Uggit

Heippa!
Tämä viikko ei ole liikunnan kannalta mennyt yhtä hyvin kuin edelliset viikot, koska joka aamu olen herännyt nuhaisena ja väsyneenä, mutta en ole kuitenkaan kunnolla kipeä. Tämän lisäksi kuluneen viikon aikataulu on ollut hieman haastava, enkä sen vuoksi päässyt kuin yhtenä päivänä jumppatunneilla. Luulen, että uuden kodin ikkunat vetävät, joten aikamoinen haaste tulee olemaan pysyä terveenä talvipakkasilla jos jo nyt herään kurkku kipeänä. :/ Energianpuutos on ollut ärsyttävää, koska vaikka haluaisin mennä treenaamaan, en vain yksinkertaisesti jaksa. Tänäänkin piti mennä vielä illalla salille, mutta meninkin sinne vain venyttelemään, koska en saanut itsestäni mitään irti. Liikunnan määrän lasku näkyy heti mielialassani ja olen ollut huonotuulisempi tällä viikolla kuin normaalisti. Kaipaan energiaa, puhtia ja aitoa iloa liikuntaan! Toivottavasti seuraavasta viikosta tulee parempi!

Mun fiilis nyt! (Kuva lainattu)

En ole jaksanut postailla tällä viikolla, koska käyn tällä hetkellä sen verran hitaalla, etten keksi mitään erityisiä postausaiheita. Päätin siis esitellä uudet pinkit Bailey Button Mini Uggit. Super cute! 🙂 Olen ostanut aika paljon kaikkea kivaa viime aikoina ja voisin esitellä ostoksia blogissakin jos saisin joskus hyvälaatuisia kuvia hyvällä valaistuksella…

Todellinen väri (kuva otettu salaman kanssa)

Viikon liikuntasaldo 16-21.10
Ma: Sali 60min
Ti: Aamusauvakävely tyhjään vatsaan nilkkapainoilla 40min
Ke:
To: Kahvakuula 45min, Zumba 50min
Pe: Mäkitreeni aamulla tyhjään vatsaan nilkkapainoilla 45min
La: –
Su: Mäkitreeni aamulla tyhjään vatsaan nilkkapainoilla 35min

1x sali
2x jumppa
3x aamutreeni tyhjään vatsaan

pipari

3 vastausta artikkeliin “Uggit”

  1. Kiinnostaisi tietää, miten perheesi on suhtautunut muodonmuutokseesi (positiivisesti oletettavasti), mutta onko tullut toppuuttelua vai pelkkää tsemppiä ?

    – S

  2. Heippa! Ihanat nuo kengät 🙂 Tiesitkö, että nilkkapainoja ei suositella kävelyyn eikä juoksuun vaan ennemminkin lihaskuntoliikkeisiin? Kävellessä kun tulee heilahdusliike alaraajoihin, niin paino voi tuoda siihen virheasentoa ja pitkällä juoksulla esim polvi ja/tai nilkkaongelmia.

  3. Nykyään Uggeja on vähän liikaakin kaikissa ihanissa väreissä, tekis mieli ostaa kaikki :D. Noi on kyllä ihan tosi söpöt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta