Näyttävä nainen

Joskus jotkut asia jäävät hampaankoloon ja kun ne ovat hautuneet tarpeeksi kauan, on avautumisen aika…

Kuntoprojektin myötä olen jollain tavalla tullut ulos kuorestani ja halunnut alkaa näyttämään paremmalta kaikenkaikkiaan. Aikaisemmin panostin myös ulkonäkööni, mutta minulla oli myös toisinaan sellainen hälläväliä -asenne, koska koin näyttäväni muutenkin epämiellyttävältä lihavuuden vuoksi, joten miksi panostaa ylipäänsä? Minulle on tärkeää, että näytän aina huollitellulta ja vaatteeni ovat siistit ja yhteensopivat. Miksi? En osaa sanoa tarkalleen syytä miksi, mutta yksi suurimmista syistä on se, että olen visuaalinen ihminen ja pidän kaikesta kauniista. Tykkään katsoa kauniita asioita, eikä minulle ole yhdentekevää minkälaisia vaatteita käytän, minkälainen sisustus minulla on jne.

Pukeutuminen ei vie minulta sen ihmeemmin aikaa, koska vaatekaapin avaessani keksin aika nopeasti minkä asuyhdistelmän laitan päälleni ja muutoin laittautumiseeni ei mene kauaa aikaa. Esimerkiksi yksi kavereistani jaksaa nauraa sille, että suunnittelen edellisenä iltana seuraavan päivän asuni. Hänestä on typerää ja pinnallista, että jaksan nähdä niin paljon vaivaa ja ylpeilee sillä, kuinka epähuolitellulta hän uskaltaa näyttää jos niin haluaa. Aivan naurettava asenne! Miksi on väärin näyttää hyvältä ja näyttävältä? Kuulen usein naisten sanovan, että on typerää kihartaa hiuksia päivittäin tai tehdä huoliteltu meikki. Miksi? Onko se teiltä pois jos joku muu haluaa tai jaksa nähdä sen vaivan joka päivä? Alentaako se jollain tavalla naisen arvoa? Onko nainen uskottava vain meikittömänä? Ymmärrän toki, että kaikelle on aikansa ja paikkansa ja näyttää hassulta jos joku käyttää arkena bilemeikkiä, johon kuuluu vahvat rajaukset ja glitterluomivärit. Itse herään noin 40 minuuttia ennen kouluun tai töihin lähtöä ja siinä ajassa ehdin pukea, syödä, meikata ja kihartaa hiukset. Aamutoimeni tulee minulle rutiinina, eli en todellakaan laita itseäni montaa tuntia, minulla on parempaakin tekemistä.

Mistä johtuu, että monia naisia ärsyttää muiden laittautuminen? En vain jaksa ymmärtää tätä asiaa. Onko kyse makuasiasta, kateudesta, omasta pahasta olosta, ei itse uskalleta olla muita kuin seinäruusuja tms? Jos omasta mielestä näyttää meikatun naisen vieressä harmaalta ja vaisulta ja tuntee kateutta, kannattaisiko tehdä jotain asian eteen ja vaikka herätä aamuisin sen 20min aikaisemmin, jotta ehtisi laittaa itseään? Olen monia kertoja keskustellut tästä aiheesta niin naisten kuin miesten kanssa ja usein miehiä ei tunnu haittaavan jos nainen laittaa itseään, pikemminkin päinvastoin. Kuka mies ei haluaisi (ainakin salaa), että oma naisystävä näyttää hyvältä tai parhaalta mahdolliselta itseltään? Jokaisella toki on oma käsityksensä siitä mikä näyttää hyvältä ja miten meikataan tai laitetaan itseään hyvän maun rajoissa. On outoa olla ylpeä luonnollisesta lookista jos ei silti itse ole tyytyväinen ulkonäköönsä. Eikö tässä ole aikamoinen ristiriita? Eri asia ovat henkilöt, joilla on luonnostaan kauniit kasvonpiirteet,  hyvä iho, vahvat hiukset ja ylipäänsä ovat niitä ns.luonnonkauniita. Kuinka paljon sellaisia naisia kuitenkaan on? Itse en valitettavasti herää  erityisen hehkeässä luonnontilassa, joten koen tarvitsevani ulkonäköbuustauksen kosmetiikkatuotteilla. Elämäni ei kuitenkaan pyöri ulkonäköni ympärillä, vaikka siihen haluankin panostaa.

Jos naisella on rakennekynnet, hiustenpidennykset, ripsienpidennykset, keinotekoinen rusketus, huulitäytettä tms niin mitä sitten jos hän näyttää silti hyvältä? Jos se haittaa sinua niin miksi se sinua haittaa? Onko elämäsi niin merkityksetöntä, että jaksat vaivata päätäsi tällaiselle asialla? Eikö ohuthiuksisilla ole oikeutta ottaa hiustenpidennyksiä vaan pitää kärsiä heikon näköisistä hiuksista, joihin on vaikea tehdä vaikka kampauksia? Itse en henkilökohtaisesti pidä kliseisestä Playboy puputyttö -lookista, jossa naiset näyttävät eläviltä Barbieilta, eikä heissä ole mitään luonnollista. Toisaalta en myöskään välitä ääripäästä, eli naisesta, joka ei näe minkäänlaista vaivaa ulkonäkönsä eteen. Haittaako tuollaiset ihmiset kuitenkaan minua? Ei!

Annetaan siis jokaisen rauhassa olla sellaisia kuin ovat, laittavat he sitten itseään tai ei. Jos koet kateutta muista naisista, tee jotain itsellesi ja lopeta kautedessa ja negatiivisuudessa vellominen! Jos mietin itseäni aikaisemmin, olin juuri sellainen kliseinen nainen, joka katsoi näyttäviä ja hyväkuntoisia naisia ihaillen. Aloin miettimään, että miksi en itse voisi olla sellainen? Minulla on kaikki mahdollisuudet siihen jos vain niin haluan. Lopetin itsesäälin sekä ruikuttamisen ja päätin tehdä jotain asialle! Sillä tiellä ollaan edelleen, eikä mikään voi pysäyttää minua nyt, ei edes ilkeät kanssasisaret. Onnea kaikille ulkonäkönsä kanssa! 😉

Kuvat googlesta

pipari

11 vastausta artikkeliin “Näyttävä nainen”

  1. Talvi lähestyy ja lenkkeilyä ei saisi kuitenkaan lopettaa. Mutta mitä päälle lenkille? Kengät, joilla ei liukastu ja asu, jossa ei jäädy, mutta ei läkähdykään pakkasilla on hakusessa. Onko sulla vinkkejä? Postausta siis talven sporttiasuista kaipaisin.

  2. Hyviä ajatuksia, ihan samoja asioita olen usein joutunut miettimään. Ja kohtaamaan ennakkoluuloja vain siksi, että en lähde aamulla liikkeelle ”suoraan sängystä”. Varsinkin naisten keskuudessa leima lyödään usein otsaan, ennen kuin on suutansa avannutkaan. Olet kyllä innoittava ja ihailtava tyyppi 🙂

  3. Hyvä teksti! Oon itsekin joskus kirjoittanut aiheesta ja musta tästä ei voi koskaan puhua liikaa.
    Kauneus on katsojan silmässä ja mitä toinen ihminen tekee ei ole omasta pois.
    Ihminen voi myös olla kaunis sisältä ja ulkoa! 🙂

    • Tää on tosiaan aihe, jota on käsitelty jo monta kertaa aikaisemmin, mutta ongelma ei silti häviä… Oon aina vähän pelännyt naisia, koska naiset osaavat olla todella julmia ja juonittelevia toisiaan kohtaan. 🙁

  4. Pahoittelut jollekkin anonyymille, joka kommentoi tähän postaukseen. Poistin vahingossa kommenttisi, kun tarkistin sen aamulla kännykällä unenpöpperössä. 🙁

    Mutta kiitos kommentistasi, haluan ottaa tällaisia asioita esille tällaisella naisille osoitetulla foorumilla. 🙂

  5. Hyvä postaus!Itse kuulun juurikin niihin,joka ei panosta ihan hirveästi näihin asioihin.Nykyään meikkaan kevyesti töihin,iän myötä siihen on tullut tarvetta.Pyörin pari vuosikymmentä hevosalalla ja kieltämättä aamuisin puin päälle ja menoksi.Enemmänkin panostin kyllä siistiin ja puhtaaseen työasuun.Vaikka tallilla pyörii,mielestäni työvaateet tulee olla kunnolliset.En viihtyisi viikkokausia samoissa,likaisissa rytkyissä.

    Lissukka

  6. Itse tunnen sillon tällöin suurta kateutta ja alemmuuden tunnetta, jos joku nainen on mielestäni kauniimpi kuin minä! tämä on todella ahdistava tunne! en tiedä, johtuuko tämä huonosta itsetunnostani vaikka koen mielestäni olevani kaunis ja käytän aikaa laittautumiseen, mutta silti aina joku näyttää paremmalta kuin minä ja sitten masennun.. mitähän osaisin asialle tehdä, koska juuri siksi minua ärsyttää naiset jotka laittautuvat paljon ja näkevät vaivaa ulkonäkönsä eteen, vaikka itsekin olen juuri samanlainen.

  7. Olen miettinyt usein samaa asiaa, miksi huoliteltu olemus herättää paljon sanomista ja ennenkaikkea miksi sen luullaan johtuvan miehistä. Minä voin mennä (ja olenkin mennyt) lähikauppaan suoraan sängystä nousseena, en koe siinä ongelmaa, enkä koe itseäni mitenkään vastenmieliseksi silloinkaan. Mutten myöskään viihdy nuhruisessa olossa kotini ulkopuolella ja sen kaiken teen vain itseni vuoksi, siksi että minusta on kiva katsoa itseäni peilistä kun näytän sille mille haluan näyttää, ei minkään tai kenenkään muun vuoksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta