisuuden, asuinpaikan tai ihan minkä tahansa syyn perusteella. Koska noiden asioiden perusteella sä et voi sanoo siitä ihmisestä, että millainen se todella on.

    Halusin vaan kertoa oman tarinani siitä, miten päädyin ”normaali”painoon. Se ei ollut mikään itsensä löytämisen matka tai sen tavoitteena ei ollut tulla sinuiksi itsensä kanssa tai löytää se ”laiha tyttö mun sisältä”. (Oon kuullu joidenkin laihduttajien sanovan noin) Se oli osa sitä prosessia, missä mä itse muutuin joksikin muuksi. Osa sitä prosessia, jossa mä koitin muuttua ideaaliks naiseks. Naiseks, jonka ulkopuoliset on määritellyt.

  9. Edellisen postauksen kirjoittajana haluisin vielä todeta, että kaikki ihmiset haluavat kokea olevansa arvokkaita ja haluttuja. Eikä kukaan, ei yksikään ihminen halua missään olosuhteessa pitää itseään hävettävänä. Olen erittäin allerginen sille, että joku ulkopuolelta yrittää määritellä, minkälaista on oikea ulkonäkö, mikä on hävettävää ja mikä ei. Tietenkin tuo määrittely loukkaa niitä, jotka tuon määrittelyn mukaan ovat niitä hävettäviä, niitä jotka jäävät sen halutun ulkonäön ulkopuolelle. Jos joku sanoo mulle, että mä olen ruma, vaikken itse olisi niin edes ajatellutkaan, niin kyllä se mua vain loukkaa. Tietenkin. Alan mahdollisesti kelata, että ai.. oonko mä ruma, enpä oo ajatellut. En ees tiennyt, että joku voi noin kelata musta. Tämän jälkeen ihmiset reagoivat tuohon eri tavoin. Mutta kyllä he siihen reagoivat aina, ei ihmiset elä missään tunnetyhjiössä. Jos käytän vielä rautalangasta vääntäen erästä tuttua satua havainnollistamaan kyseistä asiaa.

    ”…Sitten tulivat toiset turilaat, jotka puussa asuivat, vieraisiin; ne tarkastelivat Peukalo-Liisaa, ja turilasneidot liikutteiwat tuntosarviaan ja sanoivat: »Voi, voi vaivaista, eihänn hänellä ole kuin kaksi jalkaa!» »Hänellähän ei ole tuntosarvia!» jatkoivat ne sitten. »Hänhän on niin kaitainen vyötäisiltään, hyi, ihanhan hän on ihmisen näköinen! Hyi, kuinka hän on ruma!» sanoivat turilas-herrat kuin yhdestä suusta. Ja kuitenkin oli Peukalo-Liisa niin ihmeen ihana! Sitä mieltää oli ollut sekin turilas, joka hänet ryösti, mutta kun kaikki muut moittivat häntä rumaksi, rupesi sekin uskomaan häntä rumaksi eikä enää laisinkaan huolinut hänestä. Menköön minne hyvänsä! He raahasivat hänet alas puusta ja panivat satakaunon lehdelle; siihen hän jäi itkemään rumuuttaan, itkemään sitä, ettei turilaillekaan kelvannut…”

    Toinen asia mikä mua oksettaa on se, että tuohon hävettävään ominaisuuteen liitetään joukko muitakin negatiivisia ominaisuuksia, joilla ei ole oikeastaan mitään tekemistä alkuperäisen ominaisuuden kanssa. Kuten epätasapainoisuus, saamattomuus, laiskuus, tunnepuolen hallitsemattomuus jne. Tämänlainen leimaaminen voi olla erittäin loukkaavaa senkin takia, että se ei välttämättä pidä ollenkaan paikkansa. Se on vain eräs tekniikka, jolla vahvistetaan ensimmäisen ominaisuuden häpeällisyyttä. On aivan eriasia sitten, jos ihminen ei ole sinut lihavuutensa kanssa. Mutta tämä taasen palautuu yleensä ylläolevaan seikkaan. Ihmiset häpeävät itsessään sitä, minkä muu yhteisö heissä osoittaa olevan häpeällistä. On yhteiskuntia, ja historiallisia aikoja, jolloin erilaiset kauneuskäsitykset ovat vallinneet. Heidän silmissään nykyinen kauneuskäsitys olisi taasen kauhistus. T

  10. Mulle tulee sellainen fiilis, että sulla täytyy olla vieläkin paljon itseinhoa ja huono itsetunto, kun suhtaudut noin ylipainoisiin :\ Kurja juttu! Toivottavasti jatkat työskentelyä myös niiden päänsisäisten juttujen kanssa etkä vaan keskity ulkonäköön ja unohda, että suuri osa hyvinvoinnista tulee siitä mitä päässä ja sydämessä on.

  11. Hei,
    Loistavaa Pipru, että olet astunut unelmiesi polulle ottamaan askelia mukavuusalueen tuolla puolen. Loistavaa inspiroivaa tekstiä ja tsemppiä treeneihin ja henkisen olemuksen vahvistamisessa. Törmäsin vahingossa blogiisi ja jäin selailee tätä.
    Treenaaminen ja painonhallinta vaativat sisua, määrätietoisuutta ja itsekuria paljon, mutta se opettaa myös kuuntelemaan omaa kehoa. Etenkin naiselle painonhallinta on vaikea paikka ja haaste, mutta ei mahdoton tehtävä – Kaikki on mahdollista kun uskoo itseensä ja kulkee askel askeleelta katsomatta taakseen! Kaikki, jokainen, pystyvät siihen! Luottakaa ja uskokaa sekä kärsivällisyyttä aikuismaisella otteella!
    Olen itse kunnianhimoinen fyysisen ja henkisen kehon harjoittaja ollut jo vuosia ja en vieläkään osaa kuunnella kehoani tarpeeksi hyvin. Uskon siihen, että ihan jokaisella meistä on valta valita mitä teemme kehomme kanssa ja kuinka ajattelemme – positiivisesti vai negatiivisesti. Tunteethan ovat sisällämme ja ne vaikuttavat meihin suuremmin kuin itse kohteisiin, josta koemme tunteita. Tarkkailkaa mitä ajattelette ja tunnette hetkessä!
    Ne ihmiset, ketkä täällä kuuluvat lääketieteen mittapuun mukaan ylipainoisiin tai terveyttä vaarantavaan painoryhmään, pyytäisin kysymään itseltään peilin edessä: ”Rakas kehoni, onko sinulla kaikki hyvin?” Tässä vaiheessa unohtakaa ylipaino/alipaino ylpeytenne ja ajatelkaa epäitsekkäästi!
    Kuunnelkaa ja huolehtikaa kehostanne kuin omasta rakkaasta lapsestanne!!!
    Ymmärrän, että painonpudotus on monelle, etenkin naisihmiselle ja miksei miehellekin, niin todella henkisesti suuri kokemus. Aloita matka esim. 1. mene terveysasemalle tarkistamaan kehosi arvot 2. Ota yhteyttä ammattilaiseen: PT. Jos paljon henkisiä ongelmia, niin psykologi mukaan vielä tai lifecoach! 3. ACTION: aloita tekeminen, peiliharjoittelua: Minä rakastan sinua, kaikki hyvin, olen matkalla terveyteen! 4. Pidä päiväkirjaa tuntemuksista ja kaikesta mitä koet matkallasi! 5. Elämä on oppimista joka hetki!
    Muutama fakta:

    1. Jos keho on muuten terve lääketieteen mukaan ja olet ylipainoinen, niin kylmä fakta on se: Syöt enemmän kuin kulutat – puhdasta matikkaa!!!
    2. Jos olet masentunut, depressio, henkisesti elämässä uupunut ja paino-ongelmasta kärsivä, niin tottakai fyysinen keho kuuntelee sinun ajatuksia ja tunteita – IHMINEN, olet psykofyysinenhenkinenkokonaisuus. Kun tunnet negatiivista, niin tutkimuksien mukaan sydänkäyräsi on epätasainen, täten verenkiertojärjestelmäsi kuormittuu ja hengityselimistösi myös. Tunteet mielessä vaikuttavat kehosi kemialliseen järjestelmään ja sitä kautta fyysiseen jne. – Kokonaisuus  Harjoita positiivista ajattelua ja kiitä elämää hyvistä asioista! Ja stressi vaikuttaa kemiallisesti kehoosi suurestikin  Elimet eivät toimi normaalisti, immuunijärjestelmä heikkenee, nestettä kertyy tyhjästä, tunteet ailahtelevat, verensokeriarvot heittelee, stressihormonit ailahtelevat, jopa puuttuvat ja tarvitset lisäravinteitavitamiineja tai lääkitystä. Vertailet itseäsi toisiin, olet tunnesekamelskaa sisältä.
    3. Tunne  Ajatus, visio  Fyysinen kokeminen  teot,puheet. Olet mitä ajattelet ja siitä et pääse mihinkään! Joten tunne iloa, rakkautta  Ajattelet iloa  keho elpyy  puhut iloa ja toimit iloisesti muutenkin! Se on näin simppeliä, mutta alkumatka on vaikea, jos ajattelet niin!! Askel askeleelta!
    4. Harjoita jokapäivä henkistä/fyysistä hyvinvointia parantaaksesi elämänlaatuasi. Jooga, ryhmäliikunta porukassa, PT, Psykologi, lifecoach, meditointi…mitä tahansa!! JOS haluat päästä eroon painonjojottelusta, henkisesestä pelosta: ”emmä osaa emmä viitti emmä ole tarpeeksi emmä emmä asenne” , tunnesyömishäiriöistä  JOS OIKEASTI HALUAT auttaa itseäsi ja toteuttaa unelmasi, mikä se ikinä onkaan, niin tee se itsesi rakastamisen takia! JA pystyt siihen! Jos oikeasti haluat, niin teet mitä tahansa päästäksesi tavoitteeseen!

  12. jatkuu…

    Summasummaruum: Ne lukijat täällä, ketkä kritisoivat tätä blogin kirjoittajaa siitä, että on lihavien vihaaja tmv kritiikkiä, niin miettikää hetki: kuka kokee, kuka tuntee tuon ajatuksen, kuka sanoo ja kirjoittaa sen tänne blogiin, miettikää sitä..se olette te?! oikein! Painonpudotus on haasteellista, elämäntavat muuttuvat, ulkoasu kehossa muuttuu, asenteet muuttuvat, pelkoja tulee esiin, koska se tuttu ja turvallinen lihava koti on jäämässä historiaan ja uusi elämä kohti tervettä normaalipainoista luomukehoa on alkanut. Eräs tuttuni on fysioterapeutti ja hän on sanonut, että ihmiskehosta voi lukea ken sen osaa, että mitä ihmiselle kuuluu, ihmisen tunteet vaikuttavat kehon asentoihin, kun on masentunut ja ei rakasta itseään kävelee eri tavoin kuin itsevarma itseään rakastava ihminen, ilmeet ovat erilaisia ja eleet sekä uni ja koko elämä! Niin läski on myös energiaa, johon varastoitunut muistoja monenlaisia ja nyt kun tämä ylim. kuona poistuu elämästä ja taakka on pienempi, niin kyllä se TUNTUU sisällä ja itkunilonsurunnaurun tunteita voi tulla fyysisesti.
    Auttajia löytyy kaikille: raskauspaino-ongelmaisille, henkisesti väsyneille, fyysisesti rajoittuneille, epäonnistujille, onnistujille  se vaatii vain tekoja!!! ei itkuvirsiä sipsipussi kädessä nyyhkyleffaa katsellen ja puhelin korvassa itkien kaverille, että joku kirjoitti blogissa että lihavat kuuluvat terveysriskiryhmään ja nyt olen tosi ällistynyt tuolle henkilölle tästä kirjoituksesta ja nyt minulla on mukamas lupa sääliä itseäni ja vihata maailmaa ja herkutella lisää….
    Se, joka kokee tämän tekstin negatiivisena, suosittelen tutkimaan omaa ajatusmaailmaa ja tekemään myötätuntoisen dalailama harjoituksen eli näkemään kaikessa se hyvyys ja ilosanoma 
    Tsemppii kaikille ja etenkin piprulle! maltilla ja itseään kuunnellen askel askeleelta iloisin mielin toiveikkain ajatuksin  tuli vähän pitkä teksti, kestäkää runosuoneni kukinta 

    -uusi innokas lukijasi 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta