Vuosi 2011

Hyvää uutta vuotta 2012! Uuden vuoden vaihtuminen sujui mukavasti hyvän ystävän seurassa ja rauhallisissa merkeissä. Ajattelin tehdä uuden vuoden kunniaksi perinteisen kyselyn edellisestä vuodesta, joita on aina kiva lukea blogeista.

Kuka oli paras uusi tuttavuus?
1. Eräs uusi ystäväni:)

2. Synnyttikö kukaan läheisesi?
-Ei

 3. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei


4. Missä maissa kävit?
-Egypti, Belgia, Espanja, Itävalta, Ruotsi



5. Mitä haluaisit vuodelta 2012 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2011?
-Rakkautta 🙂

6. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011?

-30.1.2011, silloin päätin muuttaa elämäntapojani ja aloitin kuntoprojektini.
7. Vuoden suurin saavutuksesi?
Kuntoprojekti (tosin se on vielä kesken) 🙂

8. …ja suurin epäonnistuminen?
Sellaista ei ole

9. Kärsitkö vammoista?
-En

 10. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Järjestelmäkamera

 11. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
-Minun! 🙂 Myös rRusina saa kiitosta hauskasta käyttäytymisestään.<3

12. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
-Minin

 13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
 -Matkustamiseen

 14. Mistä innostuit eniten?
Liikunnasta

15. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
-ONNELLISEMPI 🙂

16. Lihavampi vai laihempi?
-Laihempi

 17. Rikkaampi vai köyhempi?
-Köyhempi


18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Ratsastanut

19. …entä vähemmän?
-Tuhlannut rahaa

20. Miten aiot viettää joulun?
-Vietin jo joulun perheen kanssa

21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
-En muuttaisi mitään

 
22. Rakastuitko vuonna 2011?
En

23. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
-0

24. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Kiinteistökuningatar Kaisa ja Onni Extreme

25. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
-En

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
-The Secret

27. …entä musiikillinen löytö?
-Michael Bublé

28. Mitä halusit ja sait?
-Päästä parempaan kuntoon


39. Mitä halusit, muttet saanut?
-Sain kaiken mitä halusin

30. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
-Limitless, aivan huikea leffa! 🙂

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Olin enoni juhlissa

32. Ketä kaipasit?
-rRusinaa ja J:ta

33. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
-Läheiset ja The Secret -kirja 🙂

Kaiken kaikkiaan vuosi 2011 oli yksi merkittävimmistä vuosista elämässäni ja jota en varmasti unohda koskaan. 🙂 Nyt alan pohtimaan vuoden 2012 lupauksia, mutta niistä ensi kerralla.

pipari

5 vastausta artikkeliin “Vuosi 2011”

  1. Moi!

    Mua kiinnostaa tosi paljon tuo vetovoiman laki, olisi kiva jos tekisit siitä postauksen? Erityisesti minua kiinnostaa miten se on vaikuttanut juuri sinun elämääsi, ja myös se, mikä on ollut sen osuus esimerkiksi tässä kuntoprojektissa, kiinnostaisi todella paljon! 🙂

  2. The secret onki tosi hyvä kirja! 🙂 Toisii kirjoi mitä suosittelisin ni Practicing the Power of Now ja How To Win Friends And Influence People, tosi hyviä kirjoja suosittelen tosi paljon! Tykkään lukee sun blogii tosi paljon ja en melkee koskaan kommentoi, mutta pakko sanoo että älä vaan lopeta blogin kirjottamista tänäkää vuonna! 🙂

  3. Anonyymi, mulla on ollu tarkoitus tehdä postaus vetovoiman laista, mutta en oo saanut vielä koottua ajatuksiani kasaan, jotta olisin ”valmis” tekemään postausta tästä aiheesta. 🙂 Sellainen kyllä tulee ja on tosiaan auttanut suuresti kuntoprojektissani! Se hetki, kun tajusin, että onnistun jos haluan ja saan mitä haluan niin muutos alkoi. 😉

    Anonyymi, kiitos kirjavinkeistä, täytyy tutustua noihin kirjoihin. 🙂

    rReija, kiitos sulle, oli aivan mahtavaa! :))

  4. Ootko menossa kuuntelemaan Bubléa huhtikuussa?

    Hyvää Uutta Vuotta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta