Reippailua

Päivä aloitettiin tänään reippailemalla raittiissa ulkoilmassa ja kyllä siellä +7 asteessa kelpasikin liikkua. Lenkkeily tyhjällä vatsalla tuntuu aluksi ihan siedettävältä, mutta lopuksi tuntuu niin pahalta, että huokaisee helpotuksesta, kun pääsee sisälle nauttimaan aamupalan. Ennen puuron ja raejuuston syömistä oli kuitenkin luvassa vielä 400 toistoa erilaisia kyykkyjä, mutta itseltäni jäi noin puolet tekemättä, kun jalat huusivat hoosiannaa edellisen päivän jalkatreenin vuoksi. Illalla tein kuitenkin vielä saman kyykkysetin uudestaan, joten kyllä tänään on tullut jotain tehtyä. Huomenna taas lenkkeilemään aamusta, niin päivä alkaa taatusti hyvällä ja reippaalla asenteella! 🙂

pipari

6 vastausta artikkeliin “Reippailua”

  1. Anonyymi, on tosiaan!=) Elimistö käyttää silloin polttoaineena kehon omaa rasvaa, jolloin rasva lähtee palamaan. =)

  2. Rasva palaa jokatapauksessa. Se mitä energiavarastoa elimistö käyttää ensisijaisesti riippuu sykealueista. eli vaikka menet täydellä vatsalla lenkille ja vauhtisi on pk-tasoa poltat rasvaa:) tyhjällä vatsalla jos teet spurtteja elimistö hajottaa kenties lihaskudosta koska rasvanpalamiseen tarvitaan happea jota mk-treenissä ei ehdi käyttää.. mutta en tiiä kai näissäkin on eri näkemyksiä kaikilla ja eri tyylejä treenata, jokaisen kroppa toimii vähä eri tavlla.=) tsemppiä treeniin!

  3. Puhut koko ajan kuinka sulla on vielä laihdutettavaa, mutta pakko sanoa WAU!!!! oot ihan mielettömässä kunnossa! En kyllä tiedä mistä aiot enää laihduttaa! Ihana seurata sun projektia 🙂

  4. WAU!! 400 kyykkyä lenkin päälle?? Ihan mielentöntä, itse en varmaan pystyisi vaikka aktiivisesti salilla käynkin. Teetkö ihan syväkyykkyjä??

  5. Toi sun dieetti vaikuttaa niin tiukalta sellaiselle tyypille, jolla ei ole aikaisempaa kokemusta huippu-urheilusta, että se on ihan doomed to failure.

    Saat kyllä olla hiton ylpeä itsestäsi, jos et heikkona hetkenä sorru repsahtamaan oikein olan takaa. :O

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta