Päivän motivaatiokuvat

Mua stressaa tällä hetkellä esimerkiksi koulujutut ja sen vuoksi tekee mieli jotain herkkuja, esimerkiksi suklaata. Aina tällaisena hetkenä klikkaan auki tietokoneen kuvatiedostot ja etsin käsiini vanhoja kuvia. Vuoden takaista Piparia ei todellakaan tule ikävä ja jostain kumman syystä makeanhimo laantuu… Mä en oikeasti edes tunnista itseäni vanhoista kuvista, näytän mielestäni ihan erilaiselta ja oudolta.

Maaliskuu 2011

Maaliskuu 2012

En kuitenkaan halua antaa tällaisilla postauksilla sellaista kuvaa, että haukun tai torun itseäni päivittäin. En halua katsoa liikaa menneisyyteen, vaan päin vastoin suunnata katseen eteenpäin. On kuitenkin hyvä joskus muistuttaa itseään miten on kehittynyt ihmisenä ja olla siitä ylpeä! Minua motivoi parhaiten kuvat hyväkuntoisista ja terveistä ihmisistä, ne saavat minut haastamaan itseni samanlaisiin tuloksiin. Ehdottomasti paras motivaattori on minulle Jennifer Nicole Leen kuvien katsominen, en varmaan kyllästy näihin ikinä. 😀

Kuvat Splash News

pipari

7 vastausta artikkeliin “Päivän motivaatiokuvat”

  1. Hienot noi pallotreenikuvat! Itsekin aloin juuri käyttää kuvia apuna kun meinaan sortua herkkuihin liian usein… Esim. nyt illalla kun meen tästä koneen äärestä jääkaapille kun ’tekis mieli jotain’ siinä onkin ovessa kuvia kasviksista ja fitnes-vatsasta 🙂 Hyvä muistutus!

  2. Hyvä Pipru, näytät todella hyvälle ja onnelliselle noissa maaliskuun kuvissa:) Itselläkin tosi hyvä olo, tammikuun alusta tippunut paino 8-9 kg ruokavalion muutoksella ja pian aloitan kuntosalin. Olo on mitä mahtavin, ensimmäistä kertaa vuooooosiin!
    Kiitos inspiroivasta blogista ja ihanaa kevään alkua!
    – E

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta